sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Parveke make over

Olen muutamana vuonna antanut isälle syntymäpäivälahjaksi .... aikaa. Koska aika on aika laaja käsite, ollaan tarkennettu se päiväksi, joka käytetään sisustukseen. Ollaan muotoiltu kirjahylly uuteen uskoon, viime vuonna päällystettiin sohva uudestaan. Tänä vuonna käsiteltiin parveke.


Tästä lähdettiin. Seisottiin oven puoleisella seinällä ja lahjan saaja määritteli, mitä funktioita parvekkeella on.
'No, tämän pitää toimia hyllylevyjen säilytys- ja työskentelypaikkana.'
'Oisko kahvinjuontipaikka? (Minulla on fiksaatio siitä, että kaikki nauttivat kahvinjuonnista ulkona kuumassa auringossa). Aattele kuin mukava olis istuskella tässä aamulla ja antaa ajatusten lennellä tuolla taivaalla!'
'Ihan miten vaan jos se onnistuu samaan tilaan.'

 Ekaksi tyhjennettiin roskat pois. Raivattin yksi nurkka kokonaan tyhjäksi.


 Sitten strukturoitiin. Tuotiin takaisin ne elementit, jotka parvekkeelle oli tarkoitus jäädä. Järjesteltiin ajateltuihin kohtiin. Suunniteltiin hankintoja  (budjetti oli 'mahdollisimman vähän'). Tehtiin isku eurokankaaseen, 60 cm markiisikangasta 20 euroa, pehmusteeksi. Sitten honkkariin; valmis pehmuste 17,90, ostettiin se. Lisäksi tilanjakajasermi, kukkia, maalia.

Rakennettiin sermistä liikkuva ja kääntyvä. Pestiin ikkunoita, ikkunoita ja ikkunoita. Nautittiin alakerran pitsasta. Kehuttiin toisiamme hyvin sujuneesta työstä. Intettiin, voiko exceliin rakentaa luotettavaa kassavirtalaskelmaa.



Todettiin, että pöydästä ei saa stabiilia ja viherosastoa pitää vahvistaa. Mutta että parveke täyttää nyt molemmat funktiot. 


Kuvattiin (ikkunoiden läpi) näkyvä maisema. Todettiin, että 9 tuntia siihen meni, mutta kannatti.

4 kommenttia:

  1. Lahjottu on tyytyväinen. Eka kuppi kahvia on kirkkaiden ikkunoiden siivittämien ajatusten euforiassa nautittu. Sitä kassavirtaa ei muuten Voi tässä meidän tuntemassa fyysisessä todellisuudessa rakentaa exceliin. Jo yhden vuoden tapahtumat suppeallakin tilikartalla vaativat miljoonien tapahtumien käsittelyä ja lisäksi reaalisuusehtojen mukaista automaattista ei-ihmisen päätöksentekoa. Paniskohan tuohon yhdelle seinälle kuvia siitä puistosta.

    VastaaPoista
  2. Tuossa on kohta, jossa tieto lisää tuskaa. Olen surutta tehnyt kassavirtalaskelman excelillä ja pitänyt sitä ihan validina. Nyt tulee vain mieleen, mitä kaikkea kassavirtavaikutusta ei ole tullut ottaneeksi huomioon liikevaihdon kasvua simuloimalla.

    Mutta hyvä kun kahvi maistui! :)

    VastaaPoista
  3. aika on hyvä lahja! ja mikä muodonmuutos, en olisi uskonut. Tosi hyvin tehty, lopputulos mitä parhain. :)

    VastaaPoista
  4. Käyttäjä ainakin tykkäsi. Ja jälleen yksi auringossa kahvinsa juoja :)

    VastaaPoista