perjantai 29. elokuuta 2014

Sport blender, koettu

'Keep smiling'. Tai suomennettuna:  'hymyile läpi kyynelten'.

'Olet niin vanhan kuin koet olevasi'.  Ja aika mielenkiintoisesti: 'olet niin dementoitunut, kuin koet olevasi'.

Kannattaa siis miettiä, minkälaisilla kokemuksilla päivänsä täyttää, koska ne vaikuttavat siihen, miten koemme itsemme. Ja näin meistä tulee se, jonka koemme olevamme.

Lyhyesti: kakku voi olla sekä kaunis että hyvänmakuinen.

Sain lapsilta syntymäpäivälahjaksi sportblenderin. Siis lapsilta. Minulla on lapsia, 1. joilla on itsenäinen tahto ja halu 2. antaa äidilleen lahja 3. joilla on tähän tarvittaa (itsenäistä) rahaa ja 4. jotka vielä yhdistävät nämä kaikki. Olen kiitollinen näistä ihanista lapsista.

Ja koen itseni kovin vanhaksi.

Sportblenderin tuomaa kokemusta energisyydestä tarvitaan siihen(kin), että vanhan kokemus täydentyy energisyyden kokemuksella.

No, joka tapauksessa, mustat viinimarjat, mustikat ja mansikat tulee nautittua nykyisin jugurtiin blendattuna pellavansiementen kanssa. Yksinkertaista ja hyvää.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kaikkia Sapoja ja muuta kesää


On kesiä ja sitten on kesiä.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että tänä kesänä kirjoittaminen ei ollut ohjelmassa. Yläpuolinen kuva yrittää selittää, mikä oli.

Loman tarkoitus on rentouttaa. Se, mikä rentouttaa, on vaihtelu työnkuvassa. Jos työ on istumista, kirjoittamista ja lukemista, lomalla jokin muu tekeminen rentouttaa. Minä siivosin ja maalasin. Kun talo on noin vuoden siivoamatta, siihen kuluu kesällä aikaa vähän enemmän. Ja osittain osoittautuu mahdottomaksi, jonka jälkeen maalataan.

Kiinteistön kunnossapito on tärkeää. Mutta rehellisesti sanottuna, maalaus vain yksinkertaisesti on mukavaa.

Kaikki alkoi siitä, kun Veli kaatoi tontiltaan puita. Saimme lepän runkoja keväällä. Pojat pilkkoivat ne, mutta pinoaminen jäi minulle. Minä kun haluan, että pinot ovat suoria ja tasaisia; halkopinot on autokatoksessa ja niitä tulee katsottua monta kertaa päivässä; teen pinoamisen itse). Tein saman pinoamisen myös viime kesänä. Ensin vanhat puut alta pois, uudet puut taaempaan pitoon, vanhat puut eteen. Tehdyn työn jälkeen tajusin, että joka ikinen vuosi, kun uusia puita tulee, joudutaan tekemään sama.

Sitä kutsutaan halkojen tuulettamiseksi. Tässä (takallisessa) talossa asustelun alkuaikoina harrastimme sitä paljonkin. Kuistin, pihan ja katoksen valmistuessa hieman eri aikaan halkopinoa roudattiin ympäri taloa.

Tänä vuonna tein systemaattisen muutoksen. Halkopino laitetaan keskeltä puoleksi. Toiselle puolelle uudet, toiselle vanhat. Seuraavana vuonna uusi puoli on vanha, ja tyhjään tilaan tulee uudet halot. Yksinkertaista ja ... ilmeistä?

Halkopinon puolittamiseen tarvitaan puisia jakajia. Koska jakajia katsotaan yhtä usein kuin halkojakin, halusin maalata ne valkoisiksi. (Ei koskaan käynyt mielessä maalata halkojen näkyvää päätyä, vaikka se epäilemättä olisi näyttänyt harmoonisemmalta. Sen sijaan kirsikkapuiden lehtien alapinnoille kertynyttä mustaa töhnää katselin, ja mietin, pesisinkö puut lehti kerrallaan. Kesällä on aikaa ... irrotella...).

Kun valkoinen maalipurkki tuli avattua, sen käytölle ei tullut loppua.
Pihalaatikko.
Aidantolpat.
Kuistin pylväät.
Tässä kohden loppui maali, ja sitä ostettiin lisää.
Talon valkoiset kulmalaudat.
Kun pylväät ja kulmalaudat hohtivat valkoisina, teki mieli kuultoöljytä valkoiseksi muut puuosat.
Ja lattia ruskeaksi.
Takaterassin lattia valkoiseksi. (Jos jonkun neuvon haluaisin antaa lapsille rakentamisesta, se on tämä. Älä yritä saada valkoista terassinlattiaa, joka on tehty kyllästetystä puusta, valkoiseksi kuultoöljyllä. Se näyttää hyvältä pari viikkoa maalauksen jälkeen. Sen jälkeen se pitää peittää matolla. Mikä on käytännöllinen ratkaisu ongelmaan, jota ei pitäisi olla olemassa.)

Sisältä jatkettiin. Aloitettiin siitä huoneesta, jonka asukas oli rippileirillä. Sitten loppui maalaukseen ja siivoukseen varattu aika ja oli pakko keskittyä rippijuhlien tarjoiluihin.

Kesä olikin jo loppupuolella, kun halusin lomaa maalauksesta ja tartuin kirjoihin.

Nostelin tuolia kirsikkapuiden varjoon ja luin. Ystävien poiketessa kutsuttiin heidät suurieleisesti kirsikkapuistoon (kaksi puuta) kahville. Ja aina ylöskatsoessa näin ne mustat pisteet ja joka kerta mietin puiden pesemistä.

Uudistin tuttavuuden Peter Wimseyn kanssa. Etsin edelleen sitä 20 vuotta sitten lukemaani kirjaa, jossa murhanyrityksen ratkaisuyritys johti itse murhan tekemiseen. Moraalinen dilemma, johon en silloin saanut selkeää vastausta ja jota nyt tekisi mieli pohtia uudestaan. En vain muista kirjan nimeä. Kyselin Dorothy L Sayersin kirjoja tutulta divarin pitäjältä. 'Kuka niitä kaikkia Sapoja muistaa!'.

Niinpä niin.

Nyt on syksy. Nautitaan niistä muutamista vapaailloista, joita viikolle jää ja niistä muutamista auringonpaisteen pilkistyksistä, joita sateen keskelle jää.