keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää joulua!


Vietin eilen laatuaikaa itseni kanssa. Kauppakeskuksessa. Valmistauduin huolella. Söin pitkäkestoista hiilihydraattia (ruisleipää). Jätin takin autoon. Tein tarkan liikekohtaisesti etenevän lahjalistan. Ja kaikki meni aivan nappiin! Iltapäivän kuolleena tuntina käytävillä mahtui liikkumaan. Kaikki etsittävä löytyi ja nopeasti.

Ainut heikko kohta tuli Stokkalla joulukoristeissa. Olivat jo muuten -50 %. Olin aikaisemmin bongannut sieltä hopeisia kirjaimia. Kehittelin havuköynnöksen takan päälle, josta roikkuisi hopeiset kirjaimet N O E L. Kun aloin plärätä näitä kirjaimia, ei sieltä löytynyt kuin N ja O. Myyjäkin tuli siihen etsimään. Mietin ääneen, saisiko L:kirjaimen kääntämällä Tn toisin päin ja leikkaamalla toisen haaran pois. Ja saisiko I kirjaimeen lisättyä muita puolikkaisia I kirjaimia ja niistä siis E:n. Myyjä myönteli, tietty. Sitten siihen tupsahti eräs extyöpaikan sidosryhmän edustaja. 'Mitä kuuluu?' 'Tosi hyvää, tässä teen just enkkaa tunnissa-kaikki-jouluostokset. Eli vähän kiire. Entä itse...'. 'Minä nyt olen samassa paikassa edelleen ja ...'. Siinä vaiheessa myyjä kommentoi tuota E -kirjain ajatustani 'näitä on muuten todella vaikea sahata, kun eivät ole puuta vaan jotain massaa. Menee rikki tosi helposti' ja näytti minulle rikkimenneitä kirjaimia. Minä, joka olen täysin epärealistinen oman ajankäyttöni suhteen, suunnittelin ihan mielettömän monimutkaista J O Y E U X -lisää tuohon NOELiin. Kysyin, että voisinko pitää kaikki rikkinäiset kirjaimet. 'Niinpä niin. Ilmaisia kirjaimia. Ei mitään uutta sun suusta' sanoi tämä vanha tuttu ja häipyi. Ja minä myyjän suostumuksella laitoin rikkinäiset kirjaimet laukun sivutaskuun (laukku oli iso, joten sivutaskutkin oli isot :D), kiitin ja häivyin myös.

Vähän myöhemmin kukkia katsellessa törmäsin sitten isoihin kirjaimiin. Valkoisiin, puun värisiin ja hopeisiin. Hopeisia oli jäljellä sen verran, että sain niistä koottua N O E L. Kun tulin kotiin, laitoin ne ensi töikseni seisomaan takan reunukselle. Johon mieheni 'tähän sopisi sellainen havujuttu niin hyvin'. Vähän myöhemmin tosin kysyi 'mitä sulla oli tarkoitus viestittää näillä pikkukirjaimilla?'

JOYEUX NOEL siis kaikille. Ja sama bretagneksi on Nedeleg laouen na bloavezh mat.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Unhoittuu jo

... alkaa se joululaulu. Mikä? Miten se jatkuu? Ei muista! Epäilen vahvasti liian vähiä yöunia, mielestä unohtuu kaikki. Ihan lyhyellä tähtäimellä (siksi blogitaltioinnit), mutta myös pidemmällä.

Sain tämän kuuluisan kameran. Aloin illan hämärinä tunteina siirtämään tietoja koneelle. D: asemassa oli joku lisälaite, sanoi kone. On sanonut jo pitkään, mutta koska tietokone näytää stickin symbolia, ja noin silmämääräisesti konetta katselemalla stickiä ei ole näkynyt, olen päätellyt, että tietokoneeni valehtelee. No, nyt kun siirsin kuvia, ekana ajattelin tietty muistikorttia kamerasta tietokoneelle. Ei käynyt, kun tietokoneella oli jo muistikortti. Tai siis joku läpyskä muistikorttipaikassa. Väärää standardia totta kait kameran kanssa. Sitten alkoi raksuttaa. Mikä on se hämärä Stokkan kuitti muistikortistas, viime vuodelta. En muista sellaista ostaneeni. Mutta toisaalta koneessa on muistikortti. Ja nyt kun aukaisee, se on täynnä omia kuvia tallennettuna. Olen siis a) ostanut kortin b) asentanut sen koneelle c) tallentanut sen täyteen omia kuvia d) nähnyt tämän joka päivä resurssienhallinnassa. Ja silti en ole tiedostanut mitään näistä.

Ei ihme, jos puhutaan tiedostavasta kuluttamisesta :D tai tiedostavasta syömisestä. Tai miten olisi tiedostava oleminen. Ei sentään, se olisi aivan liian aikaa vievää.

Paketoin pikkujoululahjoja. Pikku kiireessä, kuten tapoihin kuuluu. Missä on teippi. Missä! On se ihme, että ostan jatkuvalla syötöllä 10 rullan pakkauksia teippiä ja just kun tarvitsen, kaikki ovat hukassa. (Teippi oli takan päällä, johon olin sen itse jättänyt, kun kiinnitin joulukorttirimpsua).

Entä missä on siskon lahja. 'Laitoin matkalaukkuun.' 'Et laittanut, ei ole täällä.' 'Laitoin ihan varmasti. Joku on nostellut täältä lahjoja, en ota mitään vastuuta tän sisällöstä.' 'Siis siirsin vain kaks lahjaa toiseen laukkuun, ei se iso paketti olis sinne mahtunut!' 'Onko se saunassa? Jos se on saunassa? Muistan vieneeni sen saunaan!' 'Ei ole tsekkasin kolme kertaa. Se on varastettu. Joku on hipsinyt sisään keskellä päivää ja varastanut sen saunasta. Kyllä ihmiset on röyhkeitä nykyisin.' 'Hei nyt mulla raksuttaa, laitoin yhden lahjan vielä muualle. Onko se tämä?'

Tämä keskustelu hieman varioituina on käyty lukuisia kertoja. Meillä ei ole hankittuna liian monta lahjaa lapsille, mutta siitä huolimatta aina on hukassa joku, kun pitäis verrata, selvittää tai tarkistaa. Tai jopa paketoida.

Muistia ei ole. Edellisen päivän tapahtumat on häipyneet suureen avaruuteen. (Ajatuksethan on muuten energiaa. Energia ei katoa. Joten missä on kaikkien ihmisten kaikkina aikoina ajattelemien ajatusten varasto? Oletusarvona, että niihin sitoutunut energia on edelleen niissä eikä muuttuneena muuksi.)

Että näihin nähden: tyttöllä on joulumekko. Tummanpunainen, sopii hänelle täydellisesti. Ja samaa väriä oleva hiuskoriste. Ja pikku käsilaukku. Tässä on jo niin paljon kokonaisuutta, että sininen pinni hiuksissa ei oikeastaan haittaa mitään.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Ennen kuin unohtuu

1. Juteltiin tänään lasten kanssa ruokapöydässä:
'Äiti mulla oli äikän koe tänään. Meni ihan hyvin, en odota kymppiä mutta ysiä'. 'Jaa, mitä et osannut?' 'Yhdyssanoja.' 'Joo, ne on tosi vaikeita', sanoi kaksi vuotta nuorempi. 'Kokeilitko adjektiivisääntöä?'

Jotenkin vain tuntui tosi hienolta, kun nuorempi veli neuvoo vanhempaa kokeilemaan yhdyssanoihin adjektiivisääntöä. Että he molemmat ottavat asioita vakavasti ja miettivät.

2. Kuopuksen kanssa ostoksilla. Hän poimi kärryyn kaikkea korkeudellaan olevaa. Kahvipaketteja, keksipaketteja, sokeria, hilloja, kissanruokaa ('ishsha ishsha miiiu!').

3. Muutama keksipaketti jäi, piti rakentamani herkkukori. Kuinka rakennetaan täydellinen herkkukori? En tiedä. Mutta näyttää siltä, että joudun sen vielä muutamia kertoja tekemään elämäni aikana, joten parempi opetella nyt takuuvarma menetelmä. Erilaisilla teemoilla, kukkaherkkukori? Suklaaherkkukori? Leivonnaisherkkukori? Tai sitten värejä: sinisiä tavaroita. Punaisia tavaroita. Valkoisia. Vai sittenkin kenties tarkoituksen mukaan: kaksi kuppia, serviettejä ja erilaisia kahvilaatuja. Veitsi ja leipiä. Ainut asia jonka opin oli, että pyöreään koriin voi laittaa erittäin rajallisen määrän kulmikkaita pakkauksia kuten keksirasioita.

4. Kuopus ei olisi halunnut luopua ostoskärryistä ulosmentäessä. Sai raivarin. Minulla oli kädet täynnä niitä tilaavieviä keksipakkauksia. Yritin selvitä. Aika huonosti.

5. Kuvittelin kuitenkin mielessäni jo kohtauksen, jossa iltaruuan jälkeen kaikki väsymys olisi kuin poispyyhitty. Ja seisoisin kauniisti hymyilevänä, raikkaan näköisenä, täydelliset vaatteet päällä (kenties twin set), lapsilla puhtaasti vaatetettuina (tai itse asiassa heillä voisi olla silitetyt kauluspaidat), ojentamassa sitä täydellisesti koottua herkkukoria, jota jokainen kadehtisi.

Lopputulos oli, että söimme pitsaa, myöhästyimme ja herkkukori jäi autoon. Mutta tavoitteet on tietenkin hyvä olla korkealla.

Salmiakki Dominoita huomenna.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Suukkosuu

Harjasin aamulla hampaita. Kuopus tuli katselemaan viereen pää kallellaan. Annoin hänelle lopulta suukon. Hän sanoi nam nam. :D

torstai 4. kesäkuuta 2009

Aamuruuhkaa

On olemassa ihmisiä, jotka pitävät bloginsa positiivisina. Heitä on paljon. Minä en ole.

Eli kuinka saada kurja aamu:

-otetaan tyttö, joka oli viikonloppuna kovassa flunssassa, vieläkin vähän toipilaana. Normaalisti aamunvirkulle herääminen on nyt siis hidasta, samoin pukeminen, samoin hiusten harjaaminen, samoin syöminen.

-otetaan poika, joka johtuen samasta flunssasta ei syö aamuisin mitään (ei tee mieli), mutta joka kuitenkin valtavasta verensokerin mataluudesta johtuen on hyvin kiukkuinen.

-otetaan vaatteet, jotka on illalla aseteltu kyllä valmiiksi, mutta aamulla huomataan, että paita on liian pieni.

-otetaan mukaan se, että pojan perhepäivähoitaja on koulutuksessa, joten poika viedään sijaishoitopaikkaan päiväkotiin. Ylipaikoille, totta kait.

-etsitään tytölle housut. Ne eilen tarjoamani eivät kelpaa, ovat khakin väriset (sopisi niin hyvin takkiin...). Ei ole tyttöjen väri. Ja yksi kukka lahkeessa ei tee niistä vielä tyttöjen. Etsitään ne vanhtat vaaleanpunaiset ulkohousut jostain.

-otetaan huomioon pojan varustekassi. Lisätään sinne haalari.

-otetaan huomioon se, että minä yritän päästä Kuusijärvelle illalla; tämän takia autoon pitää kuskata urheiluvälineet, keksiä ja mehua.

-otetaan huomioon, että päivän aikana käydään postissa, pakataan autoon myös postituspusseja.

-ennen näiden lastausta tyhjennetään autosta työkaverilta saadut raparperit, sukulaiselle lainassa olleet termarit. Onneksi anopille kelpasi Pentikin harmaa pikkukuppinen 6 kahvikupin setti, aikoinaan kait kihlalahjaksi saatu.

-koska kello riensi, poika ei ehdi enää nauttia aamupalaa päiväkodissa, joten yritetään saada hänet syömään autossa leipää. Pakataan leipä (ja paperia rasvan pyyhkimiseksi vaatteista ja kasvoista).

-lähdetään. Puolessa välissä huomataan, että tuttia ei tullut mukaan. Takuuvarmasti sitä päiväkodissa tarvitaan. Yritetään hankkia tutti huoltoasemalta. Turhaan. Mennään kauppaan. Kaupan ovi ei aukea. Tässä vaiheessa, kun poika istui vartioimattomana (toki lukitussa) autossa, olin jo hermoromahduksen partaalla. Hakkasin ovea aika kärsivän näköisenä. Ei auennut. Aukesi, kun joku tuli ulos.

-löydetään tutti. Ei löydetä kuitenkaan kantapääpehmusteita. Kun tyhmyyksissäni vedin uudet mustat kengät jalkaan ja ne lipsuvat tällä vauhdilla kantapäistä. Ei se mitään. Juostaan kaupassa niin, että vain päkiä osuu lattiaan. Pääsee sitä paitsi etenemään nopeammin.

-tullaan kassalle. Jossa edeltävä asiakas oli ottanut verigreippimehua ja halusi, että kassaneiti käy vaihtamassa sen appelsiinimehuun. MIKSI ihmiset ostavat verigreippimehua appelsiinin sijasta kello 8.30 aamulla miksi!

-ollaan hermostuneita. Kassa hälyttää toisen kassan. Maksetaan tutit (4 euroa). Juostaan autoon. Kaahataan päiväkotiin. Istutaan eteisessä pitkä tovi pojan kanssa sylikkäin. Turhaan; eron hetkellä tulee itku.

-inhotaan päiväkoteja (vaikka tässä kyseisessä on aivan huippu henkilökunta).

-tullaan työpaikalle myöhässä. Pomo on aivan hermona, koska oli sovittu palaveri kello 9. Nyt olin poissa. Tehtiin huono päätös vaillinaisilla tiedoilla. Kun en ollut läsnä.

Tällaisten aamujen jälkeen ajattelen syvää inhoa tuntien kaikkia niitä, jotka vaativat, että kaikkien tilanteesta riippuen pitää käyttää julkisia liikennevälineitä (lomalennot ovat tietenkin ihan ok). Ilman mutkia ja odotuksia julkisilla olisi mennyt tuohon reissuun 2,5 tuntia. Olisin siis tullut työpaikalle 10.30. Tai vaihtoehtoisesti lähtenyt köröttelemään bussiin kahden lapsen kanssa 6.30. Siis ilman odotusaikoja. Jotka oikeasti lisäävät matka-aikaa kuitenkin vähintään 3 tuntiin.

Mutta JOS olisin liikkunut julkisilla: työkaveri ei olisi antanut minulle raparperia. Poika olisi selvinnyt päiväkodista ilman tuttia. Itkien tietty, mutta täytyy käyttää julkisia! Minä en kävisi lounastauolla postissa, mitä suotta mitään myydä huutonetissä ja siis kierrättää. Kun kerran kaiken voi ostaa uutena (jos nyt joku joskus jaksaa julkisilla mitään lähteä ostamaan). Kävisin sitten illalla (pois perheen ajasta siis 2 tuntia, kun postiin mennään julkisilla...). Minä en menisi juoksemaan Kuusijärvelle illalla. Mitä suotta juosta vihreässä luonnossa, kun kuitenkin tulee juostua bussin perässä. Ja rautatieasemilla. Mihin ihminen oikeasti tarvitsisi luontokokemuksia! Kaduilla kävely aamu-iltaruuhkassa riittää!

Kaiken kaikkiaan julkinen liikenne sopii heille, jotka menevät paikasta A paikkaan B yksin ilman työvälineitä. Sellaiset käyttäkää toki.

Minä jätän ne Thaimaan lennot vähemmälle.