Joulu ilman nettiä

Elisan joululahja meille ja leppäkorpisille perheille: nettiyhteys oli poikki koko joulun.

Yhtäkkiä kaikki lapset olivat kerääntyneet olohuoneeseen ja lukivat joululahjojaan. Muutaman tunnin jälkeen kaikki olivat innokkaita pelaamaan jotain. Ei Candy Crushia tai Clash Royalia vaan lautapeliä. Ja toista. Ja kolmatta. Monopoli jäi välistä. Kaninloikkaa ja Aliasta pelasimme useamman kerran.

Mitä tehtiin ennen digitaalisesti siirtyvää kommunikointia ja liikkuvaa kuvaa?

Lojuttiin ja luettiin ja pelattiin.

Tai istuttiin olohuoneessa ja juteltiin. Tuijotettiin mummolan kelloa, jonka heiluri liikkui niin hitaasti puolelta toiselle. Puolen tunnin välein kuuluvaa helähdystä odotettiin jännittyneenä. Kahden tunnin päästä vanhemmat nousivat ylös ja totesivat 'ei mutta, mehän ollaan viivytty teillä jo pitkälle iltaan. Nyt lapset vessaan ja autoon.' Sitten istuttiin autossa kylki kyljessä pimenevässä talvi-illassa ja nuokuttiin toisia vasten ja mutusteltiin mummolasta matkalle mukaan saatuja eväitä.

Jouluna syömisen sanotaan olevan isossa roolissa. Ei ollenkaan. Syöminen on tekosyy kiireettömälle yhdessäololle ja keskustelulle. Hitaasti syöminen ja nopeasti argumentointi on edelleen tarpeellisia taitoja.

Ja aina tarvitaan kohteliaita tapoja vaihtaa puheenaihetta. Jos pöydässä on muutama fysiikasta kiinnostunutta keskustelijaa, lopputulos on yhtä karu kuin että siinä istuu muutama politiikasta kiinnostunutta.

'Hei, why couldn't skeleton join the party? He had no body to go with.'

Toimii.

Kaupunkien rajaa ja rajasopua

Olin syksyllä Saksassa ja päätin käydä Ranskan puolella, kun sinne netin mukaan myytiin junalippuja eikä matkakaan ollut kuin 1,5 tuntia.

Suomihan on saari, täältä pois lähteminen sisältää transitioajan, siirtymän, jossa mieli orientoituu tulevaan matkanteon välitilassa. Laivassa ja lentokoneessa on aina ihan omanlaisensa tunnelma kun matkustajat ovat kaikki siirtymisen välitilassa. Eivät kiinnittyneinä mihinkään, joka olisi pysyvästi jossain.

No, Ruotsiin pääsee ajamallakin. Muutama kymmenen metriä tietä, ja olet toisessa maassa.

Matkustin syksyllä Heidelbergistä Strasbourgiin. Viimeinen rataosuus, Offenburgista Strasbourgiin, tehtiin vanhalla lähijunalla. Siinä välissä vaihtui maa.

 

 

Katselin junan ikkunasta hyvin tiiviisti ja yritin ymmärtää.  Taloja molemmin puolin rajaa. Naapurit; toisesta talosta lähdettiin saksalaisiin päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille, toisesta talosta ranskalaisiin. Tai Saksan puolella äiti jäi kotiin hoitamaan, Ranskan puolella 4-vuotias istui jo luokassa. Saksalainen naapuri sairastui ja sai eri hoitoa eri sairaalassa kuin saman flunssan saanut ranskalainen naapuri.

Saksan puolella maksettiin saksalaiset hinnat ja alv Saksalle, kymmenen metrin päässä tehty kauppa kerrytti Ranskan veroja. Raja, siinä kohden kun juna sen ylitti, oli peltoa. Melkein näin mullan läpi, miten Saksan puolella siemenet oli saksalaisesta tukusta hankittuja ja ranskassa taas sikäläisestä. Himpun verran erilaisia.

Pelloilla nuokkuneet kurjet eivät näyttäneet välittävän alkuperästä. 

 

Sitten astuin junasta Strasbourgissa, ja kaikki puhuivat ranskaa. Eikä Saksan puolelle ollut kuin 10 minuuttia junalla, mutta mitä kaikkea välissä vaihtui, kun ihmisten kieli ja kulttuuri oli niin tyystin toinen. Vaikka strasbourgilaiset ovat pariisilaisten mielestä 'niitä vähän saksalaisia', kuka niiden flamkucheneista tietää. Ja alueella on yhteistä historiaa, ei se raja aina niin selvä ole ollut.

Vähän tätä samaa on ilmassa, kun metropolia on pystytelty ja onneksi kaadettu.

Miksi naapureiden lasten pitäisi mennä eri päiväkoteihin? Miksi tosiaan päivähoitoverkko on toisessa paikassa tehokas ja toisessa ei!

Miksi pitäisi saada sairauksiin erilaista hoitoa? Miksi ei odoteta soteuudistuksen valmistumista ja katsota, miten se muuttaa palveluja.

Miksi ei Vantaa ja Espoo maksaisi pelkästään helsinkiläisiä hyödyttävästä pisararadasta 60 meur? Niin todellakin, missä oli Helsingin maksuhalukkuus, kun kehä III rahoitettiin, sopivasti Vuosaarta hyödyntämään.  Tai kehärataa rakennettiin. Tai kun rakennetaan pysäköintipaikkaa lentoasemalle tuleville helsinkiläisille.

Ei naapureina oleminen ole helppoa. Mutta ei yhteenmenokaan aina ongelmia ratkaise.

Tarvittaisiin sopuisaa ja sujuvaa suunnittelua. Sitä ei luultavasti nähdä niin kauan kuin kaupunkien väliset erot ovat suuret ja pyynnöt naapuripalveluksista kohtuuttomia.

Heidelberg Schloss

 

 

 

Linna illalla

 

...ja päivällä

 

 

 Matkalla sinne.

 

Työpaikkani (Ammattikorkeakoulu) on valtion rahoittama toimintayksikkö. Olen siis tavallaan valtion virkamies. Valtiohan haluaa seurata suhteellisen tarkkaan, uskokaa tai älkää, miten rahat tulee käytettyä; ammattikorkeakouluja arvioidaan säännöllisin väliajoin. Yksi kriteeri arvioinnissa on mitata niiden kansainvälisyyttä. Kuinka paljon opiskelijat ja opettajat liikkuvat. Suositus on, että 1 viikko / vuosi / opettaja.  Minä liikahdin Saksaan. Opetin siellä kansanvälisellä viikolla 11 opiskelijaa 5 eri maasta. Kokonaisuus oli saksalaiseen tapaan tehokkaasti järjestetty. Yöpyminen, aamupalat ja lounaat oli valmiina, bussilippu viikoksi ostettu. Iltaohjelma mietitty ja järjestetty. Kaikki elegantisti ja tehokkaasti.

 

Serkkuni asuu samassa pienessä Heidelbergin kaupungissa. Minun kannalta täydellinen tilanne. Mukavassa tutussa seurassa vieraassa mutta mielenkiintoisessa kaupungissa. Kävimme ylhäällä linnassa, josta oli upea näkymä jokilaaksoon aina Mannheimiin asti.

 

Linnoissa kannattaa aina käydä, koska niitä ei ole Suomessa. Toisaalta kauppoissakin kannattaa aina käydä, myös sellaisissa, jotka löytyvät Suomesta. Niissä tekee löytöjä. 

 

Linnan ja kauppakadun symbioosi oli mielenkiintoinen. Sikäläiseen linnojensuojeluperiaatteeseen kuuluu, että mikä rikkoutuu, sitä ei korjata. Uutta rakennetaan ympärille, mikä tekee kohteesta sekavan moni-ilmeisen. Turistina näkee, miten linna-asuminen on vuosisatojen aikana muuttunut. Mikäs sen mielenkiintoisempaa. Ja kun linnaan pääsee kauppakadun päästä, ihmisiä riittää molempiin. Toimiva sanaton sopimus: 'me emme korjaa linnaamme, ja te voitte kuluttaa rahanne kauppakadulle'.

 

Oikeasti miellyttävällä tavalla eläväisen kauppakadun saaminen on haasteellinen tehtävä. Riittää kun katsoo kaikkia niitä yrityksiä, joita eri kaupungeissa on yritetty rakentaa. Tornistaan sortuneita linnoja ei joka paikkaan riitä, mutta yleensä kyllä tarvitaan jonkinlainen tyhjää aukiota houkuttelevampi kohde.

 

 



Lähtemisen sietämätön keveys

Ensin sitä ollaan intoa täynnä: kiitos kutsusta, totta kait. Seuraava puhelu: 'ollaan me tulossa', 'nähdään vain!' Sitten mennään.

Muutama päivä on ylibuukattu. Istumista ja kahvinjuontia. Sitä miettii menomatkan pituutta ja paluumatkan tuskaa. Ruuhkaa. Väsyneenä töihin menemistä. Ylitäyttä pyykkikaappia.

Eikö joskus voisi olla pääsiäisenä kotonakin ja keskittyä ... pääsiäiseen.

Mutta sitten sitä miettii kaikkia niitä, jotka ei lähde, vaikka pyhien pituus on jokaiselle vakio. Silloin tuntee itsensä voimakkaaksi ja voittajaksi. Me mennään, valittajat jää.

Matkan valmistelu on sinänsä tyhjentävä kokemus. Kirjaimellisesti. Nämä kirjat äidille, nämä vaatteet serkuille. Nämä ruuat pitää syödä ennen lähtöä. Kaapit tyhjenee kauniisti. Oulun kauppoja kierrellessä sitten taas ajattelee, että pitää tukea Suomea tasapuolisesti, kantaa kalliisti verotettuja euroja joka kolkkaan. Ja ostaa tyhjän tilan täyteen. (On niitä tosin huonompiakin syitä ostaa. Kerran ostin kokonaisen lahnan, kun kalamyyjä näytti niin yksinäiseltä. En edes tykkää lahnasta, perhe vielä vähemmän).

Tavaran kiertoliike ratkaisee. Ja kiertonopeus.

Mutta jäätielle me ei mennä. Pelotti jo lapsena ihan tarpeeksi.

Skotlanti, suosittelen!

Uutta kesää odotellessa on mukava muistella edellistä.

Kävimme Skotlannissa. Tällä kertaa koko perheen voimin. Reissuajankohta oli kesäloman viimeinen viikko, elokuussa. Säiden puolesta Skotlannissa ei ole silloin lämpimämpää / kylmempää kuin muinakaan kesäkuukausina, mutta eurooppalaisena yleisenä lomakuukautena turistikohteet olivat tavallista täydempiä.

Ryanair lentää suoria lentoja Tampereelta Edinburgiin. Halpaa ja helppoa, kunhan muistaa olla kentällä ajoissa.

Edinburgissa meitä odotti vuokra-auto. Ensimmäinen liikenneympyrä pyöri  ihan väärin päin. Ensimmäiset kilometrit tuijotettiin vastaantulijoita: eikö kukaan vain hoksaa, että kaikki ajavat väärällä puolella? Sitten siihen vääränpuoleiseen liikenteeseen tottui. Automaattivaihteista autoa voi suositella, vasemman käden vaihteenvaihtomotoriikka ei ole meillä kovin kehittynyttä. Nimim. moottoria huudattanut.

Meidän tukikohtamme sijaitsi Glasgow'sta puolisen tuntia etelään, meren rannalla, Largs -nimisessä pienessä suloisessa kylässä. Saavuimme sinne alkuiltapäivästä.

Illalla isäntäperhe näytti meille Skotlannin syvintä sielua: kävimme kiipeilemässä märällä ja tuulisella nummella, jossa viihtyivät niin jättisuuret kotilot kuin ohdakkeetkin. Kotilot kiinnostivat lapsia. Ohdake taas on Skotlannin kansalliskukka. Tarina kertoo, että muinoin viikinkien vallatessa Skotlantia, nämä olivat yrittäneet lähestyä kylää aamuvarhaisella, avojaloin hiipimällä. Silloin yksi viikingeistä oli astunut ohdakkeeseen. Hän parahti suureen ääneen, minkä seurauksena koko kylä heräsi, ja hyökkäys torjuttiin. Aina ei ole kukkaakaan piikkeihin katsominen.

Loputtomiin jatkuvia kukkuloita katsellessa tuli halu kiivetä ja valloittaa ne kaikki. Ihan tyypillistä, tunteesta pääsee eroon muutamassa vuodessa, kuulin.

Maanantain vietimme Largsissa. Kävimme paikallisessa leikkipuistossa (siinäkin nähtävyyttä tarpeeksi ainakin lasten mielestä), kahviloissa, pojat skeittiparkissa, kävelimme meren rannalla ja poimimme simpukoita. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuuli niin kylmää, että takit tulivat tarpeeseen. Ekan päivän jälkeen totesin, että hellevaatteet olivat reissussa turhia ja villapaitoja olisi voinut olla enemmänkin. Skotlannista onneksi saa kumppareita edullisesti ja TKmaxx myy kaikkea, mitä ihminen suinkin voi kuvitella tarvitsevansa.

Maanantaina selvittimme, olisiko ollut mahdollista toteuttaa Ylämaan reissu. Nähtävyyksiä olisi mm. Skyen saari, joka on paikkana niin lähellä legendaarisia Ulko-Hebridejä, kuin autolla pääsee. Osa matkasta voitaisiin tehdä höyryveturilla. Eikä millä tahansa veturilla, vaan samalla, jolla Harry Potter ajeli Tylypahkaan. Aloimme soitella netistä löytyviä B&B :ja. Kaikki täynnä, varsinkin ne muutamat, jotka pystyivät tarjoamaan yöpymisen 6 hengelle. Junalippuja olisi muutamia ollut vielä saapuvilla, mutta junamatka ilman yöpymismahdollisuutta olisi ollut liian hankala järjestää, joten jätimme koko Ylämaan väliin. Mutta seuraavalla kerralla kyllä; hyvällä säällä Skyen saarella voi bongata valaita ja ainakin joessa polskivia saukkoja.

Päätimme suunnata ihan toiselle puolelle Skotlantia, Dundeehen, tarkempana kohteena pohjoisia meriä kiertänyt laiva Discovery. Lähdimme aamulla varhain; skotlantilaiset museot ovat vierailijaystävälllisesti rakennettuja, mutta joskus menevät kiinni (liian) aikaisin.

Reitti Dundeehen kulki Stirling -nimisen kaupungin ohi. Itsellä jyskytti mielessä Stirlingin linna, Stirling Stirling. Ja sinne pysähdyttiin.

Linna on ylhäällä kukkulalla, oikein hyvin puolustettavalla paikalla. Sinne kavuttiin vanhan ja miellyttävästi entisöidyn kaupunginosan ohi. Itse linna on majoittanut kaikkia Skotlannin ja Iso-Britannian mahtihenkilöitä, siellä on käyty klaanien taisteluja ja ovelia rauhanneuvotteluja. 1800-luvun lopulla linna siirtyi valtion omistukseen. Se toimi sotiennaikaisena tukikohtana, ja satoja vuosia vanhoja seiniä purettiin, puhkottiin ja muutettiin sotilastukikohtakäyttöön. 1960 -luvulla linnan historiallinen arvo huomattiin, ja sitä alettiin entisöidä.

Entisöidyssä muodossa se näyttää vanhalta ja alkuperäiseltä, mutta sisältää paljon mielenkiintoista nähtävää ja kokeiltavaa, kuten linnanneidon pukuja.

Ulkona nurmikolla tykkien katveessa nautimme mukavan lounaan.

Kun linnan nurkat oltiin koluttu, Antti ja isot lapset lähtivät lähestöllä olleeseen vankilamuseoon. Siellä näyttelijävoimin havainnollistettiin vankeinhoidon historiaa ja nykyajan haasteita. Minä ja Otto jäimme tekemään miekka- ja kirjamatkamuisto-ostoksia linnan sisäpihalle.

Dundeessa oltiin noin neljän aikaan. Parisen tuntia Discoveryyn tutustumiseen; ei ihan hirveästi, mutta tarpeeksi. Tämäkin museo oli hienosti rakennettu, taustoittavat kertomukset ja filminpätkät valaisivat, jos nyt ei sattunut ihan kaikkia yksityiskohtia muistamaan. Museo sopi hyvin kaikenikäisille. Minä ja Otto lastasimme loppumatonta lelurahtia lelulaivaan sillä aikaa kun muut katselivat, miten elämä jäihin jumittuneella laivalla sujui. Itse laiva oli hyvin entisöity ja mallinuket havainnollisia.

Kuudelta, museon sulkeutuessa, oltiin tuntemattomassa kaupungissa neljän nälkäisen lapsen kanssa. Navigaattorit ja mäkkärit on onneksi keksitty. Saimme kerättyä tässä kohden lasten mieliin hyvin jääneen muiston: alenevan verensokerin höystämä keskustelu siitä, kuinka oikeassa navigaattori voi olla, kun liikennejärjestelyt ovat muuttuneet, teitä on suljettu ja uusia avattu kenties jonnekin toisaalle. Ja ihan vinkiksi, se keskustasta seuraava mäkkäri on sen moottoritien varrella, joka lähtee takaisin kohti Stirlingiä.

Seuraavana päivänä satoi paljon ja vielä enemmän. Ajeltiin paikallisia teitä suuntaan jos toiseenkin, ja ei lakattu ihmettelemästä kunnallistekniikan heppoisuutta. Tiet tulvehti vettä. Pyöräteillä oli niin paljon vettä, että pyöräilijän polkimet olivat alhaalla veden peitossa (silti niillä ajettiin). Vettä oli ojat ja pellot täynnä.

Torstai vietettiin Edinburghissa. Suosittelen tässäkin kohden navigaattoria erittäin lämpimästi, kaupungit ja tiet eivät aina ole kovin väljiä saati monisuuntaisia.

Koska olimme käyneet Edinburgin linnassa jo aikaisemmin, ja koska Stirling toimi varsin hyvänä linnakokemuksena, menimme tiedepuistoon nimeltä Dynamic Earth. Siellä tutustuttiin maapalloon aikajanalla, eri kasvivyöhykkeiden kautta ja luonnonilmiöiden kautta. Lapset kokeilivat mm. kuinka kylmää on jäälohkare, ja kylmää se on. Otolla loppui mielenkiinto ensimmäiseksi. Minä ja Otto teimmekin pikavisiitit viereiseen Holyrood Palaceen ja Skotlannin parlamettitaloon.

Sitten istuskeltiin kahvilassa, ulkomaalaisten vaivihkainen tuijotteluhan on aina mukavaa. Eikä kannata väheksyä tavallisen kaupan tarjoamia eksoottisia elämyksiä; erilaisia sipsejä, erilaista karkkia.

Perjantaina täydennettiin tuliaisia ja lauantaina jätettiin jäähyväiset Largsille käymällä vielä kerran kahviloissa, kirpputoreilla, leikkipuistossa ja simpukoita keräämässä.

Ryanairin lento lähtee Edinburgista kello 6:40 aamulla. Tämä tarkoittaa, että kentällä pitää olla n. 5:00. Tämä tarkoitti, että pihasta lähdimme aamuyöllä 3:00. Se onnistui yllättävän hyvin. Auto oli valmiiksi pakattu ja lapset aikaiseen lähtöön prepattu. Matkan varrella käytiin tankkaamassa vuokra-auto, doupattiin kofeiinia ja viinereitä. Lentomatka sujuikin sitten nukkuen. Toki kentän lähelläkin voi yöpyä, ajoissa varaaville on tarjolla hotelleja ja B&B -paikkoja.

Tampereen lentokentällä meitä oli vastassa kuuma auringon paiste. Mukava tervetulotoivotus Suomeen.

Meiltä jäi paljon näkemättä. Mm. näitä kohteita kannattaa miettiä (edellä mainittujen lisäksi):
Loch Ness on todettu jo aikaisemmin taruksi.

Burrel Collection (Glasgow): eräs laivanvarustaja keräsi kattavan kokoelman maailman taideaarteita (mm. Rodinin Ajattelija) ja testamettasi nämä Glasgow'n kaupungille. Muutaman vuosikymmenen mietinnän jälkeen näille rakennettiin oma museo.

Elokuussa Glasgow'ssa pyörivä törmää myös säkkipillin soittajiin.

Linnoja, taistelukenttiä ja ylipäänsä erittäin vanhaa historiaa on joka puolella.

Skotlannin historia sisältää ongelmallisen parisuhteen Englannin kanssa. Tämän takia rajaseutu on runsaslinnaista, aina Hadrianuksen ajoista lähtien.

Ben Nevis 'lle voi kiivetä, jos haluaa aina vain ylemmäs. Sieltä voi sitten katsella alas ja miettiä sopivia kalastuspaikkoja.  Korkeuserot tekevät pyöräilystä vivahteikasta, joidenkin mielestä korkeuserot sopivat paremmin golfiin.

Skotlannissa on kaikkea kaikille! Mukavaa suunnittelua!

Tourulan Mc D

[via internet]

Gotlanti; suosittelen!

... kaikille, jotka etsivät helppoa, lapsiystävällistä, ei-liian-tuttua-mutta-ei-liian-eksoottistakaan lomakohdetta läheltä (lue lyhyen varausajan päästä). Kun koottiin kesälomareissun toiveita yhteen, siellä oli nämä: huvipuisto, Vaasa-laiva, halpa, kulttuuria, hyvää ruokaa, ei liikaa autolla ajamista. Jonkinlaisen pohdinnan jälkeen päädyttiin Gotlantiin. (Artikkelin mukaan nuorison biletyspaikka tai sitten ultra naturalistien pyhiinvaelluskohde... emme perheenä (emmekä yksilöinä) edusta kumpaakaan, ja saari toimi hyvin :D ).

Kaikki lähti mökin vuokrauksesta. Soittelimme useita paikkoja ja lopulta löytyi yksi mökki seuraavalle viikolle, joka olisi vapaana majoittamaan 2 aikuista ja 4 lasta. Olemme majoituksen suhteen kaikkiruokaisia, mutta emme suostu maksamaan "turhasta" kuten kokolattiamatoista auloissa ja valkeista lakanoista. Ja koska hotellit em. syistä johtuen eivät hinnoittele itseään mökkien tasolle, olemme yöpyneet mökeissä. Ja tykänneet; pikkuisen enemmän paikallisväriä, hyvin paljon huolettomampaa lasten kanssa. Tämän kertainen mökki ei ollut kaunein mahdollinen, mutta naapurissa asuva isäntäperhe oli ihanan ystävällinen (ymmärsivät (kait) takeltelevasta ruotsistani jotain), heidän kultaisen noutajan pentunsa oli Lotan reissun paras kohta, mökiltä oli suora näköala Fårö:n saareen, ja yläkerrassa nukuttiin kaikki kuusi tiiviisti, mutta omissa sängyissä ja leppeän meri-ilman puhallellessa sisään. Jääkaappi ja pakastin viilensivät retkiruuat, pyykkinarulla kuivuivat pyyhkeet ja kahvia pystyi keittämään termariin (asioista, joita hotelli ei tarjoa).

Seuraava koukku oli matsata aikatauluun Nynäshamn-Visby lautta ja laiva Suomesta Ruotsiin. Ensimmäinen oli jälkimmäistä haasteellisempi. Ruosiin päästiin auton kanssa (Grandis + boksi = 188 cm kun katto tuli vastaan 192 cm:n jälkeen. Tarkkaa...) helposti. Gotlantiin ei niinkään helposti; teimme lenkin Oskarshamnin kautta. Mikäs siinä, syötiin lounas Nyköpingissä ja jätskit Södraköpingissä (ja vilkutettiin lukuisille muille Köpingeille). Ja ajettiin Ruotsia alas alas melkein Kalmariin asti. Tätä vaihtoehtoa voi suositella kaikille, joita ruotsalainen maaseutu kiinnostaa. Onhan se suomalaisesta aika poikkeava... :D Vimmerby on muuten n. 120 km päässä Oskarshamnista, joten yhdellä lisäpäivällä oltaisiin tultu sen kautta helposti.

Lautta Visbyhyn lähti meillä 21.00 ja oli perillä 0.05. Myöhäinen ajankohta oli haasteellinen, mm. sen mökin löytämisen suhteen, mutta sinänsä kolme tuntia lautalla meni suht nopeasti. Meillä oli paikat etusalongissa ; numeroitu istuin, pöytä, paikkalamppu, ja elokuva, joka tuli ympäri salonkia ripustetuista näytöistä. Hintansa väärti? Ei. Mutta jos haluaa olla varma istumapaikastaan, kyllä. Lautalla oli pikkuruinen leikkihuone ja pikkuruinen videohuone, jossa pyöri lastenleffoja. Kahvila, josta sai ranskalaisia ja lehtiä. Kolme tuntia menee siis helposti, kun on omaa luettavaa, pelejä, peittoja ja piirustusvälineitä.

Ensimmäisenä päivänä mentiin rannalle. Kartta auki ja tuonne. Etäisyydet saarella oli suhteellisen lyhyitä, joten rantoja riitti. Enemmän silti saaren länsirannalla. Me valittiin paikka nimeltä Slite. Ja miten sattuikaan, siinä matkan varrella oli Euroopan suurin sementtitehdas. Ja aiheeseen sopivasti kalkkikivilouhimo. Voi niitä suuria dumppereita, ne oli isoja... Ranta itsessään oli ihan miellyttävä, hiekkainen, pittoreski kahvila, merivesi kirkasta, ruusuisia ruotsalaishuviloita suoraan siinä vieressä.

Illalla ajettiin Visbyhyn. Syötiin ja käveltiin. Vanhat muurit oli valtavia ja niiden sisäänjäävä kaupunki oli ihana. Kierreltiin siellä jäätelöä etsimässä -tekosyyllä. Yhtäkkiä alkoi kuulua oopperaa. Joku tuttu kappale, sanotaan nyt vaikka Lentävästä Hollantilaisesta. Seurasin ääntä (ja perhe seurasi minua). Erääseen raunioituneeseen kattonsa pudottaneeseen katedraaliin oli rakennettu ulkoilmaesityspaikka. Ovet oli tiukasti kiinni, mutta musiikki tulvi ulos asti. Lähellä oli leikkipaikka, joten pysähdyimme hetkeksi. Lämmin leppoisa kesäilta nurmikolla istuskellen ja oopperaa kuunnellen. Hieno! Jäätelöäkin loppujen lopuksi saatiin. Erään toisen raunioituneen 1300-luvulta peräisin olevan talon viereen oli pykätty kaikessa sovussa kahvila/kioski.

Seuraavana päivänä menimme Kneippbyhyn. 22 euroa päivästä vesihuvipuistossa ja maahuvipuistossa; halpaa. Otto 2 v viihtyi pomppulinnassa ja hiekkalaatikolla kaivurin kanssa :D muut nauttivat vesipuistosta koko päivän. Välillä käytiin syömässä. Lähtökohtaisesti ruotsalaisista ruokapaikoista saa hyvää ja monipuolista ruokaa halvalla. Ruokailun jälkeen oli hetki; isommat lapset oli laitteissa, Otto oli hyvällä tuulella saatuaan ruokaa, istuttiin kolmestaan ulkona varjon alla. Merituuli oli leppoisa, näkymä merelle kaunis , varjossa oli viileää, kahvi oli hyvää. Ja jotenkin se sohvaryhmäkin oli hirveän pehmeä. Päätettiin tilata sellainen meidän terassille... Siinä kävi mielessä, että tänne voisi tulla uudestaan n. 6 vuoden päästä; lapset kiertelisivät huvipuistossa ja minä ja mieheni juotaisiin kahvia kaikessa rauhassa koko päivän siinä varjossa istuskellen.

Illalla syötiin ja pakattiin ja siivottiin. Aamulla lähdettiin aikaisin. Tultiin satamaan 45 minuuttia etuajassa, kun oltiin katsottu lautan lähtöaika väärin. Mikä oli onni onnettomuudessa; tällä kertaa meidän paikat ei olleet etusalongissa vaan kahvilassa. Ja ekojen joukossa laivaan päässeenä saimme siis paikat :D

Lautta oli Nynäshamnissa n. 12.00. 50 km ja oltiin Tukholmassa. Isommat lapset viettivät iltapäivän isänsä kanssa Vaasa-museossa. Lapset ilmaiseksi sisään! Minä ja Ottokin siellä käytiin (mielenkiintoinen esillepano, museota voi oikeasti suositella, jos yhtään historia kiinnostaan), mutta 2 v enemmänkin pelkäsi 1950 - luvun sukelluspukuja kuin olisi arvuutellut niiden painoa. Joten me kierreltiin siinä ympäristössä. Todettiin, että Junibacken ei ole meidän paikka eikä Gröna Lundkaan. Skanssen ehkä.

Sitten käytiin syömässä. Syöminen neljän lapsen kanssa vieraassa kaupungissa on haasteellista. Kaikkien pitäisi syödä jotain, kaikkien pitäisi viihtyä paikoillaan mitättömillä virikkeillä suhteellisen pitkä aika, ruuan pitäisi tulla nopeasti ja valikoimaa pitäisi olla. Muistin nähneeni edellisen kerran Jensen's Böfhusin matkan varrella. Muistin että käytiin sellaisessa vuosia sitten Tanskassa ja se oli hyvä. Mentiin sinne. Ja se oli hyvä. Selkeä konsepti lapsiperheille. Simppeliä ja vaivatonta. Ei gurmeeta, ei mitään paikallisväriä, mutta eipä niitä haettukaan. Oltiin siis Östermalmilla, vähän matkan päässä olisi ollut kiva leikkipuisto, mutta ei menty sinne. Mentiin laivaan.

Minulla oli reissulle yksi tavoite: löytää sandaalit. En löytänyt, ei käyty yhdessäkään kenkäkaupassa. Tukholmassa kävi mielessä, mutta en jaksanut nähdä shoppailuun tarvittavaa koko perheen liikuttelun / viihdyttelyn vaivaa. Ravintolasta poistuessa huomasin, että naapurissa oli kenkäkauppa, kaikki sandaalit -40 - 60 %. Harmitti hetken. Ei tavara maailmasta lopu, ei edes alennusmyynneistä. Seuraavalta reissulta sitten sandaalit :D

Lasten mielestä parasta oli vesipuisto ja Vaasamuseo. Otto tykkäsi laivoista yleensä. Minulla on fiksaatio Tobleronesta ja laivoista, joten tykkäsin siitä (+ sohvasta + musiikista).

Pidempäänkin oltaisiin Gotlannissa viihdytty!