Kalenteri täyttyy - siis olen

[C-vitamiinia ja flavonoideja näppärässä pakkauksessa]

Viikko sitten kalenteri näytti tyhjältä ja aikaa tuntui olevan paljon; ehtiihän tässä vaikka mitä ennen syyskuuta.  Maanantaina oleminen sai suunnan ja kalenteri sisältöä.
 
Kesällä aika pysähtyi hetkeksi. Joskus näin käy kun olemisella ei ole intentiota. Ihminen on perusluonteeltaan tekevä ja teolla on aina tarkoitus. Tekeminen tai oleminen ilman tarkoitusta on yllättävän vaikeaa. 'Nyt vain olen' on sekin tietoista tekemistä, 'vain olemista'.

Kokemus ajan suhteellisuudesta syntyy teon suunnan tuttuudesta. Lapsena aika kuluu hitaasti, koska elämänkokemus ei ole opettanut, miten kuukaudet seuraavat toisiaan siten, että joka kuukaudella on omat määrätyt tekemisensä. Loppuvuosi tuntuu olevan lähellä, koska pilkomme elokuun ja joulukuun välisen ajan määriteltyihin tekemisiin. Aloitetaan opetus, opetetaan, arvioidaan. Pidetään pikkujouluja ja syödään jouluateria. Sitten onkin uusi vuosi.  Lapsena syksy tuntui pitkältä, koska mentiin kouluun ja sitten oltiin koulussa, viikot seurasivat samanlaisina toistensa perässä.

Ajan pysähtyminen vaatii sen, että suuntautunut tekeminen pysähtyy.   

Kymmenvuotiaana vietin kesäviikkoja mummolassa. Kuuntelin Muhoksen kirjaston kasettikirjoja korvalappustereoilla. Agatha Christien Eikä yksikään pelastuneen kohdalla stereoiden patterit alkoivat loppua. Lukijan ääni madaltui ja hidastui, ajattelin sen olevan dramaturginen tehokeino. Jännitys tiivistyi, kun kirja eteni. Kun kirjassa oli jäljellä enää kolme ihmistä, stereot pysähtyivät kokonaan. Tarina katkesi. Loppuratkaisu roikkui ilmassa. Silloin pysähtyi aika. En voinut tehdä mitään muuta, olin niin tarinassa kiinni. Mutta tarinakaan ei edennyt.  Koko illan aika todella mateli eteenpäin, kun odottelin kirjaston aukeamista.

Tänä kesänä luin. Varsin leppoisa tekemisen suunta. Upottava tuoli, porottava aurinko ja teltan varjo. Mielenkiintoinen kirja, jossa kuvailtiin, kuinka kylmänä talvipäivänä pariisilaisella  vinttihuoneistolla mandariini maistui makealta. Nostin silmät kirjasta ja huomasin katselevani mustaherukkapensasta alaviistosta. Näin paljon marjoja. Nappasin niitä suuhun ja luin. Sitten vain napsin marjoja.

Ihmisen suhde mustaherukkapensaaseen on utilitaristinen. Se tuottaa hyötyä, joka jakaantuu niin horisontaalisesti, useammalle, kuin vertikaalisesti, pitkälle ajanjaksolle. Marjojen nostelu omaan suuhun oli sellaista päämäärätöntä epätekemistä, että se riitti pysäyttämään ajan.

Vain hetkeksi, mutta se virkisti.

#nuoruutenipariisissa #hemingway #ajansuhteellisuus

Joulu ilman nettiä

Elisan joululahja meille ja leppäkorpisille perheille: nettiyhteys oli poikki koko joulun.

Yhtäkkiä kaikki lapset olivat kerääntyneet olohuoneeseen ja lukivat joululahjojaan. Muutaman tunnin jälkeen kaikki olivat innokkaita pelaamaan jotain. Ei Candy Crushia tai Clash Royalia vaan lautapeliä. Ja toista. Ja kolmatta. Monopoli jäi välistä. Kaninloikkaa ja Aliasta pelasimme useamman kerran.

Mitä tehtiin ennen digitaalisesti siirtyvää kommunikointia ja liikkuvaa kuvaa?

Lojuttiin ja luettiin ja pelattiin.

Tai istuttiin olohuoneessa ja juteltiin. Tuijotettiin mummolan kelloa, jonka heiluri liikkui niin hitaasti puolelta toiselle. Puolen tunnin välein kuuluvaa helähdystä odotettiin jännittyneenä. Kahden tunnin päästä vanhemmat nousivat ylös ja totesivat 'ei mutta, mehän ollaan viivytty teillä jo pitkälle iltaan. Nyt lapset vessaan ja autoon.' Sitten istuttiin autossa kylki kyljessä pimenevässä talvi-illassa ja nuokuttiin toisia vasten ja mutusteltiin mummolasta matkalle mukaan saatuja eväitä.

Jouluna syömisen sanotaan olevan isossa roolissa. Ei ollenkaan. Syöminen on tekosyy kiireettömälle yhdessäololle ja keskustelulle. Hitaasti syöminen ja nopeasti argumentointi on edelleen tarpeellisia taitoja.

Ja aina tarvitaan kohteliaita tapoja vaihtaa puheenaihetta. Jos pöydässä on muutama fysiikasta kiinnostunutta keskustelijaa, lopputulos on yhtä karu kuin että siinä istuu muutama politiikasta kiinnostunutta.

'Hei, why couldn't skeleton join the party? He had no body to go with.'

Toimii.

Sosiaalialan hankinnoissa on keskityttävä tavoitteisiin

HS Vieraskynäkirjoitus 29.12.2015

 

Juuri aikaansaatu sote-uudistus lisää kuntalaisten valinnanvapautta tuomalla yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut jokaisen ulottuville. Valinnanvapauden pelätään kasvattavan sosiaali- ja terveydenhuollon menoja ennakoimattomasti. Tähän halutaan vaikuttaa määrittelemällä palveluille tiukat laatu- ja hintakriteerit. Laadun ja hinnan yhtenäistäminen on paikallaan monissa terveydenhoidon palveluissa. Se ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto kaikissa sosiaalialan palveluissa. Laatukriteerien tarkka kirjoittaminen on mielletty kunnissa hyväksi tavaksi turvata palvelun laatu, oli tuottajana yksityinen tai julkinen toimija. Kriteereiden mukainen palvelu ei välttämättä kuitenkaan ole ”vaikuttavaa”. Palvelun vaikuttavuus tarkoittaa, että palvelu vastaa asiakkaan tarpeeseen täsmällisesti ja oikeaan aikaan.

Kuntalaisten tarpeet ovat hyvin yksilöllisiä. Esimerkiksi lastensuojelussa yksi lapsi tarvitsee keskustelua psykologin kanssa, toinen taas hyötyy enemmän sählyn pelaamisesta. Yhteistä molemmille on, että he tarvitsevat kuntouttavaa palvelua. Ongelma syntyy, jos kuntouttavan palvelun laatukriteerit määritellään etukäteen tiukasti. Siksi palvelua hankittaessa tulisikin tavoitella palvelun vaikuttavuutta, ei yksittäisiä toimenpiteitä.

 

Hinnan tiukan määrittelyn vaarana taas on, että kunnissa hankitaan halvinta. Kustannustehokkain palvelu on usein perinteinen ja moneen kertaan testattu. Mikään ei kannusta kehittämään palvelua, eikä kehittämiseen ole yleensä edes mahdollisuutta. Kuitenkin juuri jatkuva kehittäminen tekee palvelusta joustavampaa ja kustannustehokkaampaa.

 

Siinä vaiheessa, kun palvelua kilpailutetaan, sitä ei ole vielä tuotettu. Tarjouskilpailussa kilpailutetaan lupaus tuotteesta ja sen tasosta. Sopimuskauden aikaisella seurannalla voidaan todeta, vastaavatko palvelu ja sen taso lupausta.nKun kuluttaja ostaa virheellisen tuotteen, hän reagoi reklamoimalla tai vaihtamalla yritystä. Sosiaalialan palveluissa asiakas ei välttämättä voi vaihtaa palveluntuottajaa. Reklamaatioitakaan ei aina synny, koska asiakkailta ei voida edellyttää perehtymistä laajoihin palvelun sisällön kuvauksiin ja sopimuksiin. Sopimuksen seuranta on kuitenkin keino lisätä palvelun vaikuttavuutta. Kun seurannassa keskitytään mittaamaan yksittäisten toimenpiteiden sijaan tavoitteiden toteutumista, palveluntuottajalla on mahdollisuus kehittää uusia keinoja ja toimintatapoja.

 

Keväällä 2015 kilpailutetut Espoon, Vantaan ja Kauniaisten lastensuojelun sijaishuollon palvelut ovat hyvä esimerkki tavoitteiden seuraamisesta. Palvelujen vaikuttavuutta mitataan lapsen henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamisella. Esimerkiksi perhetyön onnistuminen, koulunkäynnin sujuminen ja luvattomien poissaolojen seuraaminen mittaavat lastensuojelun palvelun vaikuttavuutta.

Keinoja koulunkäynnin tukemiseen on lukuisia. Näin jokaiselle lapselle voidaan löytää erilainen tukimuoto. Myös onnistumiset ovat erilaisia: toiselle lapselle pienikin askel voi olla merkittävä. Nämä seikat otetaan huomioon vaikuttavuuden mittaamisessa.

 

Julkisissa hankinnoissa tavoitellaan palvelua, joka vastaa asiakkaan tarpeeseen mahdollisimman hyvin. Tarkoilla laatukriteereillä ei saavuteta palvelujen joustavuutta.

 

Julkisissa hankinnoissa tavoitellaan palvelua, joka vastaa asiakkaan tarpeeseen mahdollisimman hyvin. Tarkoilla laatukriteereillä ei saavuteta palvelujen joustavuutta. Hinnan korostaminen ei kannusta innovatiivisuuteen. Uusi hankintalakiluonnos tunnistaa nämä ongelmat. Laki mahdollistaa tilaajan ja tuottajan kumppanuuden jo palvelua suunniteltaessa. Tilaajan määrittelemään tarpeeseen, johon markkinoilla ei ole vielä tuotetta, voidaan hakea sekä ratkaisua että toteuttajaa. Tällöin tilaajan ja tuottajan yhteistyö alkaa jo tuotekehitysvaiheessa. Se madaltaa innovaatioiden kaupallistamisen kynnystä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinnoissa tulisi keskittyä keinojen sijaan tavoitteisiin. Tämä mahdollistaa palvelujen kehittämisen ja innovoinnin mutta vaatii palvelun tilaajalta ja tuottajalta yhteistyötä sekä ennen sopimuksen tekemistä että sopimuksen aikana.

 

Sote-uudistuksen jälkeen palveluntuottajien määrä Suomessa kasvaa. Kaikkien alan toimijoiden kesken tarvitaan nyt yhteistyötä enemmän kuin koskaan.

 

Marilla Kortesalmi ja Maria Röykkä

Kortesalmi on liiketalouden lehtori Laurea-ammattikorkeakoulussa. Röykkä on hankintalakimies.

Ajan, massan ja kasvun laatua

Tämän joulun pitkät vapaat ovat olleet monelle, facebookpäivitysten perusteella, erinomainen tilaisuus viettää kiireetöntä aikaa perheen kanssa. Esimerkiksi siten, että pari poikaa on kavereineen omassa huoneessa, yksi tyttö on omassaan, minä ja kuopus rakennamme legoja aulassa. Täsmennettynä: hän rakentaa. Minä käyn läpi laatikoita ja yritän löytää ja koota minifiguureita . Sen sijaan, että ne jäisivät boksiin piiloon, rakensin niille jalustan. Legojen runsaudesta huolimatta 2*2, 2*4 ja sitä suurempia paloja upposi jalustaan paljon. Yksittäisten irtopäiden ja -käsien runsaus ei auttanut, kun piti rakentaa massaa, tukevaa portaikkoa yksittäisille minifiguureille. Massan runsaus ei näy, paitsi kun sitä yrittää rakentaa.

Suomen perinteisen viennin takkuillessa uutta viennin massaa on haettu uusilta alueilta, esimerkiksi peliteollisuudesta. Pelialan ollessa 2,2 miljardia vuodessa ja viennin 5,1 miljardia kuukausittain, paljon saavat linnut tykittää, että peliala muodostaa sellaisen massan kansantaloudessa, että sen varaan voidaan rakentaa hyvinvoinnin jalustaa.

Jos gallupsuositun keskustan eväitä talouskasvulle katsoo, uusi kasvu rakentuisi biotalouteen, puutarha- ja maatalousyrittäjyyteen, perusväylän pitoon, yksityisteihin ja yhdyskuntien vesihuoltoon. Siis kasvurahastoideoiden lisäksi, joita nykyinen hallitus jo toteuttaa.

Niin tärkeää kuin puutarahanhoito ihmiselle onkin, on vaikea nähdä, että siitä saataisiin kovinkaan vankka kasvun tukijalka. Suomessa, jossa kasvukausi on 4 kuukautta, usein sentään vähäluminen. Ymmärrettävästi Sipilä onkin puhunut kasvurahastosta, ikään kuin uutena ideana,  ja jättänyt muut kohdat paperista vähemmälle.

Takaisin ajan laatuun. Yhdessäolo on mukavaa. Mutta miten perheet oikein ovat yhdessä? Miten yhden halu pelata Haloa yhdistyy siihen, että toinen on liian nuori edes katsomaan kyseistä peliä? Voi pelata lautapelejä. Voi ruokailla. Voi siivota.

Tein kansantalouden kiertoa testaavan kokeen. Ajoin siivousfirman auton perässä ja mietin, kuinka näppärää olisi, jos meilläkin kävisi siivooja. Siivoojan saisi 50 € viikossa, josta veroja kertyisi valtiolle 20 €. Päätin maksaa saman 50 € lapsille. Tein 10 € paketteja. Varasin rahan valmiiksi, mikä lisäsi siivouksen insentiiviä huomattavasti. Taidamme olla paitsi piilokuluttajia, myös piilotienaajia. Ehkäpä konkreettinen palkkapussi lisäisi oman työn arvostusta.

Talo puhdistui nopeasti ja tehokkaasti. Urakan jälkeen lapset tekivät retken Lidliin. Valtion tienaamat eurot pysyivät siis samana, mutta välissä oli yksi lisäarvoa tuottama taho lisää. Kotitalouden tekemän kasvatustyön taloudellista arvoa on onneksi vaikea määritellä. Toivottavasti sitä ei kukaan yrittääkään. Siitä olisi nimittäin vain pieni askel siihen, että sitä alettaisiin verottaa. Sitäkin.

Sen sijaan kotitalouden tekemää kasvatustyötä kannattaisi tukea.

Ainakin yksityistienpitoa enemmän.