[täältä]
Subjektiivinen päivähoito-oikeus poistuu.
Käyty keskustelu on lähestulkoon* hukannut pointin; lapsen edun. Toimiva ja hyvinvoinva perhe on lapsen etu.
Päivähoito aikoinaan luotiin, kun kaupungissa asuvat perheet tarvitsivat kaksi elättäjää ja sukulaiset olivat kaukana. V
anhemmat tarvitsivat lapselle hoitoa työssäkäynnin ajaksi. Sitten nähtiin, että ammattilaisten antamalla hoidolla oli positiivinen vaikutus lapsen kehittymiselle. Vanhempien oikeutta saada lapselle hoitoa täydennettiin lasten oikeudella saada ammattimaista varhaiskasvatusta.
Laki varhaiskasvatuksesta on niinkin tuore kuin syksyltä 2015.
Sitten vaihtui hallitus ja rajoitettiin subjektiivista päivähoito-oikeutta. Siis lapsen oikeutta olla hoidossa, käytännössä vanhempien oikeutta saada lapselle hoitoa, vaikka sitten 10 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa, riippumatta siitä, mitä lapsen vanhemmat tekivät.
(Jos lapsilta kysyttäisiin, haluavatko he olla hoidossa 10 tuntia joka ikinen arkipäivä, harva haluaisi.)
Syksyllä käydyssä keskustelussa voisi päätellä, että vain päivähoidossa lapsi kasvaa ja kehittyy. Ilman päivähoitoa lapsi syrjäytyy. Niinkö? Varhaiskasvatuksesta hyötyy suuri osa lapsista. Tämän takia siihen on subjektiivinen oikeus 20 viikkotuntia säilyy jokaisella lapsella. Mutta tarvitseeko lapsi päiväunet päiväkodin sängyssä? Onko päiväkodin pihalla ulkoilu yhtä virikkeellistä kuin vanhempien kanssa lähimetsässä?
Kokopäivähoidon oikeus poistuu vanhemmilta, jotka ovat kotona. Töiden loppuessa ja uusia haettaessa tilanne hoidon tarve määräytyy lapsen tarpeen mukaan. Mutta jos vanhempi on kotona hoitassa nuorempaa sisarusta, isompi sisarus jää kotiin myös.
Kotona. Vanhempien hoidossa.
On erikoista, että kukaan ei kritisoi kodin ja vanhempien merkitystä 1-9 kk ikäiselle lapselle. Kukaan ei kanna huolta siitä, että he ovat kotona (!!) vanhemman hoidossa (!!). Kun lapsi täyttää 10 kk, syrjäytymiskierre on valmis JOS lapsi ei pääse päiväkotiin koko päiväksi. No ei.
On myös erikoista, että kotihoidontuella hoidettavista lapsista kukaan ei mainiste mitään. Esimerkiksi Vantaalla heitä on
kymmenen kertaa enemmän (3000) kuin subjektiivisen oikeuden rajoituksen piirissä olevia. Osa näistä lapsista on yksityisissä päiväkodeissa. Mutta osaa hoidetaan kotona. (!!) Lapsiasianvaltuutettu
Tuomas Kurttila on huolissaan perhevapaalla olevien vanhempien kotiin jäävista lapsista, mutta ei mainitsekaan kotihoidon tuella kotona hoidettavista lapsista .
Eli koti lapsella on huono vaihtoehto, jos hoitajana on oma vanhempi? No ei.
Koko suomalaisen hyvinvointipalvelun ongelma on se, että se, mikä on aikoinaan heikoille turvaksi luotu, on muuttunut vahvojen oikeudeksi. Kun rahoja kaikkeen ei enää ole, tarvitaan muutosta. Jostain syystä julkinen keskustelu ei keskity asiaan (lapsen etuun), vaan jokainen muutos koetaan heikennyksenä, oli se faktisesti sellainen tai ei.
Subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen puuttuminen ei heikennä lapsen kasvua ja kehitystä. Lapsen etua on kuitenkin helppo käyttää tekosyynä raivolle, joka syntyy siitä, kun oma ammattiylpeys on koetuksella. 'Te puututte meidän ajamiin asioihin, teidän täytyy olla meitä vastaan, senkin pahikset!' kuulen liittojen lausuntojen rivien välistä.
En haluaisi uskoa, että lapsen edulla ratsastettaisiin ihan vain oppositiopolitiikanteon takia...
Subjektiivista (kokopäiväistä) päivähoito-oikeutta tärkeämpää minun mielestä on saada Suomi täyteen toimivia ja hyvinvoivia perheitä.
Kasvatusvastuun tiedostavia perheitä. Joissa työllisyystilanteet vaihtelevat, ja päivähoidon tarve myös. Ja kunnilla on hyvät resurssit vastata noihin tarpeisiin.
Silloin lapsi ja perhe nähdään kokonaisuutena. Lapsen kehitys ei pääty kouluun menoon, tukea voidaan tarvita myös myöhemmin. Perhepalvelujen luukuttaminen ja avun sirpaloituminen on todellinen ongelma. 'Kyllä, tuossa on ongelma, mutta se ei kuulu meille!' tapauksia kuulee ihan liikaa.
Ehkä kodeilla pitäisi olla 'liitto', joka lobbaisi voimalla kaikkea sitä kasvatusta, jota siellä menestyksekkäästi tehdään. Kotiasiainvaltuutetun postia odotellessa.
*12.1.2016 Maria Kaisa Aulan kommentti oli ensimmäinen, jossa nähtiin lapsen tilanne koko perheen näkökulmasta. Ei siis ammattiliiton tai oppositiopolitiikan näkökulmasta.