Olen keskustellut paljon opettajien kanssa opetuksesta ja sen järjestämisestä Vantaalla.
Viime viikolla julkaistiin raportti suomalaisten oppilaiden matematiikan taidon kehittymisestä. Raportti on huolestuttavaa luettavaa. Matematiikan osaaminen eriytyy jo alaluokilla ja peruskoulun jälkeen eriytyminen voimistuu. Kärjistetysti matematiikan taito kehittyy lukion pitkän matikan lukijoilla, muilla ei.
Mihin matematiikkaa tarvitaan? Sinit ja kosinit on elämässämme vähän käytössä. Mutta muuten arki on täynnä numeroita ja laskuja. Teemme vertailuja, päättelemme suhteita, asetamme asioita järjestykseen.
Talous toimii numeroilla. Prosenttilaskut tulevat vastaan palkkakuitissa ja Stokkan hulluilla päivillä. Ymmärrys halvasta ja kalliista on tärkeää. Mittayksiköt pitää osata, että tietää, maksaako juustosta 5 euroa kilolta vai sadalta grammalta.
Kun opettaja kysyy, mikä on jalkapallon pituuden yksikkö, jos halkaisija on 27, oppilaat kovin helposti tarjoavat metriä. Pienelläkin ajattelulla, esimerkiksi omaan pituuteen vertaamalla, ymmärtää mahdottomuuden.
Haaste onkin, että suuri osa matematiikan osa-alueista pitäisi saada rautaisen rutiinin tasolle. Kertotaulu ei riitä, myös helppo yhtälön ratkaisu ja prosenttilaskut pitäisi osata.
Karvin tutkimustulos oli hätkähdyttävä.
Jo eskarissa ne oppilaat, jotka myöhemmin kirjoittivat pitkän matematiikan, suoriutuivat matematiikan tehtävistä merkitsevästi paremmin kuin ne, jotka valitsivat ammatillisen koulutuksen.
Mikä tässä on huolestuttavaa?
Ensinnäkin se, että ammatillisen koulutuksen valinneiden matematiikan taito ei juurikaan parantunut 6. luokan jälkeen. Annetun matikanopetuksen tarkoitus on toki lisätä matematiikan taitoa.
Toiseksi se, että erot matikan tasossa on nähtävissä jo esikoulun jälkeen. Erityisesti alaluokilla matematiikan opetuksen pitäisi olla suunniteltu sellaiseksi, että kaikki pääsevät mukaan.
Kolmanneksi huolestuttavaa on, että halu oppia matematiikkaa on selvästi jakautunut. Kärjistäen, lukiossa pitkän matikan valinneet oppivat, muut ei. Motivaatio oppia on tärkeä, erityisesti yläluokilla ja 2. asteella. Miksi meidän nuoret eivät halua oppia matikkaa?
Mitä kaupunki voi tehdä?
Yksinkertaisin tapa on varmistaa, että jokaisella alaluokan opettajalla on kaikki mahdollinen välineistö matikan opettamista varten. Matikka taipuu helposti konkretiaksi. Mutta jos sitä ei tehdä, sen voi jättää hyvinkin abstraktille tasolle, jolloin syväoppiminen vaikeutuu. Senttikuutio on yksi tapa havainnollistaa. Lukujonosarjat toinen. Satsaus materiaaliin on pienimpiä kaupungin investoinneista, mutta ei varmasti turhimpia.
Alaluokkien opettajien mahdollisuus täydentää matikanopetustaitojaan pitäisi myös ottaa kehittämiskohteeksi. Matikkaluokat ja matikkakerhot taas vaikuttavat positiiviseen matikkailmapiiriin ja sitä kautta vaikuttavat asenteeseen.
Matematiikan osaamisen tärkeyteen pitää huomata. Ja fokusoida opetuksen kehittämiseen.