Hyvää joulua!

Vietin eilen laatuaikaa itseni kanssa. Kauppakeskuksessa. Valmistauduin huolella. Söin pitkäkestoista hiilihydraattia (ruisleipää). Jätin takin autoon. Tein tarkan liikekohtaisesti etenevän lahjalistan. Ja kaikki meni aivan nappiin! Iltapäivän kuolleena tuntina käytävillä mahtui liikkumaan. Kaikki etsittävä löytyi ja nopeasti.

Ainut heikko kohta tuli Stokkalla joulukoristeissa. Olivat jo muuten -50 %. Olin aikaisemmin bongannut sieltä hopeisia kirjaimia. Kehittelin havuköynnöksen takan päälle, josta roikkuisi hopeiset kirjaimet N O E L. Kun aloin plärätä näitä kirjaimia, ei sieltä löytynyt kuin N ja O. Myyjäkin tuli siihen etsimään. Mietin ääneen, saisiko L:kirjaimen kääntämällä Tn toisin päin ja leikkaamalla toisen haaran pois. Ja saisiko I kirjaimeen lisättyä muita puolikkaisia I kirjaimia ja niistä siis E:n. Myyjä myönteli, tietty. Sitten siihen tupsahti eräs extyöpaikan sidosryhmän edustaja. 'Mitä kuuluu?' 'Tosi hyvää, tässä teen just enkkaa tunnissa-kaikki-jouluostokset. Eli vähän kiire. Entä itse...'. 'Minä nyt olen samassa paikassa edelleen ja ...'. Siinä vaiheessa myyjä kommentoi tuota E -kirjain ajatustani 'näitä on muuten todella vaikea sahata, kun eivät ole puuta vaan jotain massaa. Menee rikki tosi helposti' ja näytti minulle rikkimenneitä kirjaimia. Minä, joka olen täysin epärealistinen oman ajankäyttöni suhteen, suunnittelin ihan mielettömän monimutkaista J O Y E U X -lisää tuohon NOELiin. Kysyin, että voisinko pitää kaikki rikkinäiset kirjaimet. 'Niinpä niin. Ilmaisia kirjaimia. Ei mitään uutta sun suusta' sanoi tämä vanha tuttu ja häipyi. Ja minä myyjän suostumuksella laitoin rikkinäiset kirjaimet laukun sivutaskuun (laukku oli iso, joten sivutaskutkin oli isot :D), kiitin ja häivyin myös.

Vähän myöhemmin kukkia katsellessa törmäsin sitten isoihin kirjaimiin. Valkoisiin, puun värisiin ja hopeisiin. Hopeisia oli jäljellä sen verran, että sain niistä koottua N O E L. Kun tulin kotiin, laitoin ne ensi töikseni seisomaan takan reunukselle. Johon mieheni 'tähän sopisi sellainen havujuttu niin hyvin'. Vähän myöhemmin tosin kysyi 'mitä sulla oli tarkoitus viestittää näillä pikkukirjaimilla?'

JOYEUX NOEL siis kaikille. Ja sama bretagneksi on Nedeleg laouen na bloavezh mat.

Unhoittuu jo

... alkaa se joululaulu. Mikä? Miten se jatkuu? Ei muista! Epäilen vahvasti liian vähiä yöunia, mielestä unohtuu kaikki. Ihan lyhyellä tähtäimellä (siksi blogitaltioinnit), mutta myös pidemmällä.

Sain tämän kuuluisan kameran. Aloin illan hämärinä tunteina siirtämään tietoja koneelle. D: asemassa oli joku lisälaite, sanoi kone. On sanonut jo pitkään, mutta koska tietokone näytää stickin symbolia, ja noin silmämääräisesti konetta katselemalla stickiä ei ole näkynyt, olen päätellyt, että tietokoneeni valehtelee. No, nyt kun siirsin kuvia, ekana ajattelin tietty muistikorttia kamerasta tietokoneelle. Ei käynyt, kun tietokoneella oli jo muistikortti. Tai siis joku läpyskä muistikorttipaikassa. Väärää standardia totta kait kameran kanssa. Sitten alkoi raksuttaa. Mikä on se hämärä Stokkan kuitti muistikortistas, viime vuodelta. En muista sellaista ostaneeni. Mutta toisaalta koneessa on muistikortti. Ja nyt kun aukaisee, se on täynnä omia kuvia tallennettuna. Olen siis a) ostanut kortin b) asentanut sen koneelle c) tallentanut sen täyteen omia kuvia d) nähnyt tämän joka päivä resurssienhallinnassa. Ja silti en ole tiedostanut mitään näistä.

Ei ihme, jos puhutaan tiedostavasta kuluttamisesta :D tai tiedostavasta syömisestä. Tai miten olisi tiedostava oleminen. Ei sentään, se olisi aivan liian aikaa vievää.

Paketoin pikkujoululahjoja. Pikku kiireessä, kuten tapoihin kuuluu. Missä on teippi. Missä! On se ihme, että ostan jatkuvalla syötöllä 10 rullan pakkauksia teippiä ja just kun tarvitsen, kaikki ovat hukassa. (Teippi oli takan päällä, johon olin sen itse jättänyt, kun kiinnitin joulukorttirimpsua).

Entä missä on siskon lahja. 'Laitoin matkalaukkuun.' 'Et laittanut, ei ole täällä.' 'Laitoin ihan varmasti. Joku on nostellut täältä lahjoja, en ota mitään vastuuta tän sisällöstä.' 'Siis siirsin vain kaks lahjaa toiseen laukkuun, ei se iso paketti olis sinne mahtunut!' 'Onko se saunassa? Jos se on saunassa? Muistan vieneeni sen saunaan!' 'Ei ole tsekkasin kolme kertaa. Se on varastettu. Joku on hipsinyt sisään keskellä päivää ja varastanut sen saunasta. Kyllä ihmiset on röyhkeitä nykyisin.' 'Hei nyt mulla raksuttaa, laitoin yhden lahjan vielä muualle. Onko se tämä?'

Tämä keskustelu hieman varioituina on käyty lukuisia kertoja. Meillä ei ole hankittuna liian monta lahjaa lapsille, mutta siitä huolimatta aina on hukassa joku, kun pitäis verrata, selvittää tai tarkistaa. Tai jopa paketoida.

Muistia ei ole. Edellisen päivän tapahtumat on häipyneet suureen avaruuteen. (Ajatuksethan on muuten energiaa. Energia ei katoa. Joten missä on kaikkien ihmisten kaikkina aikoina ajattelemien ajatusten varasto? Oletusarvona, että niihin sitoutunut energia on edelleen niissä eikä muuttuneena muuksi.)

Että näihin nähden: tyttöllä on joulumekko. Tummanpunainen, sopii hänelle täydellisesti. Ja samaa väriä oleva hiuskoriste. Ja pikku käsilaukku. Tässä on jo niin paljon kokonaisuutta, että sininen pinni hiuksissa ei oikeastaan haittaa mitään.