Bauman, kuluttaminen ja kuluttamisen ymmärtäminen

[tämä ämpäri on steitmentti suomalaisen työn puolesta, koska ilmaisia ämpäreitä ei ole]

Zygmunt Bauman on kuollut. 

Bauman oli yksi niistä teoreetikoista, jotka jäi yliopistosta mieleen, niin usein niitä tuli siteerattua. Bauman, Giddens, Berger ja Luckmann. Piti vain muistaa, kuka puhui todellisuuden sosiaalisuudesta ja kuka sosiologian todellisuudesta.

Baumanin käsitys ymmärryksestä halkaisee atomin. "Oletamme, että jokaisen meitä miellyttävän tapahtuman takaa löytyy jonkun hyvä tahto, ja jokaisen epämiellyttävän asian selitämme jonkun pahoilla aikeilla. Meidän on vaikea hyväksyä ajatusta, että jokin tilanne ei aiheutunutkaan jonkun tietyn 'tuntemattoman' aikomuksellisesta toiminnasta, emmekä kovin helposti luovu näkemyksestämme, että epätoivottu tilanne voitaisiin korjata, jos vain joku jossakin sitä haluaisi ja ryhtyisi toimeen." (1997, 22.)

Näkikö Bauman tosiaan jo tulloin, mitä maailmassa tapahtuu nykyisin tapahtuu?   Trump, koska 'se joku, joka ryhtyy toimeen'. Brexit, koska EU 'epämiellyttävä asia pahoilla aikeilla'.  Robotisaatio;  jossakin joku sitä haluaa - robotisaatioon varautuminen; jossakin joku sitä ei vain halua tehdä.

Sittemmin Bauman tuli kuuluisaksi kuvaamalla kuluttamisen identioitumista. Sen sijaan, että määrittelisimme, keitä olemme kiinteiden elementtien kuten sukupuolen, iän, ammatin tai aseman perusteella, identiteettimme muuttuu notkeasti ja koko ajan liikkuen. Käsilaukku muokkaa identiteettiä, samoin automerkki. Ja ensi viikolla Vuitton voi vaihtua Fjällräveniin.

Mielenkiintoinen havainto Baumanilta oli, että yhteiskunnallisessa keskustelussa yksilö ei näyttäydy ihmisenä tai kansalaisena vaan kuluttajana. Sellaisetkin, jotka leimallisesti eivät kuluta, määritellään kuluttamisen kautta olemaan antikuluttajia.

Baumanille kuluttaminen oli massojen toimintaa, jolla ihmiset  paradoksaalisesti pyrkivät yksilöitymään.  Tällöin liike on yhtäaikaisesti kohti jotakin  ja pois jostakin. Ilmaisten ämpäreiden haku - järkevä kuluttaja ottaa ilmaisen ämpärin ja hölmö kuluttaja jää kotiin. Pois hölmöys ja mars Tokmannille.

Tuo kuluttamisen intentionaalisuus on helposti todennettavissa ihan omassakin elämässä. Intentioita tosin ei ole yhtä, niitä on jokaisessa päätöksessä lukuisia.

Ämpäreitä hakeneet eivät ainoastaan halunneet ilmaista ämpäriä. He halusivat (olettaisin) nähdä, kuka muu olisi fiksu ämpärin hakija, ja uskoivat kaupasta löytyvän jotain muutakin heille tarpeellista yhtä edullisella hinta - hyöty -suhteella.

Jotain Tokmannin liiketoimintastrategian onnistumisesta kertoo se, että ilmaiset ämpärit on copycat Stockmannin Hulluista päivistä. Maksimaalisella hinta-hyöty -suhteella brändätty massojenliikuttamistapahtuma. Ämpäri näyttää iskevän nykyisin paremmin kuin merkkitavarat.

Mitä se kertoo meidän (kuluttajamassan) identiteetistä...

Siinä missä Bauman 1990 uskoi vielä tieteen tinkimättömän todistamisen ja argumentoinnin tuottamaan totuuteen, kymmenen vuotta myöhemmin hän näki totuuden pirstaloituneen eri asiantuntijoiden - tai sellaisina esiintyvien - mukaan. Tästä syntyvä epävarmuus loisi turhautumista, jolloin ihmiset eivät toiminnassaan suuntaudu toiveikkuutteen vaan purkavat ahdistustaan.

Jälleen kerran atomi halki.

Investointien niukkuus. Poliittisen päätöksenteon epävarmuus. Hillittömät somereaktiot.

Lohdullista on, että koska Bauman ymmärsi tämän jo 16 vuotta sitten, tästä vuodesta tuskin tulee demagogista dystopiaa.

Lähteet
Bauman, Zygmunt (1990). Thinking Sociologically. Suom. (1997). Sosiologinen ajattelu.
Bauman, Zygmunt (2002). Notkea moderni.

Kuuluvatko vanupuikot Airbnb majoitusmaksuun

´

'Värikästä' sanoi majoittaja tästä huoneesta.

Naapuriapu, kyllä. Yöpaikka kavereille ja kyyti lentokentälle, kyllä.

Nämä perustuvat toimijoiden molemminpuoliseen tuntemiseen.

Mutta kuka majoittaa sohvalleen täysin tuntemattoman muukalaisen? Moni. Netin kautta tuntemattomista on tullut tuttuja. Välikätenä toimivat toiset tuntemattomat, jotka suosittelevat ja kuvailevat käyttämiään palveluja.

Airbnb ottaa tyhjänä ja käyttämättömänä olevat tilat käyttöön mahdollistamalla yksittäisten ihmisten majoittamisen. Tämä on jakamistaloutta, sharing economy. Vastakohtana ilmeisesti sille, että vapaassa markkinataloudessa ei jaeta vaan tuotetaan arvonlisää rahasuoritetta vastaan. Airbnb liikuttaa rahaa yksityiseltä yksityiselle, ei kukaan ilmaiseksi anna muiden käyttöön uima-allashuvilaansa tyynenmeren rannalla.

Yövyin Airbnb -huoneessa Århusissa Tanskassa. Kokemus oli mielenkiintoinen.

Miten tervehditään ihmistä, joka kutsuu sinut kotiinsa rahaa vastaan? Toivotetaanko hänelle hyviä öitä? Onko pakko syödä aamupala, jos sellaista ylimääräisenä tarjotaan todeten, että 'ihan itse leivoin sämpylät'? Pitääkö hänelle kertoa, mihin aikaan aikoo illalla kotiutua?

Asetelmahan näissä on sinänsä vierasystävällinen: majoittaja on riippuvaisempi kiittävistä kommenteista kuin vierailija. Tämän vuoksi majoittajat ilmeisesti ovat ylitsevuotavan ystävällisiä. Tai sitten ylitsevuotavan ystävälliset ihmiset vain majoittavat vento vieraita muita useammin.

Sain käyttööni 15m2 huoneen, jossa oli sänky, pöytä, tuoli, kaappitilaa ja liinavaatteet. Lisäksi sain käyttää kylpyhuonetta,keittiötä ja olohuonetta niin halutessani. Vain kylpyhuonetta halusin.

Isäntä oli ystävällinen entinen hippi, joka elätti itsensä ja lasten äidin luona asuvat lapset tauluja maalaamalla.

Ensimmäisen yön pimeinä tunteina totesin, että uskoni ihmisyyteen on ohut. Se on niin ohut, että raahasin tuolin oven eteen: ainakin heräisin, jos ovi avataan.

Mitään ei tietenkään tapahtunut. Viimeisenä aamuna sain kyydin lentokentälle vievän bussilinjan varteen.

Hotellissa respa ei ottaisi omaan autoaan ja kuskaisi vierasta pari kilometria vasempaan.

Airbnb on hyvä, nopea ja halpa. Se tuo väriä ja paikallisväriä majoittumiseen. Se hyödyntää tyhjää ja ylimääräistä tilaa. Mutta valitettavasti kansantaloutta yöpyminen ei parantanut. Isäntä maalaili ja pelaili nettipokeria. Ammattimainen hotelli olisi jyvittänyt minun yöpymisestä osan siivoojalle, keittiöhenkilökunnalle, respalle ja hallinnolle. Yrityksissä raha kiertää, osa kierrosta menee veroihin. Nettipokerissa verottaja jää nuolemaan näppejään vaikka airbnb -tulot verottajalle ilmoitetaankin. 

Århusissa kyllä kannattaa käydä.

Siellä voi näppärästi pyörällä siirtyä museosta toiseen, antiikin ihmeistä moderniin taiteeseen.

Ajan, massan ja kasvun laatua

Tämän joulun pitkät vapaat ovat olleet monelle, facebookpäivitysten perusteella, erinomainen tilaisuus viettää kiireetöntä aikaa perheen kanssa. Esimerkiksi siten, että pari poikaa on kavereineen omassa huoneessa, yksi tyttö on omassaan, minä ja kuopus rakennamme legoja aulassa. Täsmennettynä: hän rakentaa. Minä käyn läpi laatikoita ja yritän löytää ja koota minifiguureita . Sen sijaan, että ne jäisivät boksiin piiloon, rakensin niille jalustan. Legojen runsaudesta huolimatta 2*2, 2*4 ja sitä suurempia paloja upposi jalustaan paljon. Yksittäisten irtopäiden ja -käsien runsaus ei auttanut, kun piti rakentaa massaa, tukevaa portaikkoa yksittäisille minifiguureille. Massan runsaus ei näy, paitsi kun sitä yrittää rakentaa.

Suomen perinteisen viennin takkuillessa uutta viennin massaa on haettu uusilta alueilta, esimerkiksi peliteollisuudesta. Pelialan ollessa 2,2 miljardia vuodessa ja viennin 5,1 miljardia kuukausittain, paljon saavat linnut tykittää, että peliala muodostaa sellaisen massan kansantaloudessa, että sen varaan voidaan rakentaa hyvinvoinnin jalustaa.

Jos gallupsuositun keskustan eväitä talouskasvulle katsoo, uusi kasvu rakentuisi biotalouteen, puutarha- ja maatalousyrittäjyyteen, perusväylän pitoon, yksityisteihin ja yhdyskuntien vesihuoltoon. Siis kasvurahastoideoiden lisäksi, joita nykyinen hallitus jo toteuttaa.

Niin tärkeää kuin puutarahanhoito ihmiselle onkin, on vaikea nähdä, että siitä saataisiin kovinkaan vankka kasvun tukijalka. Suomessa, jossa kasvukausi on 4 kuukautta, usein sentään vähäluminen. Ymmärrettävästi Sipilä onkin puhunut kasvurahastosta, ikään kuin uutena ideana,  ja jättänyt muut kohdat paperista vähemmälle.

Takaisin ajan laatuun. Yhdessäolo on mukavaa. Mutta miten perheet oikein ovat yhdessä? Miten yhden halu pelata Haloa yhdistyy siihen, että toinen on liian nuori edes katsomaan kyseistä peliä? Voi pelata lautapelejä. Voi ruokailla. Voi siivota.

Tein kansantalouden kiertoa testaavan kokeen. Ajoin siivousfirman auton perässä ja mietin, kuinka näppärää olisi, jos meilläkin kävisi siivooja. Siivoojan saisi 50 € viikossa, josta veroja kertyisi valtiolle 20 €. Päätin maksaa saman 50 € lapsille. Tein 10 € paketteja. Varasin rahan valmiiksi, mikä lisäsi siivouksen insentiiviä huomattavasti. Taidamme olla paitsi piilokuluttajia, myös piilotienaajia. Ehkäpä konkreettinen palkkapussi lisäisi oman työn arvostusta.

Talo puhdistui nopeasti ja tehokkaasti. Urakan jälkeen lapset tekivät retken Lidliin. Valtion tienaamat eurot pysyivät siis samana, mutta välissä oli yksi lisäarvoa tuottama taho lisää. Kotitalouden tekemän kasvatustyön taloudellista arvoa on onneksi vaikea määritellä. Toivottavasti sitä ei kukaan yrittääkään. Siitä olisi nimittäin vain pieni askel siihen, että sitä alettaisiin verottaa. Sitäkin.

Sen sijaan kotitalouden tekemää kasvatustyötä kannattaisi tukea.

Ainakin yksityistienpitoa enemmän.