Kaupunkien rajaa ja rajasopua

Olin syksyllä Saksassa ja päätin käydä Ranskan puolella, kun sinne netin mukaan myytiin junalippuja eikä matkakaan ollut kuin 1,5 tuntia.

Suomihan on saari, täältä pois lähteminen sisältää transitioajan, siirtymän, jossa mieli orientoituu tulevaan matkanteon välitilassa. Laivassa ja lentokoneessa on aina ihan omanlaisensa tunnelma kun matkustajat ovat kaikki siirtymisen välitilassa. Eivät kiinnittyneinä mihinkään, joka olisi pysyvästi jossain.

No, Ruotsiin pääsee ajamallakin. Muutama kymmenen metriä tietä, ja olet toisessa maassa.

Matkustin syksyllä Heidelbergistä Strasbourgiin. Viimeinen rataosuus, Offenburgista Strasbourgiin, tehtiin vanhalla lähijunalla. Siinä välissä vaihtui maa.

 

 

Katselin junan ikkunasta hyvin tiiviisti ja yritin ymmärtää.  Taloja molemmin puolin rajaa. Naapurit; toisesta talosta lähdettiin saksalaisiin päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille, toisesta talosta ranskalaisiin. Tai Saksan puolella äiti jäi kotiin hoitamaan, Ranskan puolella 4-vuotias istui jo luokassa. Saksalainen naapuri sairastui ja sai eri hoitoa eri sairaalassa kuin saman flunssan saanut ranskalainen naapuri.

Saksan puolella maksettiin saksalaiset hinnat ja alv Saksalle, kymmenen metrin päässä tehty kauppa kerrytti Ranskan veroja. Raja, siinä kohden kun juna sen ylitti, oli peltoa. Melkein näin mullan läpi, miten Saksan puolella siemenet oli saksalaisesta tukusta hankittuja ja ranskassa taas sikäläisestä. Himpun verran erilaisia.

Pelloilla nuokkuneet kurjet eivät näyttäneet välittävän alkuperästä. 

 

Sitten astuin junasta Strasbourgissa, ja kaikki puhuivat ranskaa. Eikä Saksan puolelle ollut kuin 10 minuuttia junalla, mutta mitä kaikkea välissä vaihtui, kun ihmisten kieli ja kulttuuri oli niin tyystin toinen. Vaikka strasbourgilaiset ovat pariisilaisten mielestä 'niitä vähän saksalaisia', kuka niiden flamkucheneista tietää. Ja alueella on yhteistä historiaa, ei se raja aina niin selvä ole ollut.

Vähän tätä samaa on ilmassa, kun metropolia on pystytelty ja onneksi kaadettu.

Miksi naapureiden lasten pitäisi mennä eri päiväkoteihin? Miksi tosiaan päivähoitoverkko on toisessa paikassa tehokas ja toisessa ei!

Miksi pitäisi saada sairauksiin erilaista hoitoa? Miksi ei odoteta soteuudistuksen valmistumista ja katsota, miten se muuttaa palveluja.

Miksi ei Vantaa ja Espoo maksaisi pelkästään helsinkiläisiä hyödyttävästä pisararadasta 60 meur? Niin todellakin, missä oli Helsingin maksuhalukkuus, kun kehä III rahoitettiin, sopivasti Vuosaarta hyödyntämään.  Tai kehärataa rakennettiin. Tai kun rakennetaan pysäköintipaikkaa lentoasemalle tuleville helsinkiläisille.

Ei naapureina oleminen ole helppoa. Mutta ei yhteenmenokaan aina ongelmia ratkaise.

Tarvittaisiin sopuisaa ja sujuvaa suunnittelua. Sitä ei luultavasti nähdä niin kauan kuin kaupunkien väliset erot ovat suuret ja pyynnöt naapuripalveluksista kohtuuttomia.

Tekemistä - jakamista - kehittämistä - oppimista

 

 

Hakkarainen, Lonka & Lipponen (1999)

Yritin etsiä lähteitä, mikä oppimiskäsitys on digitaalipedagogiigan takana. Oppimiskäsitys on hauska puheenaihe, 'kerro mikä on oppimiskäsityksesi, niin kerron millaisena ihmisenä pidät minua'. Behavioristinen ihminen toistaa kaiken ja oppii. Humanistinen kiinnostuu kaikesta ja oppii. Sosiaaliskonstruktivistinen on vuorovaikuksessa muihin, rakentaa uuden tiedon vanhan päälle ja oppii.

Mutta mitä näistä voi tehdä netissä?

Esikoinen on ajokortti-iässä. Kertasin liikennemerkkejä. Muutaman toiston jälkeen opin (muistin taas), mikä väri on valtatien ja kantatien tunnuksen pohjalla. Behavioristista oppimista tarvitaan, kun oikeat vastaukset ovat ehdottomia.

Harva asia on kuitenkaan yhtä simppeli kuin liikennemerkit. Tämän takia olen kuunnellut huolestuneena, miten verkko-oppimisella tarkoitetaan monivalintakysymyksiä ja videoituja luentoja. Monivalintakysymykset opettavat vastaamaan oikein, eivät mitään muuta. Videoidut luennot ovat yksi tiedon lähde, eivätkä mitään muuta.

Ja mitä sitten on oppiminen? Tiedon hankintaa ja sen kriittistä tarkastelua. Liittämistä suurempiin kokonaisuuksiin. Soveltamista ja kehittämistä. Jakamista ja erityisesti juuri jakamista. Toisille opettaminen opettaa tehokkaimmin. Toisilta, erityisesti vertaisilta, oppiminen opettaa parhaiten. Miksi? Asenne, tunne, tavoite, motivaatio; ne kaikki vaikuttavat oppimiseen. Vertaisen tarjoama tieto vain uppoaa paremmin.

Päivän saldo? Uutta tietoa tulevaisuuden luokkahuoneesta, #uusikoulutus hankkeesta. Jotain jaettua, jotain sovellettua.

Ja kaikki tapahtui netissä.


Ajan, massan ja kasvun laatua

Tämän joulun pitkät vapaat ovat olleet monelle, facebookpäivitysten perusteella, erinomainen tilaisuus viettää kiireetöntä aikaa perheen kanssa. Esimerkiksi siten, että pari poikaa on kavereineen omassa huoneessa, yksi tyttö on omassaan, minä ja kuopus rakennamme legoja aulassa. Täsmennettynä: hän rakentaa. Minä käyn läpi laatikoita ja yritän löytää ja koota minifiguureita . Sen sijaan, että ne jäisivät boksiin piiloon, rakensin niille jalustan. Legojen runsaudesta huolimatta 2*2, 2*4 ja sitä suurempia paloja upposi jalustaan paljon. Yksittäisten irtopäiden ja -käsien runsaus ei auttanut, kun piti rakentaa massaa, tukevaa portaikkoa yksittäisille minifiguureille. Massan runsaus ei näy, paitsi kun sitä yrittää rakentaa.

Suomen perinteisen viennin takkuillessa uutta viennin massaa on haettu uusilta alueilta, esimerkiksi peliteollisuudesta. Pelialan ollessa 2,2 miljardia vuodessa ja viennin 5,1 miljardia kuukausittain, paljon saavat linnut tykittää, että peliala muodostaa sellaisen massan kansantaloudessa, että sen varaan voidaan rakentaa hyvinvoinnin jalustaa.

Jos gallupsuositun keskustan eväitä talouskasvulle katsoo, uusi kasvu rakentuisi biotalouteen, puutarha- ja maatalousyrittäjyyteen, perusväylän pitoon, yksityisteihin ja yhdyskuntien vesihuoltoon. Siis kasvurahastoideoiden lisäksi, joita nykyinen hallitus jo toteuttaa.

Niin tärkeää kuin puutarahanhoito ihmiselle onkin, on vaikea nähdä, että siitä saataisiin kovinkaan vankka kasvun tukijalka. Suomessa, jossa kasvukausi on 4 kuukautta, usein sentään vähäluminen. Ymmärrettävästi Sipilä onkin puhunut kasvurahastosta, ikään kuin uutena ideana,  ja jättänyt muut kohdat paperista vähemmälle.

Takaisin ajan laatuun. Yhdessäolo on mukavaa. Mutta miten perheet oikein ovat yhdessä? Miten yhden halu pelata Haloa yhdistyy siihen, että toinen on liian nuori edes katsomaan kyseistä peliä? Voi pelata lautapelejä. Voi ruokailla. Voi siivota.

Tein kansantalouden kiertoa testaavan kokeen. Ajoin siivousfirman auton perässä ja mietin, kuinka näppärää olisi, jos meilläkin kävisi siivooja. Siivoojan saisi 50 € viikossa, josta veroja kertyisi valtiolle 20 €. Päätin maksaa saman 50 € lapsille. Tein 10 € paketteja. Varasin rahan valmiiksi, mikä lisäsi siivouksen insentiiviä huomattavasti. Taidamme olla paitsi piilokuluttajia, myös piilotienaajia. Ehkäpä konkreettinen palkkapussi lisäisi oman työn arvostusta.

Talo puhdistui nopeasti ja tehokkaasti. Urakan jälkeen lapset tekivät retken Lidliin. Valtion tienaamat eurot pysyivät siis samana, mutta välissä oli yksi lisäarvoa tuottama taho lisää. Kotitalouden tekemän kasvatustyön taloudellista arvoa on onneksi vaikea määritellä. Toivottavasti sitä ei kukaan yrittääkään. Siitä olisi nimittäin vain pieni askel siihen, että sitä alettaisiin verottaa. Sitäkin.

Sen sijaan kotitalouden tekemää kasvatustyötä kannattaisi tukea.

Ainakin yksityistienpitoa enemmän.

Sport blender, koettu

'Keep smiling'. Tai suomennettuna:  'hymyile läpi kyynelten'.

'Olet niin vanhan kuin koet olevasi'.  Ja aika mielenkiintoisesti: 'olet niin dementoitunut, kuin koet olevasi'.

Kannattaa siis miettiä, minkälaisilla kokemuksilla päivänsä täyttää, koska ne vaikuttavat siihen, miten koemme itsemme. Ja näin meistä tulee se, jonka koemme olevamme.

Lyhyesti: kakku voi olla sekä kaunis että hyvänmakuinen.

Sain lapsilta syntymäpäivälahjaksi sportblenderin. Siis lapsilta. Minulla on lapsia, 1. joilla on itsenäinen tahto ja halu 2. antaa äidilleen lahja 3. joilla on tähän tarvittaa (itsenäistä) rahaa ja 4. jotka vielä yhdistävät nämä kaikki. Olen kiitollinen näistä ihanista lapsista.

Ja koen itseni kovin vanhaksi.

Sportblenderin tuomaa kokemusta energisyydestä tarvitaan siihen(kin), että vanhan kokemus täydentyy energisyyden kokemuksella.

No, joka tapauksessa, mustat viinimarjat, mustikat ja mansikat tulee nautittua nykyisin jugurtiin blendattuna pellavansiementen kanssa. Yksinkertaista ja hyvää.

Kaikkia Sapoja ja muuta kesää

On kesiä ja sitten on kesiä.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että tänä kesänä kirjoittaminen ei ollut ohjelmassa. Yläpuolinen kuva yrittää selittää, mikä oli.

Loman tarkoitus on rentouttaa. Se, mikä rentouttaa, on vaihtelu työnkuvassa. Jos työ on istumista, kirjoittamista ja lukemista, lomalla jokin muu tekeminen rentouttaa. Minä siivosin ja maalasin. Kun talo on noin vuoden siivoamatta, siihen kuluu kesällä aikaa vähän enemmän. Ja osittain osoittautuu mahdottomaksi, jonka jälkeen maalataan.

Kiinteistön kunnossapito on tärkeää. Mutta rehellisesti sanottuna, maalaus vain yksinkertaisesti on mukavaa.

Kaikki alkoi siitä, kun Veli kaatoi tontiltaan puita. Saimme lepän runkoja keväällä. Pojat pilkkoivat ne, mutta pinoaminen jäi minulle. Minä kun haluan, että pinot ovat suoria ja tasaisia; halkopinot on autokatoksessa ja niitä tulee katsottua monta kertaa päivässä; teen pinoamisen itse). Tein saman pinoamisen myös viime kesänä. Ensin vanhat puut alta pois, uudet puut taaempaan pitoon, vanhat puut eteen. Tehdyn työn jälkeen tajusin, että joka ikinen vuosi, kun uusia puita tulee, joudutaan tekemään sama.

Sitä kutsutaan halkojen tuulettamiseksi. Tässä (takallisessa) talossa asustelun alkuaikoina harrastimme sitä paljonkin. Kuistin, pihan ja katoksen valmistuessa hieman eri aikaan halkopinoa roudattiin ympäri taloa.

Tänä vuonna tein systemaattisen muutoksen. Halkopino laitetaan keskeltä puoleksi. Toiselle puolelle uudet, toiselle vanhat. Seuraavana vuonna uusi puoli on vanha, ja tyhjään tilaan tulee uudet halot. Yksinkertaista ja ... ilmeistä?

Halkopinon puolittamiseen tarvitaan puisia jakajia. Koska jakajia katsotaan yhtä usein kuin halkojakin, halusin maalata ne valkoisiksi. (Ei koskaan käynyt mielessä maalata halkojen näkyvää päätyä, vaikka se epäilemättä olisi näyttänyt harmoonisemmalta. Sen sijaan kirsikkapuiden lehtien alapinnoille kertynyttä mustaa töhnää katselin, ja mietin, pesisinkö puut lehti kerrallaan. Kesällä on aikaa ... irrotella...).

Kun valkoinen maalipurkki tuli avattua, sen käytölle ei tullut loppua.
Pihalaatikko.
Aidantolpat.
Kuistin pylväät.
Tässä kohden loppui maali, ja sitä ostettiin lisää.
Talon valkoiset kulmalaudat.
Kun pylväät ja kulmalaudat hohtivat valkoisina, teki mieli kuultoöljytä valkoiseksi muut puuosat.
Ja lattia ruskeaksi.
Takaterassin lattia valkoiseksi. (Jos jonkun neuvon haluaisin antaa lapsille rakentamisesta, se on tämä. Älä yritä saada valkoista terassinlattiaa, joka on tehty kyllästetystä puusta, valkoiseksi kuultoöljyllä. Se näyttää hyvältä pari viikkoa maalauksen jälkeen. Sen jälkeen se pitää peittää matolla. Mikä on käytännöllinen ratkaisu ongelmaan, jota ei pitäisi olla olemassa.)

Sisältä jatkettiin. Aloitettiin siitä huoneesta, jonka asukas oli rippileirillä. Sitten loppui maalaukseen ja siivoukseen varattu aika ja oli pakko keskittyä rippijuhlien tarjoiluihin.

Kesä olikin jo loppupuolella, kun halusin lomaa maalauksesta ja tartuin kirjoihin.

Nostelin tuolia kirsikkapuiden varjoon ja luin. Ystävien poiketessa kutsuttiin heidät suurieleisesti kirsikkapuistoon (kaksi puuta) kahville. Ja aina ylöskatsoessa näin ne mustat pisteet ja joka kerta mietin puiden pesemistä.

Uudistin tuttavuuden Peter Wimseyn kanssa. Etsin edelleen sitä 20 vuotta sitten lukemaani kirjaa, jossa murhanyrityksen ratkaisuyritys johti itse murhan tekemiseen. Moraalinen dilemma, johon en silloin saanut selkeää vastausta ja jota nyt tekisi mieli pohtia uudestaan. En vain muista kirjan nimeä. Kyselin Dorothy L Sayersin kirjoja tutulta divarin pitäjältä. 'Kuka niitä kaikkia Sapoja muistaa!'.

Niinpä niin.

Nyt on syksy. Nautitaan niistä muutamista vapaailloista, joita viikolle jää ja niistä muutamista auringonpaisteen pilkistyksistä, joita sateen keskelle jää. 

Hyvä on hyvää



Kukat. Hyviä. Viime-'lumettomalta'-viikolta.

-Mitä leipää tuo on?
-Ruis-siemenkolmioleipää.
-Ei ole hyvää?
-Eiku on.  Sun ikäisenä katsoin kun äiti söi siemenleipää ja mietin, että voi raukkaa kun pitää tuommoista syödä. Eikä ranskista, mitä me lapset syötiin. Mutta nyt tämä maistuu hyvältä.
-Mitä sä sit teet?
-Viipaloin ja pakastan osan.
-Miks?
-Ei tule syötyä kerralla.
-Eli se ei ole hyvää.

Kahden juuston ja avokadon smörre:
Goudajuustoa pohjalle.  Sitten avokadon viipaleita, joiden päälle ripotellaan suola-pippuria ja sitruunamehun pisaroita. Viipale brietä. Päälle ruohosipulia. Leivän ja avokadon rakenteet täydentävät toisiaan ja juustot ovat aina hyviä.

Hummeri. Ei hyvää.

Unikonsiemenet leivonnaisissa? Hyvää.

 

 

Alice Munron kirja  Viha, ystävyys, rakkaus. Hyvä.

 

Ylläoleva kahvikuppi nautittiin lentokentän väljässä ja rauhallisessa kahvilassa. Sen jälkeen pakkauduttiin viimeistä penkkiä myöten täynnä olevaan koneeseen. Istuttiin koneessa ja katsottiin, kuinka ruumasta vedettiin kaikki laukut ulos ja etsittiin sitä matkatavaraa, jota ei oltu pakattu laukkuun vaan laatikkoon. (Mihin laukkuja tosiaan tarvitaan, kun matkatavarat kulkee kätevästi myös laatikoissa!)

 

Ilmassa luin kirjan tarinoista Nokkosen. Siellä pilvissä, jalat irti maasta mutta tiukasti vieruskavereiden välissä, yhden ohikiitävän hetken verran tajusin jotain elämästä. Jotain, joka muistutti makean latten ja sitruunaisen muffinsin makua aurinkoisena sunnuntaipäivänä hyvässä seurassa nautittuna. Mutta joka oli kuitenkin jotain ihan muuta. Kotona luin kertomuksen uudestaan. Ja vielä pari kertaa uudestaan. Tähdenlentoa ei voi napata kuin kerran, mutta kertomus muuttaa muotoaan jokaisella lukukerralla. Hyvän kirjan merkki.

Ajankohtaista ja muuta mukavaa

Mietin otsikoksi kuntauudistus ja lukion uudet tuntijaot. Mikä ehkä olisi ollut mielenkiintoisempi vaihtoehto...

Kuntauudistus. Keskustelussa on kaksi linjaa. Virkkunen puhuu kaavoituksesta ja maankäytöstä. Pienen kunnan edustaja puhuu palvelujen tuottamisesta. Puhutaan siis eri asioista.

Tietäen, että pienten kuntien rahoituksesta 60-70 % tulee valtiolta. Ei siis verotuloista, ei yritysten eikä yksityisten maksamista veroista. Tämä rahoitusmalli on omiaan ohjaamaan kunnan päätöksentekoa palvelujen tuottamisen ympärille.

Jos rahoitus tulisi verotuloista, päätöksenteko keskittyisi miettimään, miten lisätään työpaikkojen ja kunnassa sijaitsevien yritysten määrää. Silloin maankäytölle ja kaavoitukselle tulisi aivan toisenlainen asema.

Virkkunen on tämän tajunnut. Pienen kunnan johtaja ilmeisimmin ei.

Esimerkkinä perusopetus. Tutkimuksen  mukaan perusopetusta toteutetaan halvimmalla 20 000-50 000 asukkaan kunnissa.

"Perusopetuksen käyttömenot 2012 oppilasta kohden (ilman poistoja, arvonalentumisia ja sisäisiin vuokriin sisältyviä pääomakustannuksia):

Yli 100 000 asukkaan kaupungit 7 590 € (2011, 7 480 €) +1,5 %

50 000–100 000 asukkaan kaupungit 7 717 € (2011, 7 326 €) +5,3 %

20 000–50 000 kunnat 7 266 € (v. 2011, 7 021 €) +3,5 %

Alle 20 000 asukkaan kunnat 8 295 € (v. 2011, 7 921 €) +4,7 %

Keskiarvo 7 736 € (v. 2011, 7 443 €) +3,9 %."

Suurissa kaupungeissa luokat on monikulttuurisia, tämä lisää kustannuksia. Suurissa kaupungeissa koulut sijaitsevat arvokkaammilla tonteilla, mikä nostaa vuokria. Tämän voi päätellä myös siitä, että suurten kaupunkien kustannukset ovat nousseet vähiten; vuokrien nousu on ollut matalampaa kuin henkilöstökustannusten nousu, jolloin suurissa kaupungeissa kustannukset ovat nousseet vähemmän kuin henkilöstökulupainotteisemmissa pienissä kaupungeissa.

Opetuksessa tärkeintä on sisältö. Sekä perusopetuksen että lukio-opetuksen sisältöä ollaan uudistamassa opetussuunnitelmaa uudistamalla. Opetussuunnitelman uudistuksella haetaan sitä, että vaikka kouluilla ja opettajilla on täysin itsenäinen opetuksen järjestämisen vapaus, opetuksen sisältö on määritelty.

Samoin määritellään myös se, millainen osaaminen tuottaa arvosanan 8. Tästä ilmestyi syksyllä mielenkiintoinen väikkäri. Kaikille tuttu ilmiö on, että hyvä arvosana parantaa itsetuntoa, huono heikentää. Arvosanoilla on siis merkitystä. Mutta uutta oli tieto, että opettajat pyrkivät arvioimaan ryhmät gaussin käyrän mukaan. Joka ryhmästä erotetaan hyvät, jotka saavat arvosanan 10, ja huonot, jotka saavat huonon arvosanan. Näin siis siinäkin tapauksessa, että toisen ryhmän kympin oppilas olisi toisen ryhmän seiskan oppilas. Eli valtakunnalliseen kriteeristöön siitä, mitä numeroon 8 vaaditaan, ei luoteta tai sitä ei käytetä.

Perusopetuksen opetussuunnitelmat tehdään kunta-koulukohtaisesti. Launtaina oli Vantaan VESO (virkaehtosopimuksen vaatima) -päivä. Kolmella koululla kahtena lauantaina opettajien, vanhempien ja oppilaiden joukko mietti perusopetuksen arvoja ja visioita. Suuri määrä ihmisiä, mutta lopputulos oli elävä ja keskustelu vilkasta.

Lukiouudistuksesta puhuttiin eilen opetuslautakunnassa. Matikkaa lisää vai vähemmän? Entäpä uskontoa ja terveystietoa? Päädytään kysymykseen, mikä on sellaista tietoa, jota ilman lukio ei tuota yleissivistyneitä ihmisiä. Ja tähän jokaisella taholla (opettajat, oppilaat, vanhemmat, yhteiskunta ja yliopisto) on oma näkemys. Tähän astisista kommenteista kuultaa tausta kyllä hyvin selvästi läpi. Uudistusehdotus oli Vantaalla lautakunnassa kuultavana ja kommentoitavana ennen vastinetta ministeriölle.

Omana kantana esitin että: terveystiedon 1 kurssin pakollisuus on hyvä, uskonnon / ETn pakollisuus on hyvä, matematiikan yhteisen kurssin suorittaminen ennen jakoa laajaan ja suppeaan taas ei. Jo nyt laajan matikan kursseja on paljon ja tahti tiivis. Yksi lisäkurssi lisäisi lukion matikkapainotteisuutta. Se on tärkeä aine, mutta ei nyt ihan niin tärkeä. Liikunnan toisen pakollisen kurssin lisääminen hyvä. Reaaliaineiden jako humanistisiin ja luonnontieteellisiin huono. Kuvitelkaa esimerkiksi historian opintoja ilman maantiedon opintoja tai toisin päin. Aineiden väliset rajat on selkeät lukio-opetuksessa, mutta ei tosielämässä.

Jäänmurtaja metsässä

On asioita, joita tekee mieli tehdä spontaanisti ja aina. Lätäköiden jäätyneen pinnan rikkominen on yksi sellainen.

Tehtiin pieni kolme-keksiä-ja-lämmintä-kaakaota retki Sipoonkorpeen. Pyörästä tuli mainio jäänmurtaja isommille lätäköille.

Mielenosoittajia ei näkynyt, vaikka tunnelma oli ihan Green ja peace.

Heidelberg Schloss

 

 

 

Linna illalla

 

...ja päivällä

 

 

 Matkalla sinne.

 

Työpaikkani (Ammattikorkeakoulu) on valtion rahoittama toimintayksikkö. Olen siis tavallaan valtion virkamies. Valtiohan haluaa seurata suhteellisen tarkkaan, uskokaa tai älkää, miten rahat tulee käytettyä; ammattikorkeakouluja arvioidaan säännöllisin väliajoin. Yksi kriteeri arvioinnissa on mitata niiden kansainvälisyyttä. Kuinka paljon opiskelijat ja opettajat liikkuvat. Suositus on, että 1 viikko / vuosi / opettaja.  Minä liikahdin Saksaan. Opetin siellä kansanvälisellä viikolla 11 opiskelijaa 5 eri maasta. Kokonaisuus oli saksalaiseen tapaan tehokkaasti järjestetty. Yöpyminen, aamupalat ja lounaat oli valmiina, bussilippu viikoksi ostettu. Iltaohjelma mietitty ja järjestetty. Kaikki elegantisti ja tehokkaasti.

 

Serkkuni asuu samassa pienessä Heidelbergin kaupungissa. Minun kannalta täydellinen tilanne. Mukavassa tutussa seurassa vieraassa mutta mielenkiintoisessa kaupungissa. Kävimme ylhäällä linnassa, josta oli upea näkymä jokilaaksoon aina Mannheimiin asti.

 

Linnoissa kannattaa aina käydä, koska niitä ei ole Suomessa. Toisaalta kauppoissakin kannattaa aina käydä, myös sellaisissa, jotka löytyvät Suomesta. Niissä tekee löytöjä. 

 

Linnan ja kauppakadun symbioosi oli mielenkiintoinen. Sikäläiseen linnojensuojeluperiaatteeseen kuuluu, että mikä rikkoutuu, sitä ei korjata. Uutta rakennetaan ympärille, mikä tekee kohteesta sekavan moni-ilmeisen. Turistina näkee, miten linna-asuminen on vuosisatojen aikana muuttunut. Mikäs sen mielenkiintoisempaa. Ja kun linnaan pääsee kauppakadun päästä, ihmisiä riittää molempiin. Toimiva sanaton sopimus: 'me emme korjaa linnaamme, ja te voitte kuluttaa rahanne kauppakadulle'.

 

Oikeasti miellyttävällä tavalla eläväisen kauppakadun saaminen on haasteellinen tehtävä. Riittää kun katsoo kaikkia niitä yrityksiä, joita eri kaupungeissa on yritetty rakentaa. Tornistaan sortuneita linnoja ei joka paikkaan riitä, mutta yleensä kyllä tarvitaan jonkinlainen tyhjää aukiota houkuttelevampi kohde.

 

 



La donna e mobile

Olen ylläpitänyt useita blogeja. Yhtä aikaa. Yksi jokaista kieltä ja teemaa kohden. Yksi toisensa jälkeen ilmaiset kotimaiset hostit ovat lopettaneet toimintansa. Oli pakko järkeistää. Muutin tähän osoitteeseen tekstejä muualta. Näppärää käyttää tunnisteita siinä, missä ennen kirjoitti eri blogialustoille.

Näppärää on myös se, että vaikka blogspot -protokolla ei ole automaattisest windows phone -tuettu, tämän päivittämiseen löytyi aplikaatio. Ostin elämän ensimmäisen aplikaation! 1,49 € kilahti Microsoft Luxemburgin tilille.

Muutin myös ulkonäköä. En muuttanut omaa ulkonäköäni, mutta lisäsin sen tänne nimen kanssa.



Kyllä ihminen tarvitsee kirjoittamista. Ei vähiten huomista syyslomapäivää takan ääressä odotellessa!