tiistai 1. joulukuuta 2015
Keinoja kaihtamatta
[täältä]
Tulikin todettua että tarkoitus pyhittää keinot.
Vuosi 2015 on ollut vuosi, jolloin keinoja ei ole kaihdettu oikein missään.
Olkoon kyse sitten äärimmäisestä individualismista, mutta kovin ollaan rakastuneet omaan mielipiteeseemme ja vain siihen. Siinä huumassa kaikki muu, (eli kaikki muut ihmiset) unohtuvat ja vain oma mielipide on tärkeä ja oikeuttaa siis mihin vain.
Tarkoitus pyhitti keinot, tällä kertaa Tampereella. Kommunistinen nuorisojärjestö julkaisee videon sivullaan, mutta ei tietenkään tiedä asiasta mitään. Ja vaikka tietäisikin, eihän takinkastuminen ole mitään, kun esimerkiksi toisaalla leikataan subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta.
(Josta tulossa oma postaus, mutta hieman suhdelukuna: Vantaalla on n. 90 lasta, joita tämä leikkaus koskee työttömyyden takia. Vantaalla on n. 350 lasta, joita tämä leikkaus koskee sen takia, että toinen vanhemmista on perhevapaalla. )
Väärin. Takinkastuminen on liikaa. Ylikansallisen juoman heittely toisten päälle on anarkiaa. Toki pienimuotoista sellaista, mutta logiikaltaan samaa.
Anarkiassa väkivalta tuo valtaa. Jos sinulla on aseita, sinulla on valtaa. Anarkia on mellakoita, sekasortoa ja kaaosta. Anarkia on jokseenkin demokratian vastakohta. Demokratia on pitkiä kokouksia, joissa keskustellaan enimmäkseen tylsästi, pyydetyillä puheenvuoroilla.
Demokratia tarkoittaa, että kokiksen heittäjä hankkiutuisi puolueeseen, keräisi armottomalla työskentelyllä kannattajia ajatuksilleen, pääsisi lautakuntaan, jossa puhutaan varhaiskasvatuksesta. Ja pääsisi eduskuntaan, jossa käsitellään varhaiskasvatuslakia. Näin mielenilmaus olisi purkautunut demokratiassa. Hidasta, kyllä. Mutta antaa kaikille mielipiteille saman mahdollisuuden. Kaikille mielipiteille. Siitä hitaus. Ja tämän takia demokratia ei sovi anarkisteille. Koska vain oma mielipide!
Itsenäisyyspäiväjuhlan lähestyessä nähtäneen taas anarkiaa. Säretään ikkunoita ja mellakoidaan. Muka 'vastustetaan eliittiä'. Oikeasti halutaan omalle mielipiteelle tilaa, nopeasti ja demokratian kustannuksella.
Ja anarkiako auttaa niitä, joihin valtion leikkaukset kohdistuvat? Ei todella. Anarkiassa heikoimmat maksavat kaikesta moninkertaisen hinnan. Mutta eihän sillä väliä, eihän mellakoinnin tarkoitus oikeasti ole saada muutosta aikaan, vaan tehdä omalle mielipiteelle tilaa.
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Rehellisyys maan perii tai siis rehellisyys tuottaa perittävää
[kuva täältä]
Miksi rehellisyyttä? Jos kukaan ei vahdi maksua, kannattaako maksaa? Kannattaa. Sillä rehelliset rikastuvat. Koska talous perustuu luottamukseen.
On kaunis ajatus, että pankeissa on talletustamme määrää vastaava summa rahaa. Että halutessamme voimme muuttaa pankkitilin saldon käteiseksi rahaksi. Emme voi.
Pankeissa oleva omaisuus ei perustu kokonaan käsinkosketeltavaan omaisuuteen. Yritysten taseessa oleva omaisuus ei sekään muodostu kokonaan konkreettisista hyödykkeistä. Ja mikä hassuinta; meidän palkka ei määräydy puhtaasti sen perusteella, kuinka arvokkaita olemme organisaatiolle. Tai julkisella sektorilla: mikä on meidän kansantuotteen kasvulle tuottamamme lisä. (Jos sellainen pystyttäisiin edes laskemaan).
Kaikki perustuu luottamukseen.
Luotamme yhteiskuntaan (ja EU:uun), että käteinen raha toimii vaihdon välineenä.
Me luotamme pankkiin, että se halutessamme antaa meille käteistä rahaa.
Pankki luottaa meihin, että maksamme lainat sovitusti.
Työnantaja luottaa siihen, että teemme sovitun työpanoksen. Me luotamme työnantajaan, että saamme siitä sovitun korvauksen.
Kaikki nämä suhteet vaativat luottamusta. Toki epäluottamustilanteet on aika hyvin sanktioitu.
Mutta luotamme myös siihen, että olemme luottamuksen arvoisia. Ja että arvoomme luotetaan. (Tämän takia korkeaan luottamuspääomaan perustuvat toimet (poliitikot) vaativat erityistä luottamuksenarvoisuutta.)
Loppujen lopuksi yhteisö määrittelee luotettavuuden rajat. Näissä heijastuu arvot ja arvostukset. Ja loppujen lopuksi meidän arvomme (=palkan määrä) on seurausta yhteiskunnan arvoista ja luottamuksen määrästä.
Tämän takia epärehellisten yhteiskuntien kansantuote on matala. Rehellisyys kasvattaa sitä. Mutta vain tiettyyn rajaan asti. BKT:n saavuttaessa vakiintuneen tason, byrokratia pakottaa rehellisyyteen sanktioilla. Keskinäisen rehellisyyden merkitys vähenee.
Helposti ajattelisi, että kyseessä on aaltoliike. Rehellistä toimintaa - talouskasvua - sopimusyhteiskunta - toimintaa - sanktioita - henkilökohtainen rehellisyys vähenee - talouskasvu hidastuu- jne.
Missähän aallonkohdassa Suomi tällä hetkellä on.
perjantai 20. marraskuuta 2015
Yksityiskohta elämästä, Chopin
Chopin ei ole hissimusiikkia. Chopin on täynnä tunnetta. Perjantaina väsyneenä viikon jälkeen Chopin on kerta kaikkiaan liikaa.
Lauantaiaamuna on tilanne kuitenkin aivan toinen. Silloin kuulevat korvat vastaanottavat vähän puolihuolimattomasti aukijääneestä radiosta tarkoin valikoituja esimerkkejä nokturnoista. Jokusen aika sitten kesäloman alkaessa aloitin vuosittaisen siivouksen. Tiesin, että tulossa oli päivien urakka ja päätin, että nyt on se hetki elämässä, että kuuntelen kaikki Chopinin nokturnot läpi. Ne ovat nimittäin vähän tylsiä verrattuna preludien ja etydien räväkkyyteen.
Nokturnot ovat siivousmusiikkia parhaimmillaan.
Chopin sävelsi hienovaraista musiikkia täyteen nyansseja ja värejä. Mutkikkaita fraseerauksia, avauksia ja purkuja ja valepurkuja. Chopinin pianomusiikki on musiikillisen kerronnan ultimaattumi. Sen jälkeen ollaan liu'uttu eri suuntiin, mutta ei ylemmäksi.
Verratkaapa nyt näitä kahta, fantasia impromptu ja John Williams. Varmasti genressään hyvä tuo jälkimmäinen. Mutta se ei ole kokonaisuus, jossa on alku ja loppu, ja jonka keskellä tapahtuu jotakin hengästyttävän kaunista.
Chopin oli taitava pianisti ja säveltäjä. Taito näyttäytyy täydellisyytenä. Se on jonkin asian niin hyvää hallintaa, että yksityiskohdat erottuvat kirkkaina juuri oikeissa paikoissa. Oli kyse sitten säveltäjästä tai soittajasta. Taidon puute näkyy siinä, että yksityiskohtia ei ole. Mennään vain.
"Balskorna, Helene Schjerfbeck, 1882" by Helene Schjerfbeck - Sotheby's. Licensed under PD-US via Wikipedia
(Tämä kuva on täynnä yksityiskohtia ja vivahteita. Taitoa. )
Nykyisin taito on muualla. Olemme taitavia teknologian hyödyntämisessä. Työn ja perheen yhteensovittamisessa. Hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisessa. Uusia Chopineja emme osaa synnyttää.
Lauantaiaamuna on tilanne kuitenkin aivan toinen. Silloin kuulevat korvat vastaanottavat vähän puolihuolimattomasti aukijääneestä radiosta tarkoin valikoituja esimerkkejä nokturnoista. Jokusen aika sitten kesäloman alkaessa aloitin vuosittaisen siivouksen. Tiesin, että tulossa oli päivien urakka ja päätin, että nyt on se hetki elämässä, että kuuntelen kaikki Chopinin nokturnot läpi. Ne ovat nimittäin vähän tylsiä verrattuna preludien ja etydien räväkkyyteen.
Nokturnot ovat siivousmusiikkia parhaimmillaan.
Chopin sävelsi hienovaraista musiikkia täyteen nyansseja ja värejä. Mutkikkaita fraseerauksia, avauksia ja purkuja ja valepurkuja. Chopinin pianomusiikki on musiikillisen kerronnan ultimaattumi. Sen jälkeen ollaan liu'uttu eri suuntiin, mutta ei ylemmäksi.
Verratkaapa nyt näitä kahta, fantasia impromptu ja John Williams. Varmasti genressään hyvä tuo jälkimmäinen. Mutta se ei ole kokonaisuus, jossa on alku ja loppu, ja jonka keskellä tapahtuu jotakin hengästyttävän kaunista.
Chopin oli taitava pianisti ja säveltäjä. Taito näyttäytyy täydellisyytenä. Se on jonkin asian niin hyvää hallintaa, että yksityiskohdat erottuvat kirkkaina juuri oikeissa paikoissa. Oli kyse sitten säveltäjästä tai soittajasta. Taidon puute näkyy siinä, että yksityiskohtia ei ole. Mennään vain.
"Balskorna, Helene Schjerfbeck, 1882" by Helene Schjerfbeck - Sotheby's. Licensed under PD-US via Wikipedia
(Tämä kuva on täynnä yksityiskohtia ja vivahteita. Taitoa. )
Nykyisin taito on muualla. Olemme taitavia teknologian hyödyntämisessä. Työn ja perheen yhteensovittamisessa. Hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisessa. Uusia Chopineja emme osaa synnyttää.
torstai 19. marraskuuta 2015
Tarkoitus pyhittää keinot, ei saisi
Vajaa viikko Pariisin tapahtumista. Vieläkin vaikea käsittää. Täysin mahdotonta hyväksyä.
Kaksi lähestymistä.
Yhteisö ennen yksilöä. Kaikkialla ja kaikille yksilö ei ole yhteisöä tärkeämpi. Usein tämä jako vedetään lännen ja idän välille. Se voidaan vetää Euroopassa myös ajallisesti. Ennen Suomessakin yhteisön hyvinvointi riitti perusteluksi sille, että yksilön oikeudet kärsivät. Esimerkkinä vaikkapa vanhimman pojan perimysasema sisarusten kustannuksella (jolla turvattiin elinkelpoiset tilakoot).
Vielä nytkin hetkittäin yhteisön hyvinvoinnilla perusteella loukataan yksilön oikeuksia, kunniamurhat esimerkkinä. Meille nykyajassa eläville länsimaisessa yhteisössä kasvaneille nämä ovat yhtä hyväksymättömiä. Sata vuotta sitten tai tuhat kilometriä itään olisimme ehkä ymmärtäneet hieman, tuskin hyväksyneet. Meidän ymmärrys ja hyväksyntä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että näin ajatellaan ja sen mukaisesti toimitaan. Muualla, ei Suomessa.
Isis perustelee Pariisin terroritekoja 'oikeutettuna hyökkäyksenä' vääräuskoisia vastaan. Oikea uskon yhteisön edun nimissä tapetaan yksilön oikeudet. Ja siinä sivussa yksilökin.
Toinen selitys on haastavampi. Tarkoitus pyhittää keinot. Isisille epävarmuuden, toivottomuuden ja eripuran lietsominen Eurooppaan on niin tärkeä tavoite, että mitkä tahansa keinot ovat oikeutettuja. Jopa viattomien ihmisten tappaminen.
Isis on ääriesimerkki. Pariisi ei toivottavasti toistu. Loppujen lopuksi Pariisissa on kyse sodasta, ei normaalitilanteesta.
Mutta tämäntyyppiset ilmiöt on nähtävissä. Ja toisin kuin kunniamurhissa, tarkoitus pyhittää keinot hyvin usein meidän nykyhetken länsimaisten ihmisten käyttäytymisessä. Esimerkkejä:
-Itsenäisyyspäivämellakoissa rikotut ikkunat . Eivät kaupat ole mitään kostamisen arvoista tehneet. Mellakoitsijoiden halusivat näyttävyyttä viestilleen.
-Ajetaan huolettomasti. Koska huvittaa. Koska kiire. En viittaa tässä todella ikäviin suojatiellä yliajamisiin. Mutta olen törmännyt todella erikoisiin 'risteyksessä rinnalle ja oikealta ohi' tilanteisiin.
Tai
-lautakunnan ei-julkisista kokoukset ja materiaalit levitetään julkisuuteen. Koska oma ajatus on julkisuuslakeja tärkeämpi.
Esimerkkejä löytyy.
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Budjettivaltuusto 161115
Budjetti on lukuja. Budjetti on tekstiä. Lukujen ja tekstien takana on paljon jo tehtyä ja vielä tekemätöntä työtä.
Suomen taloustilanne on kurja. BKTn kasvu on meillä euroalueen surkeinta. Toiminnan on muututtava. Jokainen suomalainen, niin palkansaaja kuin kaupunki, joutuu miettimään, mitä voi tehdä toisin. Kaupungin budjetti pitää sisällään sekä muutosta, mutta kertoo myös siitä potentiaalista, mitä kaupungilla on käytössään. Toimimalla teksti muuttuu teoiksi.
Muutama esimerkki. Kirjaus: Hämeenkylän koulussa havaituille sisäilmaongelmille etsitään vuoden 2016 kuluessa kestävä ratkaisu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koulu tutkitaan rakenteita myöten, ja tutkimus alkaa vuoden vaihteessa. Puolet koulun toiminnasta suljetaan tutkimusten ajaksi. Tämä tuo paljon epämukavuutta ja erikoisjärjestelyjä, konkreettisia muutoksia opettajien ja oppilaiden työskentelyssä. Tutkimusten nopea aloittaminen on kuitenkin välttämätöntä. Ilman niitä koulun sisäilmaongelmiin on mahdotonta puuttua.
Toinen esimerkki varhaiskasvatuksesta. Budjettikirja kertoo, että Vantaalla on v.2016 10 140 kunnallisessa päivähoidossa olevaa lasta, joita hoitaa 1940 vakituista ja 81 määräaikaista hoitajaa. Käyttömenot ovat 8857 € / lapsi.
Näiden lukujen takana on paljon systemaattista kehitystyötä, esimerkkinä lasten pitkät kesälomat, ja palvelumuotoilua, esimerkkinä kerhotoiminta. Vantaalla panostetaan varhaiskasvatuksen laatuun. Laatu näkyy pätevinä lastentarhanopettajina ja pienryhmätyöskentelynä. Laatua on myös sujuvat ja joustavat tilat, joissa kuravaatteet kuivuu, ruokailu on viihtyisää ja pihat virikkeellisiä. Päiväkotien suunnittelun yhteistyötä tulee ehdottomasti jatkaa tilakeskuksen kanssa.
Varhaiskasvatuksen laatu näkyy myös siinä, että Vantaa panostaa erityislasten tarpeisiin. Vantaalla eristyislastentarhan opettajien ja avustajien palkkoihin käytettiin v 2014 6,9 miljoonaa. Helsingissä 7,6 miljoonaa. Eli käytämme tähän rahaa lähes Helsingin verran. Päiväkoti-ikäisiä lapsia Vantaalla on kolmannes Helsingin määrästä.
Nämä kannattaa muistaa, kun puhutaan päivähoidon laadusta.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus tarkoittaa, että jokaisella vantaalaisella lapsella on oikeus päivähoitoon 20 tuntia viikossa. Suoraan leikkaus näkyy niillä lapsilla, joilla on toinen vanhempi kotona hoitamassa perheen muita lapsia. Tässä taloudellisessa tilanteessa muutos on välttämätön. Vantaalla tämä onnistuu, kiitos jo pitkään perheiden kanssa yhdessä tehdyn palvelumuotoilun ja hyvin toimivan kerhotoiminnan.
Kerhotoiminta löytyy budjettikirjasta myös perusopetuksessa. Strateginen päämäärä vuosille 16-19 on 'oppimisympäristön kehittäminen ja laajentaminen yhteistyössä muiden koulujen ja toimijoiden kanssa. ' Käytännössä tämä on tuonut pilottina Korson alueella koululaisille lisää kerhovaihtoehtoja ja harrastusmahdollisuuden kerhopalkissa koulupäivän yhteydessä. Tämä yhdistää koulupäivää ja tuo iltoihin perheen yhteistä aikaa.
Arvoisa puheenjohtaja, budjettikirja on annettu lupaus. Niiden takana on paljon tehtyä työtä. Henkilökohtaisesti toivon, että teksti rakentamisen laadunvarmistuksen toimenpiteistä: 'valvontasuunnitelman ja erityisesti työmaan kosteudenhallintamenetelmiä kehitetään ja hyviä käytäntöjä vakiinnutetaan kaikkiin hankkeisiin' näkyy kaupunkilaisille terveinä ja turvallisina tiloina.
(teksti tuotu nettisivuiltani marillakortesalmi.fi )
Suomen taloustilanne on kurja. BKTn kasvu on meillä euroalueen surkeinta. Toiminnan on muututtava. Jokainen suomalainen, niin palkansaaja kuin kaupunki, joutuu miettimään, mitä voi tehdä toisin. Kaupungin budjetti pitää sisällään sekä muutosta, mutta kertoo myös siitä potentiaalista, mitä kaupungilla on käytössään. Toimimalla teksti muuttuu teoiksi.
Muutama esimerkki. Kirjaus: Hämeenkylän koulussa havaituille sisäilmaongelmille etsitään vuoden 2016 kuluessa kestävä ratkaisu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koulu tutkitaan rakenteita myöten, ja tutkimus alkaa vuoden vaihteessa. Puolet koulun toiminnasta suljetaan tutkimusten ajaksi. Tämä tuo paljon epämukavuutta ja erikoisjärjestelyjä, konkreettisia muutoksia opettajien ja oppilaiden työskentelyssä. Tutkimusten nopea aloittaminen on kuitenkin välttämätöntä. Ilman niitä koulun sisäilmaongelmiin on mahdotonta puuttua.
Toinen esimerkki varhaiskasvatuksesta. Budjettikirja kertoo, että Vantaalla on v.2016 10 140 kunnallisessa päivähoidossa olevaa lasta, joita hoitaa 1940 vakituista ja 81 määräaikaista hoitajaa. Käyttömenot ovat 8857 € / lapsi.
Näiden lukujen takana on paljon systemaattista kehitystyötä, esimerkkinä lasten pitkät kesälomat, ja palvelumuotoilua, esimerkkinä kerhotoiminta. Vantaalla panostetaan varhaiskasvatuksen laatuun. Laatu näkyy pätevinä lastentarhanopettajina ja pienryhmätyöskentelynä. Laatua on myös sujuvat ja joustavat tilat, joissa kuravaatteet kuivuu, ruokailu on viihtyisää ja pihat virikkeellisiä. Päiväkotien suunnittelun yhteistyötä tulee ehdottomasti jatkaa tilakeskuksen kanssa.
Varhaiskasvatuksen laatu näkyy myös siinä, että Vantaa panostaa erityislasten tarpeisiin. Vantaalla eristyislastentarhan opettajien ja avustajien palkkoihin käytettiin v 2014 6,9 miljoonaa. Helsingissä 7,6 miljoonaa. Eli käytämme tähän rahaa lähes Helsingin verran. Päiväkoti-ikäisiä lapsia Vantaalla on kolmannes Helsingin määrästä.
Nämä kannattaa muistaa, kun puhutaan päivähoidon laadusta.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus tarkoittaa, että jokaisella vantaalaisella lapsella on oikeus päivähoitoon 20 tuntia viikossa. Suoraan leikkaus näkyy niillä lapsilla, joilla on toinen vanhempi kotona hoitamassa perheen muita lapsia. Tässä taloudellisessa tilanteessa muutos on välttämätön. Vantaalla tämä onnistuu, kiitos jo pitkään perheiden kanssa yhdessä tehdyn palvelumuotoilun ja hyvin toimivan kerhotoiminnan.
Kerhotoiminta löytyy budjettikirjasta myös perusopetuksessa. Strateginen päämäärä vuosille 16-19 on 'oppimisympäristön kehittäminen ja laajentaminen yhteistyössä muiden koulujen ja toimijoiden kanssa. ' Käytännössä tämä on tuonut pilottina Korson alueella koululaisille lisää kerhovaihtoehtoja ja harrastusmahdollisuuden kerhopalkissa koulupäivän yhteydessä. Tämä yhdistää koulupäivää ja tuo iltoihin perheen yhteistä aikaa.
Arvoisa puheenjohtaja, budjettikirja on annettu lupaus. Niiden takana on paljon tehtyä työtä. Henkilökohtaisesti toivon, että teksti rakentamisen laadunvarmistuksen toimenpiteistä: 'valvontasuunnitelman ja erityisesti työmaan kosteudenhallintamenetelmiä kehitetään ja hyviä käytäntöjä vakiinnutetaan kaikkiin hankkeisiin' näkyy kaupunkilaisille terveinä ja turvallisina tiloina.
(teksti tuotu nettisivuiltani marillakortesalmi.fi )
maanantai 27. huhtikuuta 2015
Kaikki pitävät vaaleista
Harmittaa, kun vaalit oli ja meni. Ei tulos. Tai no, tuloskin. Vaan prosessi. Esitteiden jako eli luukuttaminen on niin mukavaa! Tunti päivässä löytyi helposti. Mihin ne tunnit nyt on kadonneet, kun pitäisi 'vain' lenkkeillä.
Pääsiäisenä olimme pohjoisessa lomalla. Monta kyläpaikkaa, paljon kahvittelua, vähän liikuntaa. Sunnuntaina tultiin kotiin. Maanantaina päätettiin kävellä paljon, monta tuntia. Ainakin 5. Odoteltiin aamulla ehdokkasta tuomaan esitteitä. Siivoilin reissukamoja ja heitin pois syömättömiä eväitä. Yhtäkkiä yläkerrasta alkoi kuulua ääniä, kun neste osuu lattiaan. 'Mitä tapahtuu', kysyin. Otto vastasi reippaahkolla äänellä 'ei mitään, mä vaan oksensin'. Ryntäsin ylös; hyvin oli tähdännyt legojen ja jääkiekkopelin päälle. Aloin siivota sotkua. Tietenkin juuri silloin ovikello soi. Ehdokas hymyili oven takana. Jätti laatikollisen esitteitä ja sisupastilleja. Niitä tarvittiinkin.
Ideoitiin kännykkäsovellus kaikille vaaliesitteiden jakajille. Karttasovellus, joka kertoisi optimaalireitin. Siis sen, joka näyttää, että tuo yksinäinen talo tuolla mäenpäällä on 'ei mainoksia' talo. Jatka matkaa suosiolla. Sovelluksella pitäisi voida viestiä muille, kenen esitteitä on jakanut ja minne. Moni olisi valmis maksamaan.
Luukuttamisen voisi hoitaa ammattilainen. Ja paljon hoitaakin. Vantaan luukuttaminen maksaa 2 000 euroa. Espoo saman verran. Ja sitten on vasta neljäsosa Uusimaata katettu. Mutta luukuttaminen on helppoa tukityötä. Paljon helpompaa kuin aamulla asemalle juttelemaan herääminen. Sitäkin tehtiin. Saatiin juuri hyvä keskustelu aikaiseksi luokanopettajien täydennyskoulutuksesta erityisoppilaiden lähikouluun sijoittamisesta. Juna tuli ja lopetti sen keskustelun lyhyeen. Ihmiset olivat keskustelevaisia viikko ennen vaaleja, jopa aamulla. Jos nyt menisi aamulla asemalle, ja yrittäisi puhua jonkun kanssa, saisi viileän vastaanoton.
Äänestyskopissa mietin jälleen kerran, miksi ihmiset äänestävät siten kuin äänestävät. Mikä vaikuttaa päätökseen? Mikä vaikuttaa eniten? Ulkomainonta? Juttelu? Tapa ja tottumus? Kapina? Äänestäjät on kuluttajia ja ehdokkaat myyjiä. Onko äänestämisessä yhtään samaa logiikkaa kuin kuluttamisessa? Kulutustutkimuksessahan tunnettu tosiasia on, että kuluttajan arvomaailma näkyy vain harvoin ostopäätöksissä. Kaikki arvostavat ekologista kuluttamista, mutta vain harva ostaa ekologisia tuotteita. Äänestämisessä voisi olettaa, että äänestäjän arvomaailma myös näkyy annetussa äänessä, eikä äänestämistä tehdä impulssiivisesti kivojen mainosten perusteella. Mutta tämä on vain veikkailua. Tutkimuksia ei ole. Löysin yhden, jossa summattiin:
Political debate consists of n-topics T1 : : :Tn.
Stance on a topic is a number in [1 : 1]
every party ~p is a vector in f1; 1gn
every voter ~v is a vector in [1; 1]n
relative weights
uncertainty Että näillä oletuksilla pitäisi miettiä, miten kannattaisi käyttää 20 - 40 000 euroa kampanjointiin. Ehdokkaat tekivät arvokasta työtä demokratian toteutumiseksi, kun uhrasivat aikaa ja rahaa asunnon verran. Ostivat mainoksia lehtien sivuille. Samojen lehtien, jotka sitten haukkuvat poliitikkoja vaalien jälkeen.
torstai 19. helmikuuta 2015
Kaupunkien rajaa ja rajasopua
Olin syksyllä Saksassa ja päätin käydä Ranskan puolella, kun sinne netin mukaan myytiin junalippuja eikä matkakaan ollut kuin 1,5 tuntia.
Suomihan on saari, täältä pois lähteminen sisältää transitioajan, siirtymän, jossa mieli orientoituu tulevaan matkanteon välitilassa. Laivassa ja lentokoneessa on aina ihan omanlaisensa tunnelma kun matkustajat ovat kaikki siirtymisen välitilassa. Eivät kiinnittyneinä mihinkään, joka olisi pysyvästi jossain.
No, Ruotsiin pääsee ajamallakin. Muutama kymmenen metriä tietä, ja olet toisessa maassa.
Matkustin syksyllä Heidelbergistä Strasbourgiin. Viimeinen rataosuus, Offenburgista Strasbourgiin, tehtiin vanhalla lähijunalla. Siinä välissä vaihtui maa.
Katselin junan ikkunasta hyvin tiiviisti ja yritin ymmärtää. Taloja molemmin puolin rajaa. Naapurit; toisesta talosta lähdettiin saksalaisiin päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille, toisesta talosta ranskalaisiin. Tai Saksan puolella äiti jäi kotiin hoitamaan, Ranskan puolella 4-vuotias istui jo luokassa. Saksalainen naapuri sairastui ja sai eri hoitoa eri sairaalassa kuin saman flunssan saanut ranskalainen naapuri.
Saksan puolella maksettiin saksalaiset hinnat ja alv Saksalle, kymmenen metrin päässä tehty kauppa kerrytti Ranskan veroja. Raja, siinä kohden kun juna sen ylitti, oli peltoa. Melkein näin mullan läpi, miten Saksan puolella siemenet oli saksalaisesta tukusta hankittuja ja ranskassa taas sikäläisestä. Himpun verran erilaisia.
Pelloilla nuokkuneet kurjet eivät näyttäneet välittävän alkuperästä.
Sitten astuin junasta Strasbourgissa, ja kaikki puhuivat ranskaa. Eikä Saksan puolelle ollut kuin 10 minuuttia junalla, mutta mitä kaikkea välissä vaihtui, kun ihmisten kieli ja kulttuuri oli niin tyystin toinen. Vaikka strasbourgilaiset ovat pariisilaisten mielestä 'niitä vähän saksalaisia', kuka niiden flamkucheneista tietää. Ja alueella on yhteistä historiaa, ei se raja aina niin selvä ole ollut.
Vähän tätä samaa on ilmassa, kun metropolia on pystytelty ja onneksi kaadettu.
Miksi naapureiden lasten pitäisi mennä eri päiväkoteihin? Miksi tosiaan päivähoitoverkko on toisessa paikassa tehokas ja toisessa ei!
Miksi pitäisi saada sairauksiin erilaista hoitoa? Miksi ei odoteta soteuudistuksen valmistumista ja katsota, miten se muuttaa palveluja.
Miksi ei Vantaa ja Espoo maksaisi pelkästään helsinkiläisiä hyödyttävästä pisararadasta 60 meur? Niin todellakin, missä oli Helsingin maksuhalukkuus, kun kehä III rahoitettiin, sopivasti Vuosaarta hyödyntämään. Tai kehärataa rakennettiin. Tai kun rakennetaan pysäköintipaikkaa lentoasemalle tuleville helsinkiläisille.
Ei naapureina oleminen ole helppoa. Mutta ei yhteenmenokaan aina ongelmia ratkaise.
Tarvittaisiin sopuisaa ja sujuvaa suunnittelua. Sitä ei luultavasti nähdä niin kauan kuin kaupunkien väliset erot ovat suuret ja pyynnöt naapuripalveluksista kohtuuttomia.
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Tekemistä - jakamista - kehittämistä - oppimista
Yritin etsiä lähteitä, mikä oppimiskäsitys on digitaalipedagogiigan takana. Oppimiskäsitys on hauska puheenaihe, 'kerro mikä on oppimiskäsityksesi, niin kerron millaisena ihmisenä pidät minua'. Behavioristinen ihminen toistaa kaiken ja oppii. Humanistinen kiinnostuu kaikesta ja oppii. Sosiaaliskonstruktivistinen on vuorovaikuksessa muihin, rakentaa uuden tiedon vanhan päälle ja oppii.
Mutta mitä näistä voi tehdä netissä?
Esikoinen on ajokortti-iässä. Kertasin liikennemerkkejä. Muutaman toiston jälkeen opin (muistin taas), mikä väri on valtatien ja kantatien tunnuksen pohjalla. Behavioristista oppimista tarvitaan, kun oikeat vastaukset ovat ehdottomia.
Harva asia on kuitenkaan yhtä simppeli kuin liikennemerkit. Tämän takia olen kuunnellut huolestuneena, miten verkko-oppimisella tarkoitetaan monivalintakysymyksiä ja videoituja luentoja. Monivalintakysymykset opettavat vastaamaan oikein, eivät mitään muuta. Videoidut luennot ovat yksi tiedon lähde, eivätkä mitään muuta.
Ja mitä sitten on oppiminen? Tiedon hankintaa ja sen kriittistä tarkastelua. Liittämistä suurempiin kokonaisuuksiin. Soveltamista ja kehittämistä. Jakamista ja erityisesti juuri jakamista. Toisille opettaminen opettaa tehokkaimmin. Toisilta, erityisesti vertaisilta, oppiminen opettaa parhaiten. Miksi? Asenne, tunne, tavoite, motivaatio; ne kaikki vaikuttavat oppimiseen. Vertaisen tarjoama tieto vain uppoaa paremmin.
Päivän saldo? Uutta tietoa tulevaisuuden luokkahuoneesta, #uusikoulutus hankkeesta. Jotain jaettua, jotain sovellettua.
Ja kaikki tapahtui netissä.
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Ajan, massan ja kasvun laatua
Tämän joulun pitkät vapaat ovat olleet monelle, facebookpäivitysten perusteella, erinomainen tilaisuus viettää kiireetöntä aikaa perheen kanssa. Esimerkiksi siten, että pari poikaa on kavereineen omassa huoneessa, yksi tyttö on omassaan, minä ja kuopus rakennamme legoja aulassa. Täsmennettynä: hän rakentaa. Minä käyn läpi laatikoita ja yritän löytää ja koota minifiguureita . Sen sijaan, että ne jäisivät boksiin piiloon, rakensin niille jalustan. Legojen runsaudesta huolimatta 2*2, 2*4 ja sitä suurempia paloja upposi jalustaan paljon. Yksittäisten irtopäiden ja -käsien runsaus ei auttanut, kun piti rakentaa massaa, tukevaa portaikkoa yksittäisille minifiguureille. Massan runsaus ei näy, paitsi kun sitä yrittää rakentaa.
Suomen perinteisen viennin takkuillessa uutta viennin massaa on haettu uusilta alueilta, esimerkiksi peliteollisuudesta. Pelialan ollessa 2,2 miljardia vuodessa ja viennin 5,1 miljardia kuukausittain, paljon saavat linnut tykittää, että peliala muodostaa sellaisen massan kansantaloudessa, että sen varaan voidaan rakentaa hyvinvoinnin jalustaa.
Jos gallupsuositun keskustan eväitä talouskasvulle katsoo, uusi kasvu rakentuisi biotalouteen, puutarha- ja maatalousyrittäjyyteen, perusväylän pitoon, yksityisteihin ja yhdyskuntien vesihuoltoon. Siis kasvurahastoideoiden lisäksi, joita nykyinen hallitus jo toteuttaa.
Niin tärkeää kuin puutarahanhoito ihmiselle onkin, on vaikea nähdä, että siitä saataisiin kovinkaan vankka kasvun tukijalka. Suomessa, jossa kasvukausi on 4 kuukautta, usein sentään vähäluminen. Ymmärrettävästi Sipilä onkin puhunut kasvurahastosta, ikään kuin uutena ideana, ja jättänyt muut kohdat paperista vähemmälle.
Takaisin ajan laatuun. Yhdessäolo on mukavaa. Mutta miten perheet oikein ovat yhdessä? Miten yhden halu pelata Haloa yhdistyy siihen, että toinen on liian nuori edes katsomaan kyseistä peliä? Voi pelata lautapelejä. Voi ruokailla. Voi siivota.
Tein kansantalouden kiertoa testaavan kokeen. Ajoin siivousfirman auton perässä ja mietin, kuinka näppärää olisi, jos meilläkin kävisi siivooja. Siivoojan saisi 50 € viikossa, josta veroja kertyisi valtiolle 20 €. Päätin maksaa saman 50 € lapsille. Tein 10 € paketteja. Varasin rahan valmiiksi, mikä lisäsi siivouksen insentiiviä huomattavasti. Taidamme olla paitsi piilokuluttajia, myös piilotienaajia. Ehkäpä konkreettinen palkkapussi lisäisi oman työn arvostusta.
Talo puhdistui nopeasti ja tehokkaasti. Urakan jälkeen lapset tekivät retken Lidliin. Valtion tienaamat eurot pysyivät siis samana, mutta välissä oli yksi lisäarvoa tuottama taho lisää. Kotitalouden tekemän kasvatustyön taloudellista arvoa on onneksi vaikea määritellä. Toivottavasti sitä ei kukaan yrittääkään. Siitä olisi nimittäin vain pieni askel siihen, että sitä alettaisiin verottaa. Sitäkin.
Sen sijaan kotitalouden tekemää kasvatustyötä kannattaisi tukea.
Ainakin yksityistienpitoa enemmän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)