torstai 4. kesäkuuta 2009

Aamuruuhkaa

On olemassa ihmisiä, jotka pitävät bloginsa positiivisina. Heitä on paljon. Minä en ole.

Eli kuinka saada kurja aamu:

-otetaan tyttö, joka oli viikonloppuna kovassa flunssassa, vieläkin vähän toipilaana. Normaalisti aamunvirkulle herääminen on nyt siis hidasta, samoin pukeminen, samoin hiusten harjaaminen, samoin syöminen.

-otetaan poika, joka johtuen samasta flunssasta ei syö aamuisin mitään (ei tee mieli), mutta joka kuitenkin valtavasta verensokerin mataluudesta johtuen on hyvin kiukkuinen.

-otetaan vaatteet, jotka on illalla aseteltu kyllä valmiiksi, mutta aamulla huomataan, että paita on liian pieni.

-otetaan mukaan se, että pojan perhepäivähoitaja on koulutuksessa, joten poika viedään sijaishoitopaikkaan päiväkotiin. Ylipaikoille, totta kait.

-etsitään tytölle housut. Ne eilen tarjoamani eivät kelpaa, ovat khakin väriset (sopisi niin hyvin takkiin...). Ei ole tyttöjen väri. Ja yksi kukka lahkeessa ei tee niistä vielä tyttöjen. Etsitään ne vanhtat vaaleanpunaiset ulkohousut jostain.

-otetaan huomioon pojan varustekassi. Lisätään sinne haalari.

-otetaan huomioon se, että minä yritän päästä Kuusijärvelle illalla; tämän takia autoon pitää kuskata urheiluvälineet, keksiä ja mehua.

-otetaan huomioon, että päivän aikana käydään postissa, pakataan autoon myös postituspusseja.

-ennen näiden lastausta tyhjennetään autosta työkaverilta saadut raparperit, sukulaiselle lainassa olleet termarit. Onneksi anopille kelpasi Pentikin harmaa pikkukuppinen 6 kahvikupin setti, aikoinaan kait kihlalahjaksi saatu.

-koska kello riensi, poika ei ehdi enää nauttia aamupalaa päiväkodissa, joten yritetään saada hänet syömään autossa leipää. Pakataan leipä (ja paperia rasvan pyyhkimiseksi vaatteista ja kasvoista).

-lähdetään. Puolessa välissä huomataan, että tuttia ei tullut mukaan. Takuuvarmasti sitä päiväkodissa tarvitaan. Yritetään hankkia tutti huoltoasemalta. Turhaan. Mennään kauppaan. Kaupan ovi ei aukea. Tässä vaiheessa, kun poika istui vartioimattomana (toki lukitussa) autossa, olin jo hermoromahduksen partaalla. Hakkasin ovea aika kärsivän näköisenä. Ei auennut. Aukesi, kun joku tuli ulos.

-löydetään tutti. Ei löydetä kuitenkaan kantapääpehmusteita. Kun tyhmyyksissäni vedin uudet mustat kengät jalkaan ja ne lipsuvat tällä vauhdilla kantapäistä. Ei se mitään. Juostaan kaupassa niin, että vain päkiä osuu lattiaan. Pääsee sitä paitsi etenemään nopeammin.

-tullaan kassalle. Jossa edeltävä asiakas oli ottanut verigreippimehua ja halusi, että kassaneiti käy vaihtamassa sen appelsiinimehuun. MIKSI ihmiset ostavat verigreippimehua appelsiinin sijasta kello 8.30 aamulla miksi!

-ollaan hermostuneita. Kassa hälyttää toisen kassan. Maksetaan tutit (4 euroa). Juostaan autoon. Kaahataan päiväkotiin. Istutaan eteisessä pitkä tovi pojan kanssa sylikkäin. Turhaan; eron hetkellä tulee itku.

-inhotaan päiväkoteja (vaikka tässä kyseisessä on aivan huippu henkilökunta).

-tullaan työpaikalle myöhässä. Pomo on aivan hermona, koska oli sovittu palaveri kello 9. Nyt olin poissa. Tehtiin huono päätös vaillinaisilla tiedoilla. Kun en ollut läsnä.

Tällaisten aamujen jälkeen ajattelen syvää inhoa tuntien kaikkia niitä, jotka vaativat, että kaikkien tilanteesta riippuen pitää käyttää julkisia liikennevälineitä (lomalennot ovat tietenkin ihan ok). Ilman mutkia ja odotuksia julkisilla olisi mennyt tuohon reissuun 2,5 tuntia. Olisin siis tullut työpaikalle 10.30. Tai vaihtoehtoisesti lähtenyt köröttelemään bussiin kahden lapsen kanssa 6.30. Siis ilman odotusaikoja. Jotka oikeasti lisäävät matka-aikaa kuitenkin vähintään 3 tuntiin.

Mutta JOS olisin liikkunut julkisilla: työkaveri ei olisi antanut minulle raparperia. Poika olisi selvinnyt päiväkodista ilman tuttia. Itkien tietty, mutta täytyy käyttää julkisia! Minä en kävisi lounastauolla postissa, mitä suotta mitään myydä huutonetissä ja siis kierrättää. Kun kerran kaiken voi ostaa uutena (jos nyt joku joskus jaksaa julkisilla mitään lähteä ostamaan). Kävisin sitten illalla (pois perheen ajasta siis 2 tuntia, kun postiin mennään julkisilla...). Minä en menisi juoksemaan Kuusijärvelle illalla. Mitä suotta juosta vihreässä luonnossa, kun kuitenkin tulee juostua bussin perässä. Ja rautatieasemilla. Mihin ihminen oikeasti tarvitsisi luontokokemuksia! Kaduilla kävely aamu-iltaruuhkassa riittää!

Kaiken kaikkiaan julkinen liikenne sopii heille, jotka menevät paikasta A paikkaan B yksin ilman työvälineitä. Sellaiset käyttäkää toki.

Minä jätän ne Thaimaan lennot vähemmälle.