Hyvä on hyvää



Kukat. Hyviä. Viime-'lumettomalta'-viikolta.

-Mitä leipää tuo on?
-Ruis-siemenkolmioleipää.
-Ei ole hyvää?
-Eiku on.  Sun ikäisenä katsoin kun äiti söi siemenleipää ja mietin, että voi raukkaa kun pitää tuommoista syödä. Eikä ranskista, mitä me lapset syötiin. Mutta nyt tämä maistuu hyvältä.
-Mitä sä sit teet?
-Viipaloin ja pakastan osan.
-Miks?
-Ei tule syötyä kerralla.
-Eli se ei ole hyvää.

Kahden juuston ja avokadon smörre:
Goudajuustoa pohjalle.  Sitten avokadon viipaleita, joiden päälle ripotellaan suola-pippuria ja sitruunamehun pisaroita. Viipale brietä. Päälle ruohosipulia. Leivän ja avokadon rakenteet täydentävät toisiaan ja juustot ovat aina hyviä.

Hummeri. Ei hyvää.

Unikonsiemenet leivonnaisissa? Hyvää.

 

 

Alice Munron kirja  Viha, ystävyys, rakkaus. Hyvä.

 

Ylläoleva kahvikuppi nautittiin lentokentän väljässä ja rauhallisessa kahvilassa. Sen jälkeen pakkauduttiin viimeistä penkkiä myöten täynnä olevaan koneeseen. Istuttiin koneessa ja katsottiin, kuinka ruumasta vedettiin kaikki laukut ulos ja etsittiin sitä matkatavaraa, jota ei oltu pakattu laukkuun vaan laatikkoon. (Mihin laukkuja tosiaan tarvitaan, kun matkatavarat kulkee kätevästi myös laatikoissa!)

 

Ilmassa luin kirjan tarinoista Nokkosen. Siellä pilvissä, jalat irti maasta mutta tiukasti vieruskavereiden välissä, yhden ohikiitävän hetken verran tajusin jotain elämästä. Jotain, joka muistutti makean latten ja sitruunaisen muffinsin makua aurinkoisena sunnuntaipäivänä hyvässä seurassa nautittuna. Mutta joka oli kuitenkin jotain ihan muuta. Kotona luin kertomuksen uudestaan. Ja vielä pari kertaa uudestaan. Tähdenlentoa ei voi napata kuin kerran, mutta kertomus muuttaa muotoaan jokaisella lukukerralla. Hyvän kirjan merkki.