Leirikoulussa

Muistan kuudennen luokan luokkaretkellä tuijottaneeni kuopiolaisen hotellin rappausta ja ajatelleeni, että isona minulla on oma hotelli ja siellä ei rappaukset lohkeile.

Olin poikani leirikoulussa vanhempana. Ihana keskiviikko keskellä viikkoa! Leirikoulu kestää oppilaille viikon, ja me vanhemmat jaettiin viikko pienempiin osiin. Paikka oli Luumäellä, parin tunnin ajomatkan päässä täältä, Tuhannen Tarinan talossa.

Seutuhan on luonnonkaunista, koskia ja järviä ja polveilevia metsiä riittää. Iitin kohdalla mietin, mitähän sitä keksisi, että voisi asustella Iitissä. En keksinyt mitään. Iitin ABC:n pihalla tajusin, että lompakko oli jäänyt kotiin. Selvisin päivän ilman lompakkoa (...) mutta en silti usko, että ilman työtä voisi Iitissä loputtomiin asustella...

Paikka oli suloinen. Yksi (laajennettu) talo, aittoja ja navettoja, joissa yöpymis-kokoontumistiloja. Pihapiirissä oli kanoja, kaneja, ankkoja, kyyhkysiä, lampaita ja vuohia; lapsille jaettiin näistä hoitovuorot. Aluksi poikavoittoinen luokka oli että ääh, mutta kummasti halutti ruokkia lampaat ennen aamupalaa. Henkilökunta on mukavaa ja kaikki toimi sovitusti.

Leirikouluun voi järjestää monenlaista muutakin toimintaa. Tällä porukalla oli melontaa, leipomista, tähtitaivaaseen tutustumista, pajupillin tekoa, metsäretki, hevosratsastusta, viehekalastusta, telttaretki metsässä yöpyen, sekä tietenkin perinteiset grillailut, nuotiot, uinnit ja rantasaunat. Tämän paikan ehdoton valtti oli se, ettei siellä ollut muita. Oma rauha tiivistää ja nostaa henkeä.

Aikuisena oli leppoisaa; oppilaat ei paljon päältä katsojia tarvinneet, joten välillä oli puolituntisia mennä omaan huoneeseen omaan rauhaan ja lukea omaa kirjaa. Ylellistä. Välillä leikin koululaisten kanssa roistoa ja poliisia. Vielä ylellisempää!

(Olen muuten miettinyt, kasvatuksellisesta puolesta, että lapsille on tärkeää siirtää välittämisen tunne. Ei siis riitä, että kehuu ja kannustaa ja hommaa kehittäviä harrastuksia ja kyselee läksyjä vaan että ylipäänsä pystyy luomaan ilmapiirin, että lapsesta välitetään. Se on kokonaisuus ja se on parasta kasvatusta. Ihan sama koulussa (ja töissä); oppilaat tykkäävät, että aikuinen on kiinnostunut heidän seurasta = välittää, ja silloin sietää senkin, että aikuisen jutut on välillä noloja.... :) ).

Kaunis seutu ja mukava paikka; voitaisiin käydä siellä kesällä perheen kanssa. Maakuntamatkailu avartaa :)

Niin ja siitä rappauksesta: tuolla ei irtoavaa laastia ollut. Mutta löytyi yksi paikka ilman listaa ja ensimmäinen ajatus oli, että olisipa mukava, jos tämä olisi minun ja voisi nikkaroida listoja tänne. (Tiedän tiedän, eihän se niin olisi oikeasti, mutta haaveensa kullakin :D)

Leirikoulussa kuultua: mitä numero nolla sanoi numero kasille? Kiva vyö. Hauskaa viikonloppua ! :D :D

Kaksi ensimmäistä omasta kamerasta, loput Tuhannen Tarinan Talon nettisivuilta.