Bauman, kuluttaminen ja kuluttamisen ymmärtäminen

[tämä ämpäri on steitmentti suomalaisen työn puolesta, koska ilmaisia ämpäreitä ei ole]

Zygmunt Bauman on kuollut. 

Bauman oli yksi niistä teoreetikoista, jotka jäi yliopistosta mieleen, niin usein niitä tuli siteerattua. Bauman, Giddens, Berger ja Luckmann. Piti vain muistaa, kuka puhui todellisuuden sosiaalisuudesta ja kuka sosiologian todellisuudesta.

Baumanin käsitys ymmärryksestä halkaisee atomin. "Oletamme, että jokaisen meitä miellyttävän tapahtuman takaa löytyy jonkun hyvä tahto, ja jokaisen epämiellyttävän asian selitämme jonkun pahoilla aikeilla. Meidän on vaikea hyväksyä ajatusta, että jokin tilanne ei aiheutunutkaan jonkun tietyn 'tuntemattoman' aikomuksellisesta toiminnasta, emmekä kovin helposti luovu näkemyksestämme, että epätoivottu tilanne voitaisiin korjata, jos vain joku jossakin sitä haluaisi ja ryhtyisi toimeen." (1997, 22.)

Näkikö Bauman tosiaan jo tulloin, mitä maailmassa tapahtuu nykyisin tapahtuu?   Trump, koska 'se joku, joka ryhtyy toimeen'. Brexit, koska EU 'epämiellyttävä asia pahoilla aikeilla'.  Robotisaatio;  jossakin joku sitä haluaa - robotisaatioon varautuminen; jossakin joku sitä ei vain halua tehdä.

Sittemmin Bauman tuli kuuluisaksi kuvaamalla kuluttamisen identioitumista. Sen sijaan, että määrittelisimme, keitä olemme kiinteiden elementtien kuten sukupuolen, iän, ammatin tai aseman perusteella, identiteettimme muuttuu notkeasti ja koko ajan liikkuen. Käsilaukku muokkaa identiteettiä, samoin automerkki. Ja ensi viikolla Vuitton voi vaihtua Fjällräveniin.

Mielenkiintoinen havainto Baumanilta oli, että yhteiskunnallisessa keskustelussa yksilö ei näyttäydy ihmisenä tai kansalaisena vaan kuluttajana. Sellaisetkin, jotka leimallisesti eivät kuluta, määritellään kuluttamisen kautta olemaan antikuluttajia.

Baumanille kuluttaminen oli massojen toimintaa, jolla ihmiset  paradoksaalisesti pyrkivät yksilöitymään.  Tällöin liike on yhtäaikaisesti kohti jotakin  ja pois jostakin. Ilmaisten ämpäreiden haku - järkevä kuluttaja ottaa ilmaisen ämpärin ja hölmö kuluttaja jää kotiin. Pois hölmöys ja mars Tokmannille.

Tuo kuluttamisen intentionaalisuus on helposti todennettavissa ihan omassakin elämässä. Intentioita tosin ei ole yhtä, niitä on jokaisessa päätöksessä lukuisia.

Ämpäreitä hakeneet eivät ainoastaan halunneet ilmaista ämpäriä. He halusivat (olettaisin) nähdä, kuka muu olisi fiksu ämpärin hakija, ja uskoivat kaupasta löytyvän jotain muutakin heille tarpeellista yhtä edullisella hinta - hyöty -suhteella.

Jotain Tokmannin liiketoimintastrategian onnistumisesta kertoo se, että ilmaiset ämpärit on copycat Stockmannin Hulluista päivistä. Maksimaalisella hinta-hyöty -suhteella brändätty massojenliikuttamistapahtuma. Ämpäri näyttää iskevän nykyisin paremmin kuin merkkitavarat.

Mitä se kertoo meidän (kuluttajamassan) identiteetistä...

Siinä missä Bauman 1990 uskoi vielä tieteen tinkimättömän todistamisen ja argumentoinnin tuottamaan totuuteen, kymmenen vuotta myöhemmin hän näki totuuden pirstaloituneen eri asiantuntijoiden - tai sellaisina esiintyvien - mukaan. Tästä syntyvä epävarmuus loisi turhautumista, jolloin ihmiset eivät toiminnassaan suuntaudu toiveikkuutteen vaan purkavat ahdistustaan.

Jälleen kerran atomi halki.

Investointien niukkuus. Poliittisen päätöksenteon epävarmuus. Hillittömät somereaktiot.

Lohdullista on, että koska Bauman ymmärsi tämän jo 16 vuotta sitten, tästä vuodesta tuskin tulee demagogista dystopiaa.

Lähteet
Bauman, Zygmunt (1990). Thinking Sociologically. Suom. (1997). Sosiologinen ajattelu.
Bauman, Zygmunt (2002). Notkea moderni.

Joulu ilman nettiä

Elisan joululahja meille ja leppäkorpisille perheille: nettiyhteys oli poikki koko joulun.

Yhtäkkiä kaikki lapset olivat kerääntyneet olohuoneeseen ja lukivat joululahjojaan. Muutaman tunnin jälkeen kaikki olivat innokkaita pelaamaan jotain. Ei Candy Crushia tai Clash Royalia vaan lautapeliä. Ja toista. Ja kolmatta. Monopoli jäi välistä. Kaninloikkaa ja Aliasta pelasimme useamman kerran.

Mitä tehtiin ennen digitaalisesti siirtyvää kommunikointia ja liikkuvaa kuvaa?

Lojuttiin ja luettiin ja pelattiin.

Tai istuttiin olohuoneessa ja juteltiin. Tuijotettiin mummolan kelloa, jonka heiluri liikkui niin hitaasti puolelta toiselle. Puolen tunnin välein kuuluvaa helähdystä odotettiin jännittyneenä. Kahden tunnin päästä vanhemmat nousivat ylös ja totesivat 'ei mutta, mehän ollaan viivytty teillä jo pitkälle iltaan. Nyt lapset vessaan ja autoon.' Sitten istuttiin autossa kylki kyljessä pimenevässä talvi-illassa ja nuokuttiin toisia vasten ja mutusteltiin mummolasta matkalle mukaan saatuja eväitä.

Jouluna syömisen sanotaan olevan isossa roolissa. Ei ollenkaan. Syöminen on tekosyy kiireettömälle yhdessäololle ja keskustelulle. Hitaasti syöminen ja nopeasti argumentointi on edelleen tarpeellisia taitoja.

Ja aina tarvitaan kohteliaita tapoja vaihtaa puheenaihetta. Jos pöydässä on muutama fysiikasta kiinnostunutta keskustelijaa, lopputulos on yhtä karu kuin että siinä istuu muutama politiikasta kiinnostunutta.

'Hei, why couldn't skeleton join the party? He had no body to go with.'

Toimii.

Ajan, massan ja kasvun laatua

Tämän joulun pitkät vapaat ovat olleet monelle, facebookpäivitysten perusteella, erinomainen tilaisuus viettää kiireetöntä aikaa perheen kanssa. Esimerkiksi siten, että pari poikaa on kavereineen omassa huoneessa, yksi tyttö on omassaan, minä ja kuopus rakennamme legoja aulassa. Täsmennettynä: hän rakentaa. Minä käyn läpi laatikoita ja yritän löytää ja koota minifiguureita . Sen sijaan, että ne jäisivät boksiin piiloon, rakensin niille jalustan. Legojen runsaudesta huolimatta 2*2, 2*4 ja sitä suurempia paloja upposi jalustaan paljon. Yksittäisten irtopäiden ja -käsien runsaus ei auttanut, kun piti rakentaa massaa, tukevaa portaikkoa yksittäisille minifiguureille. Massan runsaus ei näy, paitsi kun sitä yrittää rakentaa.

Suomen perinteisen viennin takkuillessa uutta viennin massaa on haettu uusilta alueilta, esimerkiksi peliteollisuudesta. Pelialan ollessa 2,2 miljardia vuodessa ja viennin 5,1 miljardia kuukausittain, paljon saavat linnut tykittää, että peliala muodostaa sellaisen massan kansantaloudessa, että sen varaan voidaan rakentaa hyvinvoinnin jalustaa.

Jos gallupsuositun keskustan eväitä talouskasvulle katsoo, uusi kasvu rakentuisi biotalouteen, puutarha- ja maatalousyrittäjyyteen, perusväylän pitoon, yksityisteihin ja yhdyskuntien vesihuoltoon. Siis kasvurahastoideoiden lisäksi, joita nykyinen hallitus jo toteuttaa.

Niin tärkeää kuin puutarahanhoito ihmiselle onkin, on vaikea nähdä, että siitä saataisiin kovinkaan vankka kasvun tukijalka. Suomessa, jossa kasvukausi on 4 kuukautta, usein sentään vähäluminen. Ymmärrettävästi Sipilä onkin puhunut kasvurahastosta, ikään kuin uutena ideana,  ja jättänyt muut kohdat paperista vähemmälle.

Takaisin ajan laatuun. Yhdessäolo on mukavaa. Mutta miten perheet oikein ovat yhdessä? Miten yhden halu pelata Haloa yhdistyy siihen, että toinen on liian nuori edes katsomaan kyseistä peliä? Voi pelata lautapelejä. Voi ruokailla. Voi siivota.

Tein kansantalouden kiertoa testaavan kokeen. Ajoin siivousfirman auton perässä ja mietin, kuinka näppärää olisi, jos meilläkin kävisi siivooja. Siivoojan saisi 50 € viikossa, josta veroja kertyisi valtiolle 20 €. Päätin maksaa saman 50 € lapsille. Tein 10 € paketteja. Varasin rahan valmiiksi, mikä lisäsi siivouksen insentiiviä huomattavasti. Taidamme olla paitsi piilokuluttajia, myös piilotienaajia. Ehkäpä konkreettinen palkkapussi lisäisi oman työn arvostusta.

Talo puhdistui nopeasti ja tehokkaasti. Urakan jälkeen lapset tekivät retken Lidliin. Valtion tienaamat eurot pysyivät siis samana, mutta välissä oli yksi lisäarvoa tuottama taho lisää. Kotitalouden tekemän kasvatustyön taloudellista arvoa on onneksi vaikea määritellä. Toivottavasti sitä ei kukaan yrittääkään. Siitä olisi nimittäin vain pieni askel siihen, että sitä alettaisiin verottaa. Sitäkin.

Sen sijaan kotitalouden tekemää kasvatustyötä kannattaisi tukea.

Ainakin yksityistienpitoa enemmän.