Tiedätte tunteen, kun elämä leijuu eteenpäin ilman mitään painolastia täysin pidäkkeettömästi? Kaikki onnistuu, mikään ei huoleta, lähitulevaisuus hymyilyttää, mennyt hymyilyttää. Sillä tunteella on nimi, flow.
Eilen oli flow. Ajauduttiin lasten kanssa rakentaan legoja. Meidän kuopus löysi legot viime viikonloppuna. (Olivat niinkin kaukana kuin sänkynsä alla...) Vanhemmat lapset ovat viettäneet piiiitkiä hetkiä legoja rakentaen. Nuorimman kohdalla olen jännännyt, että mitenkähän käy, innostuuko legoista vai ei. Viikonloppuna se innostus sitten syttyi isoveljen rakentaman tykittävän paloveneen muodossa.
Legosyttymisen tunnistaa mm. siitä, että sängyt, matonreunat ja pöydänkulmat on täynnä erilaisia kasoja legoja, joita ei saa siivota pois, koska ne on just niitä, joita tarvitaan johonkin osaan vähän myöhemmin.
Eilen esikoinen ja kuopus olivat rakentamassa panssarivaunua. Minä liityin joukkoon; minulla on kunnianhimoinen perfektionistisen luonteen tuottama päähänpinttymä saattaa kaikki legolaatikosta löytyvät ihmishahmot hiukset-pää-ylävartalo-kaksi käsivartaa-kaksi kättä-alavartalokuntoon. Koska legot ovat sängynaluslaatikossa (410*710*180 mm) ja koska kädet ovat 2 mm pitkiä, voitte arvata, että yhdistely on _ikuisuusprojekti_.
Flow ei kestä koskaan kauan. 'Kohta pitää lähteä iltapalalle' 'Ei vielä' 'Nyt oikeestaan' 'Mä teen vielä tän' 'Kello on jo yli yhdeksän!' .
[Kuvassa on epätoivoisesti yritetty häivyttää sitä tosiasiaa, että yläkerran aula, jossa iso osa lasten elämästä tapahtuu, on aina pienoisessa epäjärjestyksessä. Kuvan tapahtuma ei liity eilisiltaan.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti