perjantai 11. helmikuuta 2011

Rauhallista viikonloppua

Pe

Jos tarvitsee naurua.

Jos tarvitsee sitoa huiveja.

Istuskelen hiipuvan takan ääressä ja nauran ääneen noille jutuille ja nautin hiljaisesta talosta ja uusista farkuista, jotka on ihan täydelliset päällä. Nyt ymmärrän, miksi seveneitä kehutaan. Yritän laskea sykettä kuluneesta päivästä ja ihan käsittämättömän kiireisestä viikosta. Onko muiden työpaikoilla havaittavissa jonkinlaista eksponentiaalista kasvua tai nousua?

Huomenna ulkoillaan.

Sunnuntaina syödään hyvin hyvässä seurassa.

La
Tänään ulkoiltiin ihanassa auringonpaisteessa.

Nyt istutaan takan edessä ja nautitaan lämmöstä.

Suunnittelin illalla tekeväni jotain sisustuksellista, ja pääsinkin niin pitkälle, että sain vihoviimeisiä vauvanvaatteita pakattua varastoon.

Inspiraatioksi seuraavaan kertaan:





[via]

2 kommenttia:

  1. Kävin klikkailemassa jokaisen linkin ja täytyy taas ihaillen todeta että siellä oli jokaiselle jotakin;-). Nokian uutiset eivät meidän perhettä eivätkä läheisiä kosketa, mutta sympatiat heille joille eilinen päivä oli kaikkea muuta kuin "ikimuistettevan mukava..".

    Iloisempiin juttuihin; onnea uusille farkuille ja kiitos erittäin hyvästä opetusvideosta;-) innostuin heti noista vinkeistä kun solmin omat huivini vain aina sillä "loop-tavalla". Se neuletakki+huivi+vyö miksaus näytti toimivan, wau sanon minä.

    Oikein hyvää ja rentoa viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista
  2. Minustakin ne olivat hyviä. Kokeilin sitä ristikkäistä; näytti hyvältä. Ei tosin niin nopea laittaa kuin tavallinen... (kiitos siskolle linkkivinkistä).

    Meillä on puhuttu Nokiasta aika paljon :) Positiivisessa mielessä tosin, onneksi. Mutta iso muutos se on! Toisaalta, aikoinaan televisiosta kännyköihin on ollut myös.

    Hauskaa (loppu)viikonloppua myös :)

    VastaaPoista