Lauantaiaamuna on tilanne kuitenkin aivan toinen. Silloin kuulevat korvat vastaanottavat vähän puolihuolimattomasti aukijääneestä radiosta tarkoin valikoituja esimerkkejä nokturnoista. Jokusen aika sitten kesäloman alkaessa aloitin vuosittaisen siivouksen. Tiesin, että tulossa oli päivien urakka ja päätin, että nyt on se hetki elämässä, että kuuntelen kaikki Chopinin nokturnot läpi. Ne ovat nimittäin vähän tylsiä verrattuna preludien ja etydien räväkkyyteen.
Nokturnot ovat siivousmusiikkia parhaimmillaan.
Chopin sävelsi hienovaraista musiikkia täyteen nyansseja ja värejä. Mutkikkaita fraseerauksia, avauksia ja purkuja ja valepurkuja. Chopinin pianomusiikki on musiikillisen kerronnan ultimaattumi. Sen jälkeen ollaan liu'uttu eri suuntiin, mutta ei ylemmäksi.
Verratkaapa nyt näitä kahta, fantasia impromptu ja John Williams. Varmasti genressään hyvä tuo jälkimmäinen. Mutta se ei ole kokonaisuus, jossa on alku ja loppu, ja jonka keskellä tapahtuu jotakin hengästyttävän kaunista.
Chopin oli taitava pianisti ja säveltäjä. Taito näyttäytyy täydellisyytenä. Se on jonkin asian niin hyvää hallintaa, että yksityiskohdat erottuvat kirkkaina juuri oikeissa paikoissa. Oli kyse sitten säveltäjästä tai soittajasta. Taidon puute näkyy siinä, että yksityiskohtia ei ole. Mennään vain.
(Tämä kuva on täynnä yksityiskohtia ja vivahteita. Taitoa. )
Nykyisin taito on muualla. Olemme taitavia teknologian hyödyntämisessä. Työn ja perheen yhteensovittamisessa. Hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisessa. Uusia Chopineja emme osaa synnyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti