Alkukesää!

Tämän kuvan myötä (voisin toivottaa hyvää pääsiäistä, mutta koska se on myöhäistä, ja koska pupuja on erityisen paljon keväällä ja kesällä ) toivotan kaikille hyvää talven loppumista!

Sitäpä se on. Lumet sulaa, ja alta paljastuu uuden vuoden rakettien jämiä ja haravoita ja muita lumisateen yllättäessä keskelle pihaa jääneitä.

Jäät lähtee. Hyppäsin tänään jäälautalle meidän läheisessä joessa, jota puroksi kokonsa puolesta luullaan. Umplahdin lahjakkaasti takaisin hypätessä.

Polttelen viimeisiä kynttilöitä. Niitä, joita ei halua säilöä ensi talveen ja joita ei kuitenkaan tule kesällä poltettua.

Pakkasin kodinhoitohuoneesta talvivaatteet pois. Tai itse asiassa pesin ne ja ne ovat nyt valloittaneet saunan. Mikä ei sinänsä haittaa, vaikka olisivat siellä syksyyn asti; käymme saunassa juhannuksena ja se ollaan usein jossain muualla kuin kotona.

Pakkasin villahameet pois. Saappaat on vielä kaapissa, mutta luon niihin pitkiä ja intiimejä jäähyväiskatseita aina aamuisin.

Kaduilla pystyy jo juoksemaan pelkäämättä nilkkojensa puolesta. Sen sijaan liikkumattomaan tilaan tottuneet reidet ja selkä antoivat ymmärtää olevansa olemassa.

Niin että kyllä se on uskottava. Loppui se talvi! Keväistä ja alku....kesäistä viikkoa kaikille :)

Verhoan siis olen

Tälle illalle oli kovasti odotuksia. Loman ensimmäinen ilta. Ja kävi niin kuin tällaisissa tapauksissa aina käy: asiat etenevät omalla painollaan ja mutkikkaalla reitillään aivan toiseen suuntaan.

Minun piti tekemäni verhoille jotain.

Joko paljastamaan tämän piilossa oleva



tai sitten viimeistelemään tämän sovitteilla olevan.

Noihin verhoihin on päädytty mutkan kautta. Ostin opiskeluaikoinaan (varmaankin pankin lainaamilla rahoilla) Jane Churchillin Indian summer -verhokankaat. Ne palvelivat aikansa meidän boheemissa opiskelijakodissa. Sitten tein niistä pussilakanat ja tyynynpäällisiä ja ne palvelevat edelleen hyvin.

Halusin keittiöön Jane Churchilliä (alla) mutta sitä ei tullut sopivasti vastaan. Huonoina kompromisseina on sitten hankittu Hemtexin kapat, Tiimarin (!) kapat, Pentikin kaitaliinat, jossain välissä oli pelkkä valkoinenkin, sitten tuli tämä Esmen New Heaven ja nyt sovitteilla siis tämä yllä oleva, joka pitäisi kantata valkoisella ja valelaskottaa.

Mutta en ommellut verhoja. Käytin illan a) selvittämällä, mitä kirjoja meillä on lainassa b) paikallistamaan nämä kirjat talosta c) täsmentämään näistä kirjoista ja kirjallisuusdiplomivaatimuksista mitä vielä tänä keväänä lasten kanssa luetaan. (= Lapset lukevat, ja minä harpon kirjoja läpi sen verran, että osaan tehdä niistä kysymyksiä. Ja mikään ei ole mukavampaa; luin Robin Hoodin, Nikke -kirjat, Ullan ja Johannan ja monta muuta hyvää.) Sitten luettiin yhdessä ja kuunneltiin Azkabanin vankia samalla kun siivoilin huonetta.

Tuosta mutkan kautta maaliin pääsystä. Selasin muotilehtiä (korostus oma ja sarkastisuuteen viittaava).

Elle esittelee inspiraatiokuvia. Vaikka pinnistän kapasiteettini äärimmilleen, en käsitä miten, miksi ja missä tilanteessa mikään tästä olisi inspiroimassa. En tiedä, missä maailmassa kuvan suunnitellut muotitoimittaja kuvittelee meidän tavisten olevan töissä. Tai mitä meidän tekevän vapaalla.



Luin Voguen. Ei sielläkään ne muotikuvat kiinnostaneet, mutta tämä pikkukuva Gwyneth Paltrowista inspiroi. Tummansininen yläosa ja löysä valkoinen alaosa: tykkään! Ja miten sattuikaan että kaapista löytyy tummansinisiä yläosia (jos kohta ei Armani Priveä) ja valkoisia alaosia! :D




Sitten luin Glorian. Edelleenkään taiteelliset ja inspiroivat muotikuvat ei sytyttäneet yhtään lamppua. Mutta paparazzin pikkukuva kyllä; tuolla taustalla on paljon ruskeita laukkuja. Ruskeita laukkuja, sellainen! (Onneksi muistin, että yksi hyvä on suutarilla paikattavana). (Ja muistin myös, että seuraavassa laukussa täytyy olla kaksi osaa kahdella vetskarilla eroteltuna ja molemmat osat niin isoja, että niihin mahtuu kannettava + nopean yöpymisen kamat).




Nyt lähden inspiroitumaan lomalle. Lukemaan ja ompelemaan ja sen sellaista puuhaamaan :D

Elle 3/2010, Vogue 2 / 2010, Gloria 4 / 2010.

Kaunis kiitos

Kiitos Aamunkukalle! :)

Ja päivälle piristystä:

http://www.youtube.com/watch?v=dFTYB62k8yM

Katselin tän eilen illalla sängyssä kännykällä ja purskahdin ääneen nauramaan. Johon vieruskaveri heräsi ja kysyi, mitä kuvittelin tekeväni. :D

Hauskaa

...alkanutta työviikkoa! :D

"Another reminder came into us from one of the associate principals because of some recent issues with the staff Xerox machine. It often breaks down, which is no big surprise because this school is the size of a mall and we only have access to the one photocopy machine. In a situation like this, wear and tear will always win. Why doesn’t the administration get that?

This reminder came with some, um, odd tips. He wants us to remember that “machines need love too.” Hmm. Unfortunately, he didn’t stop there with his theme. He encouraged us to “whisper sweet nothings into its ear” and not to forget to “compliment it from time to time.” I actually read, “make it feel wanted.” He specifically said, “tell it that it looks pretty,” and offer to “cook dinner on occasion.” Who wrote the Xerox manual, Barry White? "

Täältä.

Hyvää Minna Canthia!

Siinäpä tomera nainen !

Tasa-arvon vuoksi pieni kuriositeetti. Vilpittömänä ihmisenä, jolla on loputon usko markkinavoimien rehellisyyteen, luovutin niitä muutamaa rapakon takaista lehteä (edelleen odotettavia!) tilatessani sähköpostiosoitteeni.

Aamulla minua odotti kyselytutkimus Better Homes & Gardenilta.

Webbikyselyt on hauskoja, jos niitä lähestyy analysoidakseen kyselyn tekijän ennakkokäsitystä meistä kyseltävistä.

Ja jostain syystä olen varma, että SmartMoneyn lukijoilta (puhumattakaan autolehtien lukijoilta) ei kysytä:

Completely Unsatisfied = 1 // 2 // 3 // 4 // Completely Satisfied 5 // Does Not Apply to Me

My identity and development as an individual
The amount of time I have to make and nurture friendships
The amount of time I have to spend with my children/family .

Siis hyvää päivää! Tasa-arvo on kimurantti juttu ja sen toteuttaminen vielä kimurantimpi, kun sukupuolia erottavia tekijöitä on vähemmän kuin yhdistäviä. Mutta että tilaamani lehden (en kyllä muista tilanneeni BHGtä...) tuottajaa kiinnostaa, mistä osa-alueesta erityisesti tunnen syyllisyyttä. Auttaisiko lehden lukeminen siis poistamaan jotain näistä, kehittämään vaikka identiteettiäni haluamaani suuntaan

Joka suunta on siis mikä.... sehän se ongelma ihmisellä onkin, että eihän sitä etukäteen tiedä, mihin suuntaan pitää kehittyä, kun on vielä niin kehittymätön. Enkä tarkoita nyt käsivarsilihaksia. Niistä tiedän, ettei niitä ole kehittynyt. Minulla on roikkumistanko ovessa, enkä saa vedettyä kuin 0,5 leukaa.

Minna Canthin kunniaksi minulle ja muille: ei syyllisyyttä (tänään)! Ollaan täydellisiä joka hetki, ja pyörähdetään kaikille, jotka yrittää syyllisyydellä meitä manipuloida!

(Sinänsä tykkään lukea tuota nimenomaista Better Homes & Gardens lehteä siksi, että olen nainen. Siis osa lukunautinnosta tulee siitä, että tiedän pystyväni nauttimaan lehdestä, koska olen nainen, ja miehet ei samasta syystä pysty sen lukemisesta samalla lailla nauttimaan).

Aurinko armas

Tyttöni soitti eilen ja sanoi " Äiti oikein pirskahtelen elämäniloa! Aurinko paistaa ja lumet sulaa! Onko sullakin paljon elämäniloa?"

Kuulustelin poikaa eilen enkun kokeeseen.

-Hurry up => Hurry up, lift Harry up!
-Shoot. Good goal. => Shoot good gown.
-Keep + cheap => I keep cheap sheep.

Tämän jälkeen kävin nukkumaan iloisella mielellä ja tartuin (ihan vain kuvia selatakseni..) Eva Braunin elämäkertaan. Karmeaa luettavaa.

Jännää. Natsien käyttäytymistä on joskus selitetty ihmisen halulla komformismiin. Samalla halulla selitetään muotia. Noin yhteiskuntarauhaa ajatellen olisi suotavampaa, jos ihmiset samastuisivat toisiinsa muodilla eivätkä toisiaan tuhoamalla.

-Ostit taas uuden muotilehden?
-Oli ihan pakko. Olen vähän lipsunut tuon kansainvälisen muodin seuraamisesta ja sillä lipsumisella voi olla tuhoisat vaikutukset yhteiskunnalle.

-Ostit taas uuden lyhyen / pitkän / vaalean / tumman kevättakin?
-Oli ihan pakko. Muotia on seurattava että elää.

-Tilasit sitten kaksi uutta sisustuslehteä? Unelmien talossahan ollaan asuttu vasta kaksi vuotta?
-Oli ihan pakko. Tyynyjen kuosia pitää päivittää ettei meistä ihmisistä tulisi hirviöitä.

Hatunnosto siis kaikille meille bloggaajille ja blogien lukijoille, komformismin toteuttajille ja laajemmalle saisi levitä (eikä kunniamerkitkään haittaa tekisi) ja kohta se kevätkin tulee !

Pakkasella voi..

...tehdä monia kivoja sisäasioita, kuten keittää kerroskiisseliä ja paistaa pinaattivohveleita. Pakkasella voi myös sairastaa.

Sain flunssan. Lepäsin pari päivää. (Lepo = tärisin peiton alla viljanjyvälämmittimen vieressä ja aina välillä kävin kuumassa kylvyssä, välttelin buranaa, että elimistö voittaisi taudinaiheuttajan mahdollisimman nopeasti). Menin kokoukseen. Tauti yltyi. Kävin lääkärissä. Sain antibiootit. Olo parani. Tein töitä kotona. Olo parani. Tein töitä konttorilla. Tuli viikonloppu. Sain järkyttävän viruksen, lämpö nousi uudestaan, mikään ruoka ei pysynyt sisällä, jos mitään ruokaa ensinkään olisi siltä pahoinvoinnilta halunnut suuhunsa laittaa.

Ja sitten, kun olen niitä, jotka eivät kerrasta opi. Menin töihin. Sain sydämentykytystä, rytmihäiriöitä, ahdistusta, jotka pahenivat iltaa kohden. Soitin päivystykseen. "Kutsu 112, kuulostaa niin pahalta". Sovittiin kuitenkin, että sairaalassa käynti riittää, koska yleisvointi on hyvä. Sydänfilmi ei tietenkään näytä mitään muuta kuin kaunista tasaista sykettä ja joku (veri?) hapettuikin hyvin, joten lähdin kotiin.

Lepäsin. Ja nyt oppineena kävin lääkärillä uudestaan pyytämässä vielä yhden päivän lisää sairaslomaa. Käsittämätön voimattomuustauti.

Kuten me kaikki tiedämme: flunssa kannattaa hoitaa aina loppuun asti. Flunssatkin kannattaa ottaa vakavasti. Nimimerkki esimerkistä oppii, mutta oppiiko omasta?

No, nyt on olo kohentunut ja mieli levännyt ja odotan innokkaasti, kun pääsee taas töihin. Siis oikeisiin töihin, sähköposteihin vastailua sohvaltahan ei lasketa.

Muutama tilannekuva kuluneilta viikoilta.

Ihana mieheni. Pesi keittiön tuolien päällyset.

Ja asetteli ne kuivumaan takan eteen.

Yksi aamu makasin kuumeen kourissa vuoteessa. Lotta 8 v tuli kysymään,

olenko syönyt aamupalaa. En ollut. Hän laittoi minulle. Leipä (voideltu!),

keksejä iso pino, teetä keitetty, mehua tehty. Päärynä kuorittu ja viipaloitu. Ihana tyttö!

Ja hänen veli. Meillä tuo Ticketin kurakelihaalari on mennyt mainiosti pakkaskeleilläkin.

On lämmin!

Jouluna pelattiin Riskiä. Ja... pelattiin Riskiä.

Hyvää joulua!

Vietin eilen laatuaikaa itseni kanssa. Kauppakeskuksessa. Valmistauduin huolella. Söin pitkäkestoista hiilihydraattia (ruisleipää). Jätin takin autoon. Tein tarkan liikekohtaisesti etenevän lahjalistan. Ja kaikki meni aivan nappiin! Iltapäivän kuolleena tuntina käytävillä mahtui liikkumaan. Kaikki etsittävä löytyi ja nopeasti.

Ainut heikko kohta tuli Stokkalla joulukoristeissa. Olivat jo muuten -50 %. Olin aikaisemmin bongannut sieltä hopeisia kirjaimia. Kehittelin havuköynnöksen takan päälle, josta roikkuisi hopeiset kirjaimet N O E L. Kun aloin plärätä näitä kirjaimia, ei sieltä löytynyt kuin N ja O. Myyjäkin tuli siihen etsimään. Mietin ääneen, saisiko L:kirjaimen kääntämällä Tn toisin päin ja leikkaamalla toisen haaran pois. Ja saisiko I kirjaimeen lisättyä muita puolikkaisia I kirjaimia ja niistä siis E:n. Myyjä myönteli, tietty. Sitten siihen tupsahti eräs extyöpaikan sidosryhmän edustaja. 'Mitä kuuluu?' 'Tosi hyvää, tässä teen just enkkaa tunnissa-kaikki-jouluostokset. Eli vähän kiire. Entä itse...'. 'Minä nyt olen samassa paikassa edelleen ja ...'. Siinä vaiheessa myyjä kommentoi tuota E -kirjain ajatustani 'näitä on muuten todella vaikea sahata, kun eivät ole puuta vaan jotain massaa. Menee rikki tosi helposti' ja näytti minulle rikkimenneitä kirjaimia. Minä, joka olen täysin epärealistinen oman ajankäyttöni suhteen, suunnittelin ihan mielettömän monimutkaista J O Y E U X -lisää tuohon NOELiin. Kysyin, että voisinko pitää kaikki rikkinäiset kirjaimet. 'Niinpä niin. Ilmaisia kirjaimia. Ei mitään uutta sun suusta' sanoi tämä vanha tuttu ja häipyi. Ja minä myyjän suostumuksella laitoin rikkinäiset kirjaimet laukun sivutaskuun (laukku oli iso, joten sivutaskutkin oli isot :D), kiitin ja häivyin myös.

Vähän myöhemmin kukkia katsellessa törmäsin sitten isoihin kirjaimiin. Valkoisiin, puun värisiin ja hopeisiin. Hopeisia oli jäljellä sen verran, että sain niistä koottua N O E L. Kun tulin kotiin, laitoin ne ensi töikseni seisomaan takan reunukselle. Johon mieheni 'tähän sopisi sellainen havujuttu niin hyvin'. Vähän myöhemmin tosin kysyi 'mitä sulla oli tarkoitus viestittää näillä pikkukirjaimilla?'

JOYEUX NOEL siis kaikille. Ja sama bretagneksi on Nedeleg laouen na bloavezh mat.

Unhoittuu jo

... alkaa se joululaulu. Mikä? Miten se jatkuu? Ei muista! Epäilen vahvasti liian vähiä yöunia, mielestä unohtuu kaikki. Ihan lyhyellä tähtäimellä (siksi blogitaltioinnit), mutta myös pidemmällä.

Sain tämän kuuluisan kameran. Aloin illan hämärinä tunteina siirtämään tietoja koneelle. D: asemassa oli joku lisälaite, sanoi kone. On sanonut jo pitkään, mutta koska tietokone näytää stickin symbolia, ja noin silmämääräisesti konetta katselemalla stickiä ei ole näkynyt, olen päätellyt, että tietokoneeni valehtelee. No, nyt kun siirsin kuvia, ekana ajattelin tietty muistikorttia kamerasta tietokoneelle. Ei käynyt, kun tietokoneella oli jo muistikortti. Tai siis joku läpyskä muistikorttipaikassa. Väärää standardia totta kait kameran kanssa. Sitten alkoi raksuttaa. Mikä on se hämärä Stokkan kuitti muistikortistas, viime vuodelta. En muista sellaista ostaneeni. Mutta toisaalta koneessa on muistikortti. Ja nyt kun aukaisee, se on täynnä omia kuvia tallennettuna. Olen siis a) ostanut kortin b) asentanut sen koneelle c) tallentanut sen täyteen omia kuvia d) nähnyt tämän joka päivä resurssienhallinnassa. Ja silti en ole tiedostanut mitään näistä.

Ei ihme, jos puhutaan tiedostavasta kuluttamisesta :D tai tiedostavasta syömisestä. Tai miten olisi tiedostava oleminen. Ei sentään, se olisi aivan liian aikaa vievää.

Paketoin pikkujoululahjoja. Pikku kiireessä, kuten tapoihin kuuluu. Missä on teippi. Missä! On se ihme, että ostan jatkuvalla syötöllä 10 rullan pakkauksia teippiä ja just kun tarvitsen, kaikki ovat hukassa. (Teippi oli takan päällä, johon olin sen itse jättänyt, kun kiinnitin joulukorttirimpsua).

Entä missä on siskon lahja. 'Laitoin matkalaukkuun.' 'Et laittanut, ei ole täällä.' 'Laitoin ihan varmasti. Joku on nostellut täältä lahjoja, en ota mitään vastuuta tän sisällöstä.' 'Siis siirsin vain kaks lahjaa toiseen laukkuun, ei se iso paketti olis sinne mahtunut!' 'Onko se saunassa? Jos se on saunassa? Muistan vieneeni sen saunaan!' 'Ei ole tsekkasin kolme kertaa. Se on varastettu. Joku on hipsinyt sisään keskellä päivää ja varastanut sen saunasta. Kyllä ihmiset on röyhkeitä nykyisin.' 'Hei nyt mulla raksuttaa, laitoin yhden lahjan vielä muualle. Onko se tämä?'

Tämä keskustelu hieman varioituina on käyty lukuisia kertoja. Meillä ei ole hankittuna liian monta lahjaa lapsille, mutta siitä huolimatta aina on hukassa joku, kun pitäis verrata, selvittää tai tarkistaa. Tai jopa paketoida.

Muistia ei ole. Edellisen päivän tapahtumat on häipyneet suureen avaruuteen. (Ajatuksethan on muuten energiaa. Energia ei katoa. Joten missä on kaikkien ihmisten kaikkina aikoina ajattelemien ajatusten varasto? Oletusarvona, että niihin sitoutunut energia on edelleen niissä eikä muuttuneena muuksi.)

Että näihin nähden: tyttöllä on joulumekko. Tummanpunainen, sopii hänelle täydellisesti. Ja samaa väriä oleva hiuskoriste. Ja pikku käsilaukku. Tässä on jo niin paljon kokonaisuutta, että sininen pinni hiuksissa ei oikeastaan haittaa mitään.

Ennen kuin unohtuu

1. Juteltiin tänään lasten kanssa ruokapöydässä:
'Äiti mulla oli äikän koe tänään. Meni ihan hyvin, en odota kymppiä mutta ysiä'. 'Jaa, mitä et osannut?' 'Yhdyssanoja.' 'Joo, ne on tosi vaikeita', sanoi kaksi vuotta nuorempi. 'Kokeilitko adjektiivisääntöä?'

Jotenkin vain tuntui tosi hienolta, kun nuorempi veli neuvoo vanhempaa kokeilemaan yhdyssanoihin adjektiivisääntöä. Että he molemmat ottavat asioita vakavasti ja miettivät.

2. Kuopuksen kanssa ostoksilla. Hän poimi kärryyn kaikkea korkeudellaan olevaa. Kahvipaketteja, keksipaketteja, sokeria, hilloja, kissanruokaa ('ishsha ishsha miiiu!').

3. Muutama keksipaketti jäi, piti rakentamani herkkukori. Kuinka rakennetaan täydellinen herkkukori? En tiedä. Mutta näyttää siltä, että joudun sen vielä muutamia kertoja tekemään elämäni aikana, joten parempi opetella nyt takuuvarma menetelmä. Erilaisilla teemoilla, kukkaherkkukori? Suklaaherkkukori? Leivonnaisherkkukori? Tai sitten värejä: sinisiä tavaroita. Punaisia tavaroita. Valkoisia. Vai sittenkin kenties tarkoituksen mukaan: kaksi kuppia, serviettejä ja erilaisia kahvilaatuja. Veitsi ja leipiä. Ainut asia jonka opin oli, että pyöreään koriin voi laittaa erittäin rajallisen määrän kulmikkaita pakkauksia kuten keksirasioita.

4. Kuopus ei olisi halunnut luopua ostoskärryistä ulosmentäessä. Sai raivarin. Minulla oli kädet täynnä niitä tilaavieviä keksipakkauksia. Yritin selvitä. Aika huonosti.

5. Kuvittelin kuitenkin mielessäni jo kohtauksen, jossa iltaruuan jälkeen kaikki väsymys olisi kuin poispyyhitty. Ja seisoisin kauniisti hymyilevänä, raikkaan näköisenä, täydelliset vaatteet päällä (kenties twin set), lapsilla puhtaasti vaatetettuina (tai itse asiassa heillä voisi olla silitetyt kauluspaidat), ojentamassa sitä täydellisesti koottua herkkukoria, jota jokainen kadehtisi.

Lopputulos oli, että söimme pitsaa, myöhästyimme ja herkkukori jäi autoon. Mutta tavoitteet on tietenkin hyvä olla korkealla.

Salmiakki Dominoita huomenna.