torstai 19. helmikuuta 2015

Kaupunkien rajaa ja rajasopua


Olin syksyllä Saksassa ja päätin käydä Ranskan puolella, kun sinne netin mukaan myytiin junalippuja eikä matkakaan ollut kuin 1,5 tuntia.

Suomihan on saari, täältä pois lähteminen sisältää transitioajan, siirtymän, jossa mieli orientoituu tulevaan matkanteon välitilassa. Laivassa ja lentokoneessa on aina ihan omanlaisensa tunnelma kun matkustajat ovat kaikki siirtymisen välitilassa. Eivät kiinnittyneinä mihinkään, joka olisi pysyvästi jossain.

No, Ruotsiin pääsee ajamallakin. Muutama kymmenen metriä tietä, ja olet toisessa maassa.

Matkustin syksyllä Heidelbergistä Strasbourgiin. Viimeinen rataosuus, Offenburgista Strasbourgiin, tehtiin vanhalla lähijunalla. Siinä välissä vaihtui maa.

 
 
Katselin junan ikkunasta hyvin tiiviisti ja yritin ymmärtää.  Taloja molemmin puolin rajaa. Naapurit; toisesta talosta lähdettiin saksalaisiin päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille, toisesta talosta ranskalaisiin. Tai Saksan puolella äiti jäi kotiin hoitamaan, Ranskan puolella 4-vuotias istui jo luokassa. Saksalainen naapuri sairastui ja sai eri hoitoa eri sairaalassa kuin saman flunssan saanut ranskalainen naapuri.

Saksan puolella maksettiin saksalaiset hinnat ja alv Saksalle, kymmenen metrin päässä tehty kauppa kerrytti Ranskan veroja. Raja, siinä kohden kun juna sen ylitti, oli peltoa. Melkein näin mullan läpi, miten Saksan puolella siemenet oli saksalaisesta tukusta hankittuja ja ranskassa taas sikäläisestä. Himpun verran erilaisia.

Pelloilla nuokkuneet kurjet eivät näyttäneet välittävän alkuperästä. 
 
Sitten astuin junasta Strasbourgissa, ja kaikki puhuivat ranskaa. Eikä Saksan puolelle ollut kuin 10 minuuttia junalla, mutta mitä kaikkea välissä vaihtui, kun ihmisten kieli ja kulttuuri oli niin tyystin toinen. Vaikka strasbourgilaiset ovat pariisilaisten mielestä 'niitä vähän saksalaisia', kuka niiden flamkucheneista tietää. Ja alueella on yhteistä historiaa, ei se raja aina niin selvä ole ollut.

Vähän tätä samaa on ilmassa, kun metropolia on pystytelty ja onneksi kaadettu.

Miksi naapureiden lasten pitäisi mennä eri päiväkoteihin? Miksi tosiaan päivähoitoverkko on toisessa paikassa tehokas ja toisessa ei!

Miksi pitäisi saada sairauksiin erilaista hoitoa? Miksi ei odoteta soteuudistuksen valmistumista ja katsota, miten se muuttaa palveluja.

Miksi ei Vantaa ja Espoo maksaisi pelkästään helsinkiläisiä hyödyttävästä pisararadasta 60 meur? Niin todellakin, missä oli Helsingin maksuhalukkuus, kun kehä III rahoitettiin, sopivasti Vuosaarta hyödyntämään.  Tai kehärataa rakennettiin. Tai kun rakennetaan pysäköintipaikkaa lentoasemalle tuleville helsinkiläisille.

Ei naapureina oleminen ole helppoa. Mutta ei yhteenmenokaan aina ongelmia ratkaise.

Tarvittaisiin sopuisaa ja sujuvaa suunnittelua. Sitä ei luultavasti nähdä niin kauan kuin kaupunkien väliset erot ovat suuret ja pyynnöt naapuripalveluksista kohtuuttomia.



sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Tekemistä - jakamista - kehittämistä - oppimista

 
 

Yritin etsiä lähteitä, mikä oppimiskäsitys on digitaalipedagogiigan takana. Oppimiskäsitys on hauska puheenaihe, 'kerro mikä on oppimiskäsityksesi, niin kerron millaisena ihmisenä pidät minua'. Behavioristinen ihminen toistaa kaiken ja oppii. Humanistinen kiinnostuu kaikesta ja oppii. Sosiaaliskonstruktivistinen on vuorovaikuksessa muihin, rakentaa uuden tiedon vanhan päälle ja oppii.

Mutta mitä näistä voi tehdä netissä?

Esikoinen on ajokortti-iässä. Kertasin liikennemerkkejä. Muutaman toiston jälkeen opin (muistin taas), mikä väri on valtatien ja kantatien tunnuksen pohjalla. Behavioristista oppimista tarvitaan, kun oikeat vastaukset ovat ehdottomia.

Harva asia on kuitenkaan yhtä simppeli kuin liikennemerkit. Tämän takia olen kuunnellut huolestuneena, miten verkko-oppimisella tarkoitetaan monivalintakysymyksiä ja videoituja luentoja. Monivalintakysymykset opettavat vastaamaan oikein, eivät mitään muuta. Videoidut luennot ovat yksi tiedon lähde, eivätkä mitään muuta.

Ja mitä sitten on oppiminen? Tiedon hankintaa ja sen kriittistä tarkastelua. Liittämistä suurempiin kokonaisuuksiin. Soveltamista ja kehittämistä. Jakamista ja erityisesti juuri jakamista. Toisille opettaminen opettaa tehokkaimmin. Toisilta, erityisesti vertaisilta, oppiminen opettaa parhaiten. Miksi? Asenne, tunne, tavoite, motivaatio; ne kaikki vaikuttavat oppimiseen. Vertaisen tarjoama tieto vain uppoaa paremmin.

Päivän saldo? Uutta tietoa tulevaisuuden luokkahuoneesta, #uusikoulutus hankkeesta. Jotain jaettua, jotain sovellettua.

Ja kaikki tapahtui netissä.