Heidelberg Schloss

 

 

 

Linna illalla

 

...ja päivällä

 

 

 Matkalla sinne.

 

Työpaikkani (Ammattikorkeakoulu) on valtion rahoittama toimintayksikkö. Olen siis tavallaan valtion virkamies. Valtiohan haluaa seurata suhteellisen tarkkaan, uskokaa tai älkää, miten rahat tulee käytettyä; ammattikorkeakouluja arvioidaan säännöllisin väliajoin. Yksi kriteeri arvioinnissa on mitata niiden kansainvälisyyttä. Kuinka paljon opiskelijat ja opettajat liikkuvat. Suositus on, että 1 viikko / vuosi / opettaja.  Minä liikahdin Saksaan. Opetin siellä kansanvälisellä viikolla 11 opiskelijaa 5 eri maasta. Kokonaisuus oli saksalaiseen tapaan tehokkaasti järjestetty. Yöpyminen, aamupalat ja lounaat oli valmiina, bussilippu viikoksi ostettu. Iltaohjelma mietitty ja järjestetty. Kaikki elegantisti ja tehokkaasti.

 

Serkkuni asuu samassa pienessä Heidelbergin kaupungissa. Minun kannalta täydellinen tilanne. Mukavassa tutussa seurassa vieraassa mutta mielenkiintoisessa kaupungissa. Kävimme ylhäällä linnassa, josta oli upea näkymä jokilaaksoon aina Mannheimiin asti.

 

Linnoissa kannattaa aina käydä, koska niitä ei ole Suomessa. Toisaalta kauppoissakin kannattaa aina käydä, myös sellaisissa, jotka löytyvät Suomesta. Niissä tekee löytöjä. 

 

Linnan ja kauppakadun symbioosi oli mielenkiintoinen. Sikäläiseen linnojensuojeluperiaatteeseen kuuluu, että mikä rikkoutuu, sitä ei korjata. Uutta rakennetaan ympärille, mikä tekee kohteesta sekavan moni-ilmeisen. Turistina näkee, miten linna-asuminen on vuosisatojen aikana muuttunut. Mikäs sen mielenkiintoisempaa. Ja kun linnaan pääsee kauppakadun päästä, ihmisiä riittää molempiin. Toimiva sanaton sopimus: 'me emme korjaa linnaamme, ja te voitte kuluttaa rahanne kauppakadulle'.

 

Oikeasti miellyttävällä tavalla eläväisen kauppakadun saaminen on haasteellinen tehtävä. Riittää kun katsoo kaikkia niitä yrityksiä, joita eri kaupungeissa on yritetty rakentaa. Tornistaan sortuneita linnoja ei joka paikkaan riitä, mutta yleensä kyllä tarvitaan jonkinlainen tyhjää aukiota houkuttelevampi kohde.

 

 



La donna e mobile

Olen ylläpitänyt useita blogeja. Yhtä aikaa. Yksi jokaista kieltä ja teemaa kohden. Yksi toisensa jälkeen ilmaiset kotimaiset hostit ovat lopettaneet toimintansa. Oli pakko järkeistää. Muutin tähän osoitteeseen tekstejä muualta. Näppärää käyttää tunnisteita siinä, missä ennen kirjoitti eri blogialustoille.

Näppärää on myös se, että vaikka blogspot -protokolla ei ole automaattisest windows phone -tuettu, tämän päivittämiseen löytyi aplikaatio. Ostin elämän ensimmäisen aplikaation! 1,49 € kilahti Microsoft Luxemburgin tilille.

Muutin myös ulkonäköä. En muuttanut omaa ulkonäköäni, mutta lisäsin sen tänne nimen kanssa.



Kyllä ihminen tarvitsee kirjoittamista. Ei vähiten huomista syyslomapäivää takan ääressä odotellessa!

Säästetään sähköä

Olen omistajana Vantaan Energiassa, mutta en pidä yhtään siitä, että yhtiön laskutusjärjestelmät ovat niin tehokkaita. Todelliseen kulutukseen perustuva sähkölasku on postilaatikossa nopeammin kuin yläkerrasta on sammutettu kaikki valot. Marraskuun sähkölasku oli 300 euroa, eikä marraskuu ollut edes kylmä kuukausi.

Aloimme säästää sähköä. Laskin ensimmäisenä huoneiden lämpötilaa. Sillä seurauksella, että tuulikaappiin talvehtimaan siirretty kasvi kuoli pois. Tuulikaapista tuli hyvä säilytyspaikka litran limsoille, melkein jääkaappiakin viileämpää raikasta juotavaa, mikäs sen mukavampaa. Tammikuussa päätin, että  koko perhe käy uimassa kerran viikossa. Uintilipun hinnalla kun voisi ovelasti myös seistä lämpimän suihkun alla pitkiäkin aikoja. Äkkiä laskien kuitenkin selvisi, että tämä oli otettu huomioon lipun hinnassa.

Mietin, miltä yleinen kehoitus 'käykää suihkussa missä tahansa muualla paitsi kotona' kuulostaisi. Siinä voisi olla omat kasvatukselliset ongelmansa, ei menty siihen.

Katselin ulos asennettuja jouluvaloja epäillen. Kuinkahan paljon noistakin sähkömittari ottaa kierroksia. Mutta kun  'Art is a profound intellectual stimulation' sanoi eräskin Bressler.  Jouluvalot jäivät. Niitä,  Tieteen kuvalehtiä ja paljon kirjoja: mitäpä sitä kasvavat lapset muuta tarvitsivatkaan. No, ehkä lämpimät makuuhuoneet olisivat kivat.

Löysimme sähkönkäytön mustan aukon varastosta. Varaston patterien edessä oli hyllyt, ja hyllyillä paljon tavaraa. 'Niin montako vuotta vielä säilytetään näitä villapaitoja?' ' Ei NIITÄ saa heittää pois, niistä tulee patalappujen täytettä!' -keskustelu sai aivan uuden sävyn, kun sana 'säilytys' alkoi kuulostaa samalta kuin 'runsas sähkönkulutus'. Kalliiksi ovat tulleet ne patalaput, jotka sitten joskus tulevaisuudessa tehdään.

Aloin kuitenkin hävittää tavaraa varastosta. Sisäinen Roope Ankka keksi leikata fleecen kuteeksi, virkata sen pötköksi ja täyttää tämän esimerkiksi vanhoilla villapaidoilla. Tällä tiivistettiin näppärästi ulko-ovet. Viikon päästä ne tiivistyivät vielä näppärämmin ihan oikealla tiivisteellä.

Varaston pakastimen tyhjennys alkoi myös. Jos se olisi tyhjä ja pois päältä, sähköäkin kuluisi vähemmän. Ainut vain, että isoäidin pakkaseen ennen kuolemaansa poimimat mustaherukat; ei niitä saa heittää pois. Ei niitä raaski tosin käyttääkään.

Miten voi säästää sähköä, jos lämpötilaa ei voi laskea, vedenkulutusta pienetää eikä koneiden käyttöä vähentää. Ei mitenkään. Ostakaa Fortumia

Sisua ja voimaa

Ääni meni mutta viiva jäi

Viikonloppua ja sisustusta

Viikonloppu, ihana viikonloppu. Sisustuslehden (josta kuvat) määräaikaistilaus loppui ja toisen alkoi. Vaihtelu virkistää. Aina voi selailla kuvia netissä. Ensin ajattelin, että niin amerikkalaista. Sitten ajattelin että hei hetkinen, oikeastaan ihan suomalaista! Tuo lepakkotuoli ja kaikki! Hyvä me ja meidän kohta koittava kesä!

Sain aamulla soiton mieheltä, että päiväkoti raportoi kurahousujen vuotavan. Kävi mielessä lähteä hulluille katsomaan niitä Ticketin. En lähtenyt. Hulluja päiviä on riittänyt toisaalla. Tai hetkinen, huomennahan menen keskustaan naisporukalla syömään. Taidan tsekata Stokkan sittenkin, ihan vain kuristen takia... :)

Sisustuskuvien katselu tuo mielenrauhaa. Turha puhe vie sitä. Uusmaalaisia perheitä ahdistellaan monelta suunnalta joko maksamaan ruuhkamaksuja tai käyttämään busseja. Lapsiperheet ei tilastojen mukaan ole sitä parhaiten toimeentulevaa joukkoa; ruuhkamaksut tuntuvat todella. Bussit ja junat taas on usein poissuljettu vaihtoehto; suurin osa perheistä kun noudattaa politiikkaa toinen-vie-toinen-hakee. Ja se toinen käy kaupassa. Tämä yhden auton perään haikailu johtaa siihen, että vain-toinen-vie-ja-hakee, mikä taas johtaa siihen, että toinen tekee lyhyttä joustamatonta päivää, toinen kaksinverroin. Meidän verotushan taas ei tue sitä, että perheessä puolisot tekevät erisuuruisia päiviä ja saavat erisuuruista palkkaa, progressio on henkilökohtainen.

Virkamiesten mielessä siintää ideologia, jossa perheet asuvat lähellä työpaikkojaan (eli työpaikka valitaan asuinpaikan mukaan. Ei sen mukaan, miten työtä satutaan saamaan). Edelleen perheet asuvat tiiviisti kerrostaloissa ratojen lähellä. Usein nämä kaikki toteutuvatkin ja hyvin seurauksin, mutta jos tämä on normi, suurin osa lapsiperheistä putoaa pois. Ja se on kokonaisuuden kannalta sääli.

Itsellä on ainakin kaksi kriteeriä eduskuntavaaliehdokkaalle: ehdoton EI ruuhkamaksuille ja lapsilisät ei saa pienentää toimeentulotukea.

Näitä miettiessä; hauskaa viikonloppua!

The beautiful

... oli Ruotsin kuninkaallinen pari, jos joku heidät näki. Valkoinen kotelomekko ja mustat nilkkurit, wau!

Mutta tuo valtamerentakainen vaali jännittää enemmän.

Meillä oli viikonloppuna vieraita Michiganista. Nuoruuden ystävä, sitä tyyppiä, jonka kanssa juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi lopetettiin 10 v sitten. Politiikasta.

USAssa oli viime viikolla lehdistössä ollut suurena uutisena meidän hieno koulujärjestelmä. Opettajat kuuluvat akateemisesti koulutetuista ansiotulojen perusteella ylimpään 20 %:iin. Ryhmät ovat pieniä, n. 18-20 oppilasta. Opetus on laajaa ja oppimistulokset on hyviä. Kaksi viimeistä pitävät paikkansa, kaksi ensimmäistä ei. Ryhmät ovat suuria, mutta hirveän pätevät ja asialleen omistautuneet opettajat tekevät ihmeitä.

Kieltämättä tätä oppimista tehdään heikoimmin edistyvien tahdissa; tasoryhmiä ei ole. Etuna on, että näin maksimoidaan heikoimpien oppimistulokset (ei leimautumista jne), mutta lahjakkain joukko turhautuu ja taantuu. Näin siis yleisesti; meillä on erikoiskouluja ja varsinkin yläkouluissa opettajat pystyvät antamaan lisämateriaalia asioista kiinnostuneille.

Meidän koulujärjestelmä on hyvä. Kokonaisuutena ihan oikeasti hyvä. En vain tiedä, onko se niistä syistä hyvä, mitä USAssa esitettiin. Tietääkö kukaan.

Mutta USAlainen vaalijärjestelmä on hyvä. Muistatte, kuinka Bush voitti monellako äänellä, muutamalla kymmenellä? Kun ääniä annettiin yli 100 000 000 (sata miljoonaa)? Vähän epäilyttävää, eikö totta.

Mutta Alaskassa, siis siellä, mistä Sarah Palin on kotoisin, oli jännä tilanne. Senaattorin paikasta kilpailee käytännössä republikaanien virallinen ehdokas ja demokraattien virallinen ehdokas. Paitsi Alaskassa. Palinin tiukasti tukema Joe Miller oli republikaanien oma ehdokas. Kansa halusi toisin, se kirjoitti käsin vaalilippuihin Murkowskin nimen. Ja näin ollen Lisa Murkowskilla on mahdollisuus voittaa äänestys, olematta siis itse virallisesti ehdokas.

Ajatelkaapa samaa kansan vallan kunnioitusta ja virallisen järjestelmän ohitusta Suomessa. En osaa kuvitella.

Kannattajille opetettiin, miten tavata Murkowski oikein. :D

Aamuruuhkaa

On olemassa ihmisiä, jotka pitävät bloginsa positiivisina. Heitä on paljon. Minä en ole.

Eli kuinka saada kurja aamu:

-otetaan tyttö, joka oli viikonloppuna kovassa flunssassa, vieläkin vähän toipilaana. Normaalisti aamunvirkulle herääminen on nyt siis hidasta, samoin pukeminen, samoin hiusten harjaaminen, samoin syöminen.

-otetaan poika, joka johtuen samasta flunssasta ei syö aamuisin mitään (ei tee mieli), mutta joka kuitenkin valtavasta verensokerin mataluudesta johtuen on hyvin kiukkuinen.

-otetaan vaatteet, jotka on illalla aseteltu kyllä valmiiksi, mutta aamulla huomataan, että paita on liian pieni.

-otetaan mukaan se, että pojan perhepäivähoitaja on koulutuksessa, joten poika viedään sijaishoitopaikkaan päiväkotiin. Ylipaikoille, totta kait.

-etsitään tytölle housut. Ne eilen tarjoamani eivät kelpaa, ovat khakin väriset (sopisi niin hyvin takkiin...). Ei ole tyttöjen väri. Ja yksi kukka lahkeessa ei tee niistä vielä tyttöjen. Etsitään ne vanhtat vaaleanpunaiset ulkohousut jostain.

-otetaan huomioon pojan varustekassi. Lisätään sinne haalari.

-otetaan huomioon se, että minä yritän päästä Kuusijärvelle illalla; tämän takia autoon pitää kuskata urheiluvälineet, keksiä ja mehua.

-otetaan huomioon, että päivän aikana käydään postissa, pakataan autoon myös postituspusseja.

-ennen näiden lastausta tyhjennetään autosta työkaverilta saadut raparperit, sukulaiselle lainassa olleet termarit. Onneksi anopille kelpasi Pentikin harmaa pikkukuppinen 6 kahvikupin setti, aikoinaan kait kihlalahjaksi saatu.

-koska kello riensi, poika ei ehdi enää nauttia aamupalaa päiväkodissa, joten yritetään saada hänet syömään autossa leipää. Pakataan leipä (ja paperia rasvan pyyhkimiseksi vaatteista ja kasvoista).

-lähdetään. Puolessa välissä huomataan, että tuttia ei tullut mukaan. Takuuvarmasti sitä päiväkodissa tarvitaan. Yritetään hankkia tutti huoltoasemalta. Turhaan. Mennään kauppaan. Kaupan ovi ei aukea. Tässä vaiheessa, kun poika istui vartioimattomana (toki lukitussa) autossa, olin jo hermoromahduksen partaalla. Hakkasin ovea aika kärsivän näköisenä. Ei auennut. Aukesi, kun joku tuli ulos.

-löydetään tutti. Ei löydetä kuitenkaan kantapääpehmusteita. Kun tyhmyyksissäni vedin uudet mustat kengät jalkaan ja ne lipsuvat tällä vauhdilla kantapäistä. Ei se mitään. Juostaan kaupassa niin, että vain päkiä osuu lattiaan. Pääsee sitä paitsi etenemään nopeammin.

-tullaan kassalle. Jossa edeltävä asiakas oli ottanut verigreippimehua ja halusi, että kassaneiti käy vaihtamassa sen appelsiinimehuun. MIKSI ihmiset ostavat verigreippimehua appelsiinin sijasta kello 8.30 aamulla miksi!

-ollaan hermostuneita. Kassa hälyttää toisen kassan. Maksetaan tutit (4 euroa). Juostaan autoon. Kaahataan päiväkotiin. Istutaan eteisessä pitkä tovi pojan kanssa sylikkäin. Turhaan; eron hetkellä tulee itku.

-inhotaan päiväkoteja (vaikka tässä kyseisessä on aivan huippu henkilökunta).

-tullaan työpaikalle myöhässä. Pomo on aivan hermona, koska oli sovittu palaveri kello 9. Nyt olin poissa. Tehtiin huono päätös vaillinaisilla tiedoilla. Kun en ollut läsnä.

Tällaisten aamujen jälkeen ajattelen syvää inhoa tuntien kaikkia niitä, jotka vaativat, että kaikkien tilanteesta riippuen pitää käyttää julkisia liikennevälineitä (lomalennot ovat tietenkin ihan ok). Ilman mutkia ja odotuksia julkisilla olisi mennyt tuohon reissuun 2,5 tuntia. Olisin siis tullut työpaikalle 10.30. Tai vaihtoehtoisesti lähtenyt köröttelemään bussiin kahden lapsen kanssa 6.30. Siis ilman odotusaikoja. Jotka oikeasti lisäävät matka-aikaa kuitenkin vähintään 3 tuntiin.

Mutta JOS olisin liikkunut julkisilla: työkaveri ei olisi antanut minulle raparperia. Poika olisi selvinnyt päiväkodista ilman tuttia. Itkien tietty, mutta täytyy käyttää julkisia! Minä en kävisi lounastauolla postissa, mitä suotta mitään myydä huutonetissä ja siis kierrättää. Kun kerran kaiken voi ostaa uutena (jos nyt joku joskus jaksaa julkisilla mitään lähteä ostamaan). Kävisin sitten illalla (pois perheen ajasta siis 2 tuntia, kun postiin mennään julkisilla...). Minä en menisi juoksemaan Kuusijärvelle illalla. Mitä suotta juosta vihreässä luonnossa, kun kuitenkin tulee juostua bussin perässä. Ja rautatieasemilla. Mihin ihminen oikeasti tarvitsisi luontokokemuksia! Kaduilla kävely aamu-iltaruuhkassa riittää!

Kaiken kaikkiaan julkinen liikenne sopii heille, jotka menevät paikasta A paikkaan B yksin ilman työvälineitä. Sellaiset käyttäkää toki.

Minä jätän ne Thaimaan lennot vähemmälle.