Moraalista pohdintaa naapurin omenoista

 

Kun kymmenen vuotta sitten rakensimme talon, tontin takareunaa rajoitti rivitalo. Meidän talo vei heiltä leppoisan metsänäkymän, ja meille rivitalon takapihat - näkyivät. Väliin rakennettiin aita. Aidan molemmille puolille istutettiin erilaisia näköalaa muotoilevia puita. Meidän puolella on kirsikkapuita, naapurilla on omenapuu.

Puu on istutettu aivan aidan viereen. Niin että omenapuu aidan yli kasvettuaan on levittänyt oksansa meidän puolelle. Mansikkamaan päälle ihan täsmällisesti. Vähäomenisena kesinä muutama pudokas ei ole haitannut. Tänä kesänä pudokkaita oli paljon ja kohta putoavia omenoita puussa vielä enemmän.

Kenen omaisuutta ovat naapurin omenapuun meidän tontin puolella olevat omenat? Ihan selkeästi ne ovat meidän (siivottavana) maahan pudotessaan. Mutta puuhun kuuluessa? Ravinteet on naapurin puolelta. Ilma ja vesi on aika lailla omistuksetonta. Missä vaiheessa omenan kehitystä omena muuttuu omistuksen kohteeksi – missä vaiheessa se on osa puuta?

Katselin aikani mansikoiden päälle tippuvia omenoita. Kun niitä oli keittiöön asti näkyvä kerros, päätin kerätä maassa olevat kompostiin ja puussa olevat soseeseen. En suorastaan nauttinut omenoiden irrottelua naapurin puusta mutta vaihtoehtokaan (maan kautta kompostiin), ei houkutellut.

Omenoita tuli ämpärillinen, sosetta neljä purkkia. Lisäksi 12 omenakanelimuffinia.  

Keväällä tarina jatkuu: Näin leikkaan naapurin omenapuuta.

Omena-kaneli-muffinit

3,5 dl venhäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
125 g voita
1,75 dl sokeria
2 kananmunaa
1,25 dl maitoa
12 omenalohkoa

Täyte

1,25 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
60 g voisulaa
2 rkl kanelijauhetta

Sekoita jauhot. Vatkaa voi ja sokeri, lisää joukkoon munat yksi kerrallaan. Lisää tämän jälkeen maito, lopuksi jauhot varovasti käännellen. Tee tämän jälkeen täyte sekoittamalla kaikki aineet keskenään.

Täytä muffinivuoat puolilleen taikinaa. Lisää teelusikallinen täytettä, sen jälkeen täytä vuoka taikinalla. Lisää päälle täytettä ja omenalohkot. Paista 175C 25 minuuttia.

Tämä muffinitaikina kestää hyvin eri versioita. Voit varioida täytteellä; omenakuutioita, marjoja, hedelmiä, hilloja: mitä jääkaapista nyt hävikkiviikolla haluaakaan tyhjentää!

Häirittyä hävikkiä

[Disruptiota, hävikkiä vai lohtua]*

Tämä viikko oli hävikkiruokaviikko.

Ruokahävikkiä syntyy ruuan valmistuksessa, enemmän kuitenkin ylijäämästä ja vanhentumisesta. Yhteensä Suomessa 400 miljoonaa kiloa vuodessa. Kustannuksena on raaka-aineiden lisäksi myös työvoima- ja kiinteät kustannukset. Puhutaan siis suuresta summasta ruoan näköistä rahaa, jonka kippaamme Lassila&Tikanojan jäteastiaan vuosittain.

Eihän näin kannata tehdä.

Paljon on mietitty tapoja vähentää hävikkiä.  Laurea järjesti hävikinkorjuujuhlat Katrinebergissä.  ISS muistutti meitä koko viikon oikean kokoisen annoksen ottamisesta. Silmiin osui myös ruokakauppojen ja yläkoulujen hävikki-battle,  applikaatio, jolla voi jakaa omaa ylijäämäruokaa naapureille ja hävikkiruokaan erikoistunut ravintola.

Hävikkiruoka on disruptio ruokahävikille.

Disruptio on markkinoilla tapahtuva murros, häiriö, jonka innovaatio aiheuttaa. Hävikkiruuassa innovaatio on sosiaalinen: on tyhmää heittää ruokaa roskiin! Ensin meillä oli roskisdyykkarit, sitten menimme mukaan kaikki. Nyt on hyväksyttävämpää taistella ruokahävikkiä vastaan kuin jättää osa ruuasta syömättömänä lautaselle. Ja aika jännästi on hyväksyttävämpää tehdä hävikkiruokaa kuin vain nuukailla. Loppujen lopuksi banaanileivän leipominen viimeisiä henkäyksiä vetävistä banaaneista on yhtä lailla nuukailua kuin ekologista valveutuneisuuttakin.

Disruptio sen sijaan on mielenkiintoinen. Airbnb on muuttanut majoitusbisnestä, Uber taksiautoilua. Verkossa oleva (ilmainen) sisältö on muuttanut median ansaintalogiikkaa. Whatsapp syrjäytti tekstiviestit.

Murroksia tapahtuu, erityisesti siellä, missä on tyhjäkäytöllä olevaa resurssia; tyhjissä taloissa, parkkipaikalla seisovissa autoissa tai roskiin menevässä ruuassa.

Opetuksen murroksesta on puhuttu paljon. Missä on seisova resurssi, mitä voi tehdä toisin? Kaikki eivät ole asiantuntijoita kaikessa, siinä ei ole ylimääräistä resurssia. Toisaalta palautteen antoon kykenevät kaikki, kannustavaan palautteeseen harjoittelemalla.  Helposti levitettävä tieto yhdistettynä ohjaavaan palautteeseen augmentoidussa todellisuudessa; siinäpä mahdollisuus opetuksen murrokselle.

Sitä odotellessa.

*Tässä lasagnettessa yhdistyi kolmen aterian loput: pastaa, pastaa ja sipulikeittoa. Lisättynä jauhelihalla, tomaateilla, kermaisella valkokastikkeella ja suurella määrällä jämäjuustoa saatiin ateria. 'Oikeasti hyvää!'

Kalenteri täyttyy - siis olen

[C-vitamiinia ja flavonoideja näppärässä pakkauksessa]

Viikko sitten kalenteri näytti tyhjältä ja aikaa tuntui olevan paljon; ehtiihän tässä vaikka mitä ennen syyskuuta.  Maanantaina oleminen sai suunnan ja kalenteri sisältöä.
 
Kesällä aika pysähtyi hetkeksi. Joskus näin käy kun olemisella ei ole intentiota. Ihminen on perusluonteeltaan tekevä ja teolla on aina tarkoitus. Tekeminen tai oleminen ilman tarkoitusta on yllättävän vaikeaa. 'Nyt vain olen' on sekin tietoista tekemistä, 'vain olemista'.

Kokemus ajan suhteellisuudesta syntyy teon suunnan tuttuudesta. Lapsena aika kuluu hitaasti, koska elämänkokemus ei ole opettanut, miten kuukaudet seuraavat toisiaan siten, että joka kuukaudella on omat määrätyt tekemisensä. Loppuvuosi tuntuu olevan lähellä, koska pilkomme elokuun ja joulukuun välisen ajan määriteltyihin tekemisiin. Aloitetaan opetus, opetetaan, arvioidaan. Pidetään pikkujouluja ja syödään jouluateria. Sitten onkin uusi vuosi.  Lapsena syksy tuntui pitkältä, koska mentiin kouluun ja sitten oltiin koulussa, viikot seurasivat samanlaisina toistensa perässä.

Ajan pysähtyminen vaatii sen, että suuntautunut tekeminen pysähtyy.   

Kymmenvuotiaana vietin kesäviikkoja mummolassa. Kuuntelin Muhoksen kirjaston kasettikirjoja korvalappustereoilla. Agatha Christien Eikä yksikään pelastuneen kohdalla stereoiden patterit alkoivat loppua. Lukijan ääni madaltui ja hidastui, ajattelin sen olevan dramaturginen tehokeino. Jännitys tiivistyi, kun kirja eteni. Kun kirjassa oli jäljellä enää kolme ihmistä, stereot pysähtyivät kokonaan. Tarina katkesi. Loppuratkaisu roikkui ilmassa. Silloin pysähtyi aika. En voinut tehdä mitään muuta, olin niin tarinassa kiinni. Mutta tarinakaan ei edennyt.  Koko illan aika todella mateli eteenpäin, kun odottelin kirjaston aukeamista.

Tänä kesänä luin. Varsin leppoisa tekemisen suunta. Upottava tuoli, porottava aurinko ja teltan varjo. Mielenkiintoinen kirja, jossa kuvailtiin, kuinka kylmänä talvipäivänä pariisilaisella  vinttihuoneistolla mandariini maistui makealta. Nostin silmät kirjasta ja huomasin katselevani mustaherukkapensasta alaviistosta. Näin paljon marjoja. Nappasin niitä suuhun ja luin. Sitten vain napsin marjoja.

Ihmisen suhde mustaherukkapensaaseen on utilitaristinen. Se tuottaa hyötyä, joka jakaantuu niin horisontaalisesti, useammalle, kuin vertikaalisesti, pitkälle ajanjaksolle. Marjojen nostelu omaan suuhun oli sellaista päämäärätöntä epätekemistä, että se riitti pysäyttämään ajan.

Vain hetkeksi, mutta se virkisti.

#nuoruutenipariisissa #hemingway #ajansuhteellisuus

Mekkait käytiin Oulaisissa

 

Oulaisissa on aina mukava käydä.

Jotkut asiat ei muutu. Pihoilta löytyy paljon mattojentamppaustelineitä, pensasaitoja ei niinkään. Joko oulaistelaiset ovat aktiivisia siivoajia, jotka eivät naapureita pelkää. Tai sitten kaupunkia on rakennettu paljon silloin, kun pihoihin piirrettiin tamppaustelineet mutta ei aitoja. Veikkaan jälkimmäistä. Kaupunkisuunnittelu näkyy vuosikymmeniä!

(Kyseessä voi tosin olla laajempikin ilmiö arjen rutiinien muuttumisesta. Mattojen tamppaus vaatii jämäkän siivousrutiinin. Helsingin Sanomien jutun mukaan se on hallussa entistä harvemmalla).

Oulainen kasvoi aina vuoteen 1995, jolloin siellä oli 8 444 asukasta. Loppuvuodesta tosin kaksi vähemmän kuin alkuvuodesta, minä ja Antti muutimme Vantaalle.

22 vuotta, mikä sitten on muuttunut?

Ärrän kulmaa ei enää ole. Ärrän vieressä sijainnutta kangaskauppaa ei ole myöskään. Kangaskauppa palveli aikoinaan hyvin meitä yläasteella käsityön valinneita. Erityisen aikuismaiselta tuntui asioida liikkeessä kesken koulupäivän. Yhtenä talvena kässäntunnilla tosin vain neulottiin. Opettaja luki ryhmälle Anne Frankin päiväkirjaa ja kirjan edetessä loppua kohti koko luokka itki. Kirja oli meidän valitsema ja Hilkka Hyytiseltä viehättävä perinne lukea ääneen. Nykyisin puhuttaisiin ilmiöpohjaisesta oppiaineiden rajat ylittävästä oppimisesta. Ellei sitten pragmaattisesti oppimisen kokemuksellisuudesta.

Neulomiseen liittyy yksi nykyinen paikallinen helmi, lankakauppa Vilukko. Entisestä Pyhäjokiseudun painotalosta löytyy kasmiria, angoraa, villaa ja silkkiä ja pellavaa. Puuvillaa ja pellavaa. Bambua. Helmenharmaata. Roosanpunaista. Valmiiksi lankaan värjättyjä kuvioita.

Jos Seitsemän veljestä maitokaupan hyllyltä on kuin tien pientareen maitohorsma, Vilukon langat ovat englantilainen hyvinhoidettu ruusutarha.

Vilukossa kannattaa vierailla aina. Toinen vakiovierailun kohde on Häggman, Heku. Nyt sitä pitää entinen luokkakaveri Pauliina Nikula. Americanoa saa heti aamusta. Mainitsemisen arvoinen yksityiskohta; Korsosta ei sitä saa aamulla eikä illalla. Ja kroisantit on hyviä, ei liian rasvaisia. Suosittelen.

Hekun naapurin historiallisin vaatekauppa, Ojan Vaatehuone, lopetti viime vuonna. Nyt paikalla on kirppis. Kuvaava esimerkki vähittäiskaupan haasteista; vaatekauppa kaupungin keskustassa korvautuu kirppiksellä. Vaatekaupassa katteet voivat olla suuria, mutta toiminnan pitäminen kannattavana silti vaikeaa. Vaatteiden hinnoittelussa myyntihinta ei määräydy ostohinnan perusteella. Jokainen kirppismyyjäkin on törmännyt tähän. Milloin paita on halpa ja milloin siitä saa peri euroa; riippuu ajasta, paikasta, säästä ja pöydälle sattuneesta ostajasta. Meijän kirppiksen myyjien hinnoittelussa oli paikoitellen isokin katevaraus. Toisaalta, eläinlääkärin lääkintäsetti sadan vuoden takaa 50 €. Vähän vai paljon?

Oulaisten asukasluku on laskenut sitten huippuvuoden 1995. Huolimatta pontevasta synnytyssalitaistelusta ja merkittävästä uudesta työllistäjästä, Lehto OYstä. Lehto, valtatie, rautatie, Oulaskangas, ammattikorkeakoulu; näiden varassa kohti maakuntauudistusta.

Lycka till, kuten Rossi-Pekka opetti.

Aina on mukava käydä.

Epätäydellisen tiedon sietämätön keveys

[photocredit]

Täytyy myöntää, etten ole Nietzschen suuri fani. En myöskään kummankaan Straussin. En ole lukenut teosta Also sprach Zarathustra. Teoksen otsikko on mielenkiintoinen ja vääntyy moneen tulkintaan. Näistä tulkinnoista keskusteltiin pääsiäisenä. 

Pääsiäisenä onnistuimme valitsemaan sen klassisen nettiradiokanavan, joka soitti vain kaikkein tunnetuimpia klassikoita, kuten Tschaikovskin Joutsenlampea. Ja näitä kuuluisia fanfaareja. Kukapa olisi tiennyt, että Nietzschen/Straussin Zarathustralla ja scifillä on näin selkeä yhteys. 

Elämme epätäydellisen tiedon maailmassa. 

Tiedon neljällä tasolla (ei tiedä että ei tiedä - ei tiedä että tietää - tietää että tietää - tietää että ei tiedä) voi hetkeksi saavuttaa tiedän tietäväni -tason, ja sitten taas suistuu tietämättömän tiedon äärettömään avaruuteen. 

Taloustieteen perusprinsiippi, ihminen rationaalisena valitsijana, perustuu kahteen olettamaan. Ensinnäkin siihen, että kaikki vaihtoehdot tunnetaan. Toiseksi siihen, että vaihtoehdot on laitettavissa keskenään järjestykseen. Kaikkien vaihtoehtojen tunteminen on mahdollista täydellisen tiedon maailmassa. 

Sellaista maailmaa ei ole. 

Yksinkertaisimmatkin valinnat, esimerkkinä maidon osto ruokakaupasta, perustuvat resurssien ja rutiinien vaihtelevapainotuksisille yhdistelmille. Vai onko joku maistanut kaikkia erilaisia maitolaatuja, ja priorisoinut ne laadun, hinnan ja saatavuuden mukaiseen järjestykseen, ja ylläpitää tätä listausta vaihtuvien markkinoiden mukaan? 

Itse asiassa oletus täydellisestä tiedosta on harhaa. Se on niin suuri illuusio, että voimme itsellemme rehellisinä myöntää kernaasti, että kaikki päätökset eivät ole rationaalisia. Joskus impulsiivisuuden myöntäminen on helppoa; 'takki oli oikean värinen'. Aika usein valintaa rationalisoidaan jälkikäteen; 'takki on juuri sopivan lämmin tähän pitkittyneeseen kevääseen'. 

Mutta lopulta, edes big data ei avaa kaikkien valintojen lopullista selitystä. 

Taloustiede on perustellut paljon epärationaalista käyttäytymistä epätäydellisellä tiedolla. Eli rationaalinen valinta on sääntö, epätäydellinen tieto tekee siihen poikkeuksen. Ymmärrettävästi, rationaalinen toiminta kun taipuu yhtälöiksi niin paljon paremmin kuin epärationaalinen. 

Mutta loppujen lopuksi täydelliseen tietoon perustuvat päätökset ovat niin harvinaisia, että ne ovat se poikkeus. Epätäydellisyys on sääntö. 

Joskus epätäydelliseen tietoon perustuvat valinnat ovat sietämättömiä. Mutta toisaalta; kaikkihan me elämme loppujen lopuksi  vain samaa illuusiota. 

Suurta ja pientä - talous on monen tekijän summa

Edellinen vuosi oli Vantaan kaupungin talouden kannalta erikoinen.

Tilikausi oli ylijäämäinen: 65 meuroa.
Kunnallisveroa kertyi enemmän kuin talousarviossa ennustettiin: 2 meur.
Yhteisöveroa tilitettiin enemmän: 5 meur.
Lainakanta pieneni 18 meur.

Hyvä vai huono? Suurista kaupungeista, Helsinkiä lukuunottamatta, Vantaan tulos oli paras. Parempi kuin Espoo, Turku, Oulu tai Tampere. Se on paljon se.

Miten tulos tehtiin?

 

Viime vuosi oli muutamien suurten kertaerien vuosi. Tulojen puolella saimme maanmyyntituloja arvioitua enemmän. Verotulotkin kasvoivat hieman. Suurimmat erot talousarvioon olivat kuitenkin menoissa. HUS palautti ennakkomaksuina perittyjä erikoissairaanhoidon kustannuksia, takautuvasti kahdelta vuodelta. Samoin saimme palautusta HSL:ltä ennakoitua pienenpien joukkoliikennekustannusten takia. Lomapalkoissa tapahtui kiky-säästöjä.

 

Mutta ilmankin näitä kertaeriä, Vantaan tulos olisi ollut positiivinen n. 25-30 meur. Se on edelleen paljon se.

 

Kustannusten säästö Vantaan kokoisessa organisaatiossa ei ole sattumaa. Se on systemaattista työtä. Vantaalla ei tehdä tilinpäätösostoja (HS 7.4.). Vantaalla organisaatio on ohut, päällikkötasoja on muita kuntia vähemmän. Kulukuri on tiukka.

 

Vakaa talous on hyvä lähtökohta maakuntauudistuksen jälkeiseen aikaan. Tällöin verotuloista katoaa yli puolet, menoista myös, mutta lainamäärä pysyy samana. Uusien investointien tekeminen on haastavampaa. Vähäinenkin korkojen nousu syö helposti käyttötaloudesta isoja siivuja. Investointeja kuitenkin tarvitaan, kaupunki kasvaa ja sen myötä palveluverkko myös.

 

Vakaa talous antaa hyvän lähtökohdan vastata myös muuttuvan kaupungin rooliin. Isot toimintaympäristöinvestoinnit; kehärata ja kehä III remontti on tehty. Niistä kasvuapua ei enää saada, vaan se täytyy hakea muualta.

 

Se onkin ratojen rakentamista vaikeampaa. Mitkä yritykset työllistävät? Miten kaupunki voi tukea ja auttaa kasvavia yrityksiä? Miten luoda sitä kuuluisaa pöhinää; innostusta, rohkeutta ja tulevaisuuteen luottamista? Aivan vastaavasti kuin yritysten elinvoima syntyy tyytyväisestä henkilöstöstä, kaupungin elinvoima syntyy tyytyväisistä kaupunkilaisista.

 

Pöhinä syntyy ihmisistä, meistä kaupunkilaisista. Elinvoimainen Vantaa tarkoittaa, että menemme Tikkurilaan viihtymään, houkuttelemme sukulaisia muuttamaan Korsoon palveluiden perässä, suosittelemme Vantaan lukioita Helsinkiläisille koska ne ovat niin hyviä, seuraamme ylpeinä lasten oppimista ja viihtymistä kouluina, luotamme siihen että nuoret työllistyvät. 

 

Ihan vielä tässä ei olla, mutta ollaan kyllä hyvän alun päässä!

 

 





Tutkimuksista, tuloksista ja etiikasta

"Tulosmanipulaatio on jo uhka joillekin urheilulajeille" HS 21.3.
Mihin voidaan luottaa, jos tuloksia manipuloidaan, tai vielä pahempaa:  jos nähdään manipuloinnin verran vaivaa? Jopa urheilutuloksiin?

Kiusaus tulosten manipulointiin on suuri, saahan sillä mainetta, kunniaa ja suuria seteleitä. Sopupelaaminen vie pohjan jalkapallon luotettavuudelta. Tämä näkyy kuitenkin viiveellä ja kärsijöinä on koko laaja jalkapallonpelaajien joukko. Tulosmuokkaus hyödyntää taas heti ja harvaa.

 

Ei ylivoimaiseksi käynyt houkutus muokata tuloksia koske vain urheilua. Luotettavuuden ongelmat voivat koskea myös tulosten käsittelyä ja käyttöä, samoin kuin niistä vedettyjä johtopäätöksiä. Tulokset kun ovat niin houkuttelevan  - olemassa olevia. Ja siksi alttiita 'vaihtoehtoisille tulkinnoille'. Esimerkkinä tästä  myöskin HS 213.3. käyty keskustelu turvesoiden vaikutuksista vesistöön.

 

Tieteen teossa nykyinen tutkimusetiikka nojaa  Nurnbergin koodiin (1947). Se luotiin aikoinaan ilmeisistä syistä ja keskittyi lääketieteeseen. Tutkimusetiikan tarkoitus on suojata koehenkilöä  vaivalta ja haitalta, joita aiheuttaa ymmärtämättömyys, tutkimuksen teon tarkoitushakuisuus tai huolimattomuus.

 

Niin niin, kaikkihan nyt tuon ymmärtää. Ei tässä mitään natsikorttia tarvita.

 

Milgramin tottelevaisuuskokeessa (1961) testattiin auktoriteettiuskollisuutta. Siinä koehenkilöt olivat hämmästyttävän suuressa määrin valmiita antamaan kuolemaan johtavan sähköiskun uhreille.

 

Se oli silloin, 60 -luvulla.

 

Tottelevaisuuskoetta on uusittu. 2010 Ranskassa asetelma muokattiin niin, että sähköiskuja antava henkilö lavastettiin osallistumaan tositv -lähetyykseen.  Liveyleisö toimi yhtä vahvana auktoriteettina, kuin Milgramin asetelmassa tutkija.

 

Emme ole ihmisinä juuri muuttuneet. "Aika on sijoiltaan. Voi kirottua kiusaa/ että pitikin syntyä panemaan se paikoilleen!" Näin lausui Hamlet vuonna 1602.

 

Tieteellisen raportoinnin käytännöt ovat toimivia ja julkisuus nostaa painetta itsekontrolliin.  Uusia haasteita ei synnykään tulosten julkaisuun vaan saatavilla olevan datan käyttöön. Kuka, miten ja mihin tarkoituksiin? "Siivittivätkö keinoäly ja Facebookin valtava data brexitin ja Trumpin voittoon?" HS 4.3. Karua luettavaa siitä, miten meihin vaikutetaan sen perusteella, mistä tykkäämme ja mitä seuraamme.  

 

Ihmisinä emme taianomaisesti muutu eettisiksi ja humaaneiksi, se vaatii systemaattista työtä, asiaan keskittymistä ja eri näkökulmien pohtimista. Ammattikorkeakoulussa se vaatii eettisten käytäntöjen juurruttamista niin syvälle jokaiselle opiskelijalle, että ne paitsi siirtyvät käytäntöön, myös blokkaavat valeuutisia ja vaihtoehtoisia totuuksia.

 

 

Bauman, kuluttaminen ja kuluttamisen ymmärtäminen

[tämä ämpäri on steitmentti suomalaisen työn puolesta, koska ilmaisia ämpäreitä ei ole]

Zygmunt Bauman on kuollut. 

Bauman oli yksi niistä teoreetikoista, jotka jäi yliopistosta mieleen, niin usein niitä tuli siteerattua. Bauman, Giddens, Berger ja Luckmann. Piti vain muistaa, kuka puhui todellisuuden sosiaalisuudesta ja kuka sosiologian todellisuudesta.

Baumanin käsitys ymmärryksestä halkaisee atomin. "Oletamme, että jokaisen meitä miellyttävän tapahtuman takaa löytyy jonkun hyvä tahto, ja jokaisen epämiellyttävän asian selitämme jonkun pahoilla aikeilla. Meidän on vaikea hyväksyä ajatusta, että jokin tilanne ei aiheutunutkaan jonkun tietyn 'tuntemattoman' aikomuksellisesta toiminnasta, emmekä kovin helposti luovu näkemyksestämme, että epätoivottu tilanne voitaisiin korjata, jos vain joku jossakin sitä haluaisi ja ryhtyisi toimeen." (1997, 22.)

Näkikö Bauman tosiaan jo tulloin, mitä maailmassa tapahtuu nykyisin tapahtuu?   Trump, koska 'se joku, joka ryhtyy toimeen'. Brexit, koska EU 'epämiellyttävä asia pahoilla aikeilla'.  Robotisaatio;  jossakin joku sitä haluaa - robotisaatioon varautuminen; jossakin joku sitä ei vain halua tehdä.

Sittemmin Bauman tuli kuuluisaksi kuvaamalla kuluttamisen identioitumista. Sen sijaan, että määrittelisimme, keitä olemme kiinteiden elementtien kuten sukupuolen, iän, ammatin tai aseman perusteella, identiteettimme muuttuu notkeasti ja koko ajan liikkuen. Käsilaukku muokkaa identiteettiä, samoin automerkki. Ja ensi viikolla Vuitton voi vaihtua Fjällräveniin.

Mielenkiintoinen havainto Baumanilta oli, että yhteiskunnallisessa keskustelussa yksilö ei näyttäydy ihmisenä tai kansalaisena vaan kuluttajana. Sellaisetkin, jotka leimallisesti eivät kuluta, määritellään kuluttamisen kautta olemaan antikuluttajia.

Baumanille kuluttaminen oli massojen toimintaa, jolla ihmiset  paradoksaalisesti pyrkivät yksilöitymään.  Tällöin liike on yhtäaikaisesti kohti jotakin  ja pois jostakin. Ilmaisten ämpäreiden haku - järkevä kuluttaja ottaa ilmaisen ämpärin ja hölmö kuluttaja jää kotiin. Pois hölmöys ja mars Tokmannille.

Tuo kuluttamisen intentionaalisuus on helposti todennettavissa ihan omassakin elämässä. Intentioita tosin ei ole yhtä, niitä on jokaisessa päätöksessä lukuisia.

Ämpäreitä hakeneet eivät ainoastaan halunneet ilmaista ämpäriä. He halusivat (olettaisin) nähdä, kuka muu olisi fiksu ämpärin hakija, ja uskoivat kaupasta löytyvän jotain muutakin heille tarpeellista yhtä edullisella hinta - hyöty -suhteella.

Jotain Tokmannin liiketoimintastrategian onnistumisesta kertoo se, että ilmaiset ämpärit on copycat Stockmannin Hulluista päivistä. Maksimaalisella hinta-hyöty -suhteella brändätty massojenliikuttamistapahtuma. Ämpäri näyttää iskevän nykyisin paremmin kuin merkkitavarat.

Mitä se kertoo meidän (kuluttajamassan) identiteetistä...

Siinä missä Bauman 1990 uskoi vielä tieteen tinkimättömän todistamisen ja argumentoinnin tuottamaan totuuteen, kymmenen vuotta myöhemmin hän näki totuuden pirstaloituneen eri asiantuntijoiden - tai sellaisina esiintyvien - mukaan. Tästä syntyvä epävarmuus loisi turhautumista, jolloin ihmiset eivät toiminnassaan suuntaudu toiveikkuutteen vaan purkavat ahdistustaan.

Jälleen kerran atomi halki.

Investointien niukkuus. Poliittisen päätöksenteon epävarmuus. Hillittömät somereaktiot.

Lohdullista on, että koska Bauman ymmärsi tämän jo 16 vuotta sitten, tästä vuodesta tuskin tulee demagogista dystopiaa.

Lähteet
Bauman, Zygmunt (1990). Thinking Sociologically. Suom. (1997). Sosiologinen ajattelu.
Bauman, Zygmunt (2002). Notkea moderni.

Joulu ilman nettiä

Elisan joululahja meille ja leppäkorpisille perheille: nettiyhteys oli poikki koko joulun.

Yhtäkkiä kaikki lapset olivat kerääntyneet olohuoneeseen ja lukivat joululahjojaan. Muutaman tunnin jälkeen kaikki olivat innokkaita pelaamaan jotain. Ei Candy Crushia tai Clash Royalia vaan lautapeliä. Ja toista. Ja kolmatta. Monopoli jäi välistä. Kaninloikkaa ja Aliasta pelasimme useamman kerran.

Mitä tehtiin ennen digitaalisesti siirtyvää kommunikointia ja liikkuvaa kuvaa?

Lojuttiin ja luettiin ja pelattiin.

Tai istuttiin olohuoneessa ja juteltiin. Tuijotettiin mummolan kelloa, jonka heiluri liikkui niin hitaasti puolelta toiselle. Puolen tunnin välein kuuluvaa helähdystä odotettiin jännittyneenä. Kahden tunnin päästä vanhemmat nousivat ylös ja totesivat 'ei mutta, mehän ollaan viivytty teillä jo pitkälle iltaan. Nyt lapset vessaan ja autoon.' Sitten istuttiin autossa kylki kyljessä pimenevässä talvi-illassa ja nuokuttiin toisia vasten ja mutusteltiin mummolasta matkalle mukaan saatuja eväitä.

Jouluna syömisen sanotaan olevan isossa roolissa. Ei ollenkaan. Syöminen on tekosyy kiireettömälle yhdessäololle ja keskustelulle. Hitaasti syöminen ja nopeasti argumentointi on edelleen tarpeellisia taitoja.

Ja aina tarvitaan kohteliaita tapoja vaihtaa puheenaihetta. Jos pöydässä on muutama fysiikasta kiinnostunutta keskustelijaa, lopputulos on yhtä karu kuin että siinä istuu muutama politiikasta kiinnostunutta.

'Hei, why couldn't skeleton join the party? He had no body to go with.'

Toimii.

Kivistä ja katedraaleista

[Nälkäinen tenttivalvoja iloitsi Korson seurakunnan jakamista piparkakuista ]

Itsenäisyyspäivänä julkaistiin uusimmat PISA -tulokset. Suomi oli jälleen parhaimmistoa, vaikkakaan ei enää paras. Tytöt olivat parempia kuin pojat, pääkaupunkiseutu parempi kuin Länsi-Suomi.  Vanhempien koulutustausta vaikuttaa, erityisesti poikiin.

Länsi-Suomalaisten poikien heikkoa tulosta selitettiin mm. tulevaisuusnäkymien puutteella, joka vaikuttaa asenteisiin - motivaatioon - oppimiseen. Miksi opiskella, jos ei kuitenkaan työllisty?

Aina välillä käyn opiskelijoiden kanssa miksi -keskusteluja. Miksi kieliä? Fotosoppausta?  Miksi 400 kyselyä? Miksi lähdeviittaukset? Pitää selittää ja kuvailla sitä tulevaisuutta, joka opiskelijoille avautuu näiden tietojen ja taitojen avulla.

Kun tietää, millaista katedraalia rakennetaan, kiviä jaksaa hakata. Tavoite motivoi.
 
Olin torstaina valvomassa tenttiä. Hommahan on suhteellisen tylsä, ja yritinkin siirtää takaseinän tuijottelun toiselle asteelle. 'Tässä sitä istutaan, kun opiskelijat oppivat kehittämishaluisiksi ja -kykysiksi ammattilaisiksi ja rakentavat Vantaata ja Suomea ja maailmaa taidoillaan ja veroillaan'.  Ei pelkkää tenttivalvontaa vuorolistan mukaan, vaan Suomen tulevaisuuden rakentamista.

 Viimeinen tenttijä halusi jäädä juttelemaan. Hän oli tehnyt kypsyysnäytteen, viimeisen suorituksen omissa opinnoissaan. Haikealta tuntui jättää tenttiminen taakse. Vaikka oli jo täysipäiväisesti töissä kehittämishaluisena veroja maksavana sairaanhoitajana.

Katedraali on sitä helpompi nähdä, mitä pidemmällä sen rakentaminen on. 

Tästä syystä vanhempien koulutustausta tuottaa opiskelumotivaatiota ja oppimista. Kiven hakkaamiseen on helpompi motivoida, kun koulutuksen merkitys näkyy joka päivä jokaisessa käänteessä. Peruskouluikäiselle se on vaikeaa ilman vanhempia. Ammattikorkeakululaisia on helpompi motivoida; työelämä häämöttää jo niin lähellä, vain parin kivikerroksen päässä. 

Voiko yhteiskunta, koulu lähinnä, paikata vanhempien jättämää motivointiaukkoa? Kyllä ja ei. 

Koulujen väliset erot Suomessa ovat hyvin pienet. Länsi-Suomessa annettu opetus on yhtä laadukasta kuin pääkaupunkiseudullakin, silti oppimistuloksissa on eroa. Eron takana on siis joku muu kuin opetus. 

Toisaalta vanhempien matala koulutustausta ja alueellinen rasite kohdistuu yhtä paljon tyttöihin kuin poikiinkin. Miten on mahdollista, että tytöt pinnistelevät poikia parempiin tuloksiin samoista taustoista? Eron takana täytyy olla siis joku muu kuin tausta.

Keinoja haetaan ilmiöpohjaisesta oppimisesta, yrityskylästä, liikunnan määrän lisäämisestä koulupäivään. Keinoja pitäisi hakea myös siitä, että vanhemmat, me kaikki, näemme koulutuksen arvon ja hyödyn.

Kuuluvatko vanupuikot Airbnb majoitusmaksuun

´

'Värikästä' sanoi majoittaja tästä huoneesta.

Naapuriapu, kyllä. Yöpaikka kavereille ja kyyti lentokentälle, kyllä.

Nämä perustuvat toimijoiden molemminpuoliseen tuntemiseen.

Mutta kuka majoittaa sohvalleen täysin tuntemattoman muukalaisen? Moni. Netin kautta tuntemattomista on tullut tuttuja. Välikätenä toimivat toiset tuntemattomat, jotka suosittelevat ja kuvailevat käyttämiään palveluja.

Airbnb ottaa tyhjänä ja käyttämättömänä olevat tilat käyttöön mahdollistamalla yksittäisten ihmisten majoittamisen. Tämä on jakamistaloutta, sharing economy. Vastakohtana ilmeisesti sille, että vapaassa markkinataloudessa ei jaeta vaan tuotetaan arvonlisää rahasuoritetta vastaan. Airbnb liikuttaa rahaa yksityiseltä yksityiselle, ei kukaan ilmaiseksi anna muiden käyttöön uima-allashuvilaansa tyynenmeren rannalla.

Yövyin Airbnb -huoneessa Århusissa Tanskassa. Kokemus oli mielenkiintoinen.

Miten tervehditään ihmistä, joka kutsuu sinut kotiinsa rahaa vastaan? Toivotetaanko hänelle hyviä öitä? Onko pakko syödä aamupala, jos sellaista ylimääräisenä tarjotaan todeten, että 'ihan itse leivoin sämpylät'? Pitääkö hänelle kertoa, mihin aikaan aikoo illalla kotiutua?

Asetelmahan näissä on sinänsä vierasystävällinen: majoittaja on riippuvaisempi kiittävistä kommenteista kuin vierailija. Tämän vuoksi majoittajat ilmeisesti ovat ylitsevuotavan ystävällisiä. Tai sitten ylitsevuotavan ystävälliset ihmiset vain majoittavat vento vieraita muita useammin.

Sain käyttööni 15m2 huoneen, jossa oli sänky, pöytä, tuoli, kaappitilaa ja liinavaatteet. Lisäksi sain käyttää kylpyhuonetta,keittiötä ja olohuonetta niin halutessani. Vain kylpyhuonetta halusin.

Isäntä oli ystävällinen entinen hippi, joka elätti itsensä ja lasten äidin luona asuvat lapset tauluja maalaamalla.

Ensimmäisen yön pimeinä tunteina totesin, että uskoni ihmisyyteen on ohut. Se on niin ohut, että raahasin tuolin oven eteen: ainakin heräisin, jos ovi avataan.

Mitään ei tietenkään tapahtunut. Viimeisenä aamuna sain kyydin lentokentälle vievän bussilinjan varteen.

Hotellissa respa ei ottaisi omaan autoaan ja kuskaisi vierasta pari kilometria vasempaan.

Airbnb on hyvä, nopea ja halpa. Se tuo väriä ja paikallisväriä majoittumiseen. Se hyödyntää tyhjää ja ylimääräistä tilaa. Mutta valitettavasti kansantaloutta yöpyminen ei parantanut. Isäntä maalaili ja pelaili nettipokeria. Ammattimainen hotelli olisi jyvittänyt minun yöpymisestä osan siivoojalle, keittiöhenkilökunnalle, respalle ja hallinnolle. Yrityksissä raha kiertää, osa kierrosta menee veroihin. Nettipokerissa verottaja jää nuolemaan näppejään vaikka airbnb -tulot verottajalle ilmoitetaankin. 

Århusissa kyllä kannattaa käydä.

Siellä voi näppärästi pyörällä siirtyä museosta toiseen, antiikin ihmeistä moderniin taiteeseen.

Arvoa ja arvaamattomuutta

[täältä]

Mieheni äiti on kertonut monta kertaa, miten hän ensi kertaa anoppilaan mennessään kuuli tulevalta appiukoltaan: 'tunne oma arvosi, anna arvo muillekin'. Meille miniöille se olleen lausuttu neuvon ja ohjeen hengessä.

Huomionarvoista on järjestys: itselle - muille. Vähän sama kuin lentokoneen happinaamareissa: itselle - lapselle. Mutta osaammeko me arvostaa itseämme?

Yritys sulkee toimipisteen ja työntekijät siirtyvät 10 km päähän. Toiminta on yrityksen strategian mukainen, mutta työntekijät kokevat, että heidän tekemistään ei arvosteta. Paha olo puretaan epäkohtien metsästyksenä ja luottamusmiehet istuvat neuvotteluissa aamusta iltaan.

Valvira sulkee synnytyssairaalan, kun vastasyntyneiden päivystystä ei voi järjestää ja erikoishoitoa vaativat vauvat joudutaan kiidättämään Ouluun. Henkilökunta kommentoi: 'kätilöt ja lastenhoitajat tuntevat itsensä puoskareiksi ja pienen sairaalan surkeiksi kätilöiksi.'

Kilpailukykysopimus lisää päivittäistä työaikaa 6 minuuttia. Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja sympatiseeraa työntekijöitä, jotka joutuvat sinnittelemään. Töissä. Joka päivä 6 minuuttia enemmän. Sinnittelemään.

Meidän omanarvontuntomme on kovin heppoisissa käsissä. Kun ympäristö muuttuu, tunnemme itsemme arvottomiksi.

Ei ammattitaito miksikään muutu, vaikka työtä tehdään toisessa paikassa. Hyvä kätilö on hyvä kätilö, vaikka sairaalasta ei löydy päivystävää mahakirurgia. Työnteko ei ole sinnittelyä. Työpaikka on useimmille oman valinnan kohde ja useimmat meistä viihtyvät töissä. Kuusi minuuttia on lyhyt aika.

Meillä on ruokaa, terveyttä ja turvaa. Yleisesti ottaen voimme kouluttautua haluamaamme työhön. Meillä on yrittämisen, kokoontumisen ja rikastumisen vapaus. Miten meidän omanarvontunnostamme tuli huojuva torni, joka rakentuu ulkoisille rakenteille ja sortuu kun pikkuisen tuulee?

Ehkä meillä on liikaa mahdollisuuksia. Emme enää tiedä, mitä haluamme. Meidän ei tarvitsekaan    tietää mitä olemme, kun voimme aina olla jotain muutakin.

Ehkä toteutamme itseämme ottamalla kantaa nopeatempoisiin ilmiöihin. Nopea reaktio, nopea hype, nopea serotoniini.

Ehkä meidän pitäisi käyttää kuusi minuuttia päivässä sen miettimiseen, mitä minä olen, mikä minulle on tärkeää ja miten annan sille arvon ja miten kerron muille arvostavani heitä.

#selfesteem #paradigm #uskoitseen #arvomuille #kiky

Sosiaalialan hankinnoissa on keskityttävä tavoitteisiin

HS Vieraskynäkirjoitus 29.12.2015

 

Juuri aikaansaatu sote-uudistus lisää kuntalaisten valinnanvapautta tuomalla yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut jokaisen ulottuville. Valinnanvapauden pelätään kasvattavan sosiaali- ja terveydenhuollon menoja ennakoimattomasti. Tähän halutaan vaikuttaa määrittelemällä palveluille tiukat laatu- ja hintakriteerit. Laadun ja hinnan yhtenäistäminen on paikallaan monissa terveydenhoidon palveluissa. Se ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto kaikissa sosiaalialan palveluissa. Laatukriteerien tarkka kirjoittaminen on mielletty kunnissa hyväksi tavaksi turvata palvelun laatu, oli tuottajana yksityinen tai julkinen toimija. Kriteereiden mukainen palvelu ei välttämättä kuitenkaan ole ”vaikuttavaa”. Palvelun vaikuttavuus tarkoittaa, että palvelu vastaa asiakkaan tarpeeseen täsmällisesti ja oikeaan aikaan.

Kuntalaisten tarpeet ovat hyvin yksilöllisiä. Esimerkiksi lastensuojelussa yksi lapsi tarvitsee keskustelua psykologin kanssa, toinen taas hyötyy enemmän sählyn pelaamisesta. Yhteistä molemmille on, että he tarvitsevat kuntouttavaa palvelua. Ongelma syntyy, jos kuntouttavan palvelun laatukriteerit määritellään etukäteen tiukasti. Siksi palvelua hankittaessa tulisikin tavoitella palvelun vaikuttavuutta, ei yksittäisiä toimenpiteitä.

 

Hinnan tiukan määrittelyn vaarana taas on, että kunnissa hankitaan halvinta. Kustannustehokkain palvelu on usein perinteinen ja moneen kertaan testattu. Mikään ei kannusta kehittämään palvelua, eikä kehittämiseen ole yleensä edes mahdollisuutta. Kuitenkin juuri jatkuva kehittäminen tekee palvelusta joustavampaa ja kustannustehokkaampaa.

 

Siinä vaiheessa, kun palvelua kilpailutetaan, sitä ei ole vielä tuotettu. Tarjouskilpailussa kilpailutetaan lupaus tuotteesta ja sen tasosta. Sopimuskauden aikaisella seurannalla voidaan todeta, vastaavatko palvelu ja sen taso lupausta.nKun kuluttaja ostaa virheellisen tuotteen, hän reagoi reklamoimalla tai vaihtamalla yritystä. Sosiaalialan palveluissa asiakas ei välttämättä voi vaihtaa palveluntuottajaa. Reklamaatioitakaan ei aina synny, koska asiakkailta ei voida edellyttää perehtymistä laajoihin palvelun sisällön kuvauksiin ja sopimuksiin. Sopimuksen seuranta on kuitenkin keino lisätä palvelun vaikuttavuutta. Kun seurannassa keskitytään mittaamaan yksittäisten toimenpiteiden sijaan tavoitteiden toteutumista, palveluntuottajalla on mahdollisuus kehittää uusia keinoja ja toimintatapoja.

 

Keväällä 2015 kilpailutetut Espoon, Vantaan ja Kauniaisten lastensuojelun sijaishuollon palvelut ovat hyvä esimerkki tavoitteiden seuraamisesta. Palvelujen vaikuttavuutta mitataan lapsen henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamisella. Esimerkiksi perhetyön onnistuminen, koulunkäynnin sujuminen ja luvattomien poissaolojen seuraaminen mittaavat lastensuojelun palvelun vaikuttavuutta.

Keinoja koulunkäynnin tukemiseen on lukuisia. Näin jokaiselle lapselle voidaan löytää erilainen tukimuoto. Myös onnistumiset ovat erilaisia: toiselle lapselle pienikin askel voi olla merkittävä. Nämä seikat otetaan huomioon vaikuttavuuden mittaamisessa.

 

Julkisissa hankinnoissa tavoitellaan palvelua, joka vastaa asiakkaan tarpeeseen mahdollisimman hyvin. Tarkoilla laatukriteereillä ei saavuteta palvelujen joustavuutta.

 

Julkisissa hankinnoissa tavoitellaan palvelua, joka vastaa asiakkaan tarpeeseen mahdollisimman hyvin. Tarkoilla laatukriteereillä ei saavuteta palvelujen joustavuutta. Hinnan korostaminen ei kannusta innovatiivisuuteen. Uusi hankintalakiluonnos tunnistaa nämä ongelmat. Laki mahdollistaa tilaajan ja tuottajan kumppanuuden jo palvelua suunniteltaessa. Tilaajan määrittelemään tarpeeseen, johon markkinoilla ei ole vielä tuotetta, voidaan hakea sekä ratkaisua että toteuttajaa. Tällöin tilaajan ja tuottajan yhteistyö alkaa jo tuotekehitysvaiheessa. Se madaltaa innovaatioiden kaupallistamisen kynnystä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinnoissa tulisi keskittyä keinojen sijaan tavoitteisiin. Tämä mahdollistaa palvelujen kehittämisen ja innovoinnin mutta vaatii palvelun tilaajalta ja tuottajalta yhteistyötä sekä ennen sopimuksen tekemistä että sopimuksen aikana.

 

Sote-uudistuksen jälkeen palveluntuottajien määrä Suomessa kasvaa. Kaikkien alan toimijoiden kesken tarvitaan nyt yhteistyötä enemmän kuin koskaan.

 

Marilla Kortesalmi ja Maria Röykkä

Kortesalmi on liiketalouden lehtori Laurea-ammattikorkeakoulussa. Röykkä on hankintalakimies.

Yksityiskohta elämästä, Chopin

Chopin ei ole hissimusiikkia. Chopin on täynnä tunnetta. Perjantaina väsyneenä viikon jälkeen Chopin on kerta kaikkiaan liikaa.

Lauantaiaamuna on tilanne kuitenkin aivan toinen. Silloin kuulevat korvat vastaanottavat vähän puolihuolimattomasti aukijääneestä radiosta tarkoin valikoituja esimerkkejä nokturnoista. Jokusen aika sitten kesäloman alkaessa aloitin vuosittaisen siivouksen. Tiesin, että tulossa oli päivien urakka ja päätin, että nyt on se hetki elämässä, että kuuntelen kaikki Chopinin nokturnot läpi. Ne ovat nimittäin vähän tylsiä verrattuna preludien ja etydien räväkkyyteen.

Nokturnot ovat siivousmusiikkia parhaimmillaan.

Chopin sävelsi hienovaraista musiikkia täyteen nyansseja ja värejä. Mutkikkaita fraseerauksia, avauksia ja purkuja ja valepurkuja. Chopinin pianomusiikki on musiikillisen kerronnan ultimaattumi. Sen jälkeen ollaan liu'uttu eri suuntiin, mutta ei ylemmäksi.

Verratkaapa nyt näitä kahta, fantasia impromptu ja John Williams. Varmasti genressään hyvä tuo jälkimmäinen. Mutta se ei ole kokonaisuus, jossa on alku ja loppu, ja jonka keskellä tapahtuu jotakin hengästyttävän kaunista.

Chopin oli taitava pianisti ja säveltäjä. Taito näyttäytyy täydellisyytenä. Se on jonkin asian niin hyvää hallintaa, että yksityiskohdat erottuvat kirkkaina juuri oikeissa paikoissa. Oli kyse sitten säveltäjästä tai soittajasta. Taidon puute näkyy siinä, että yksityiskohtia ei ole. Mennään vain.

"Balskorna, Helene Schjerfbeck, 1882" by Helene Schjerfbeck - Sotheby's. Licensed under PD-US via Wikipedia

(Tämä kuva on täynnä yksityiskohtia ja vivahteita. Taitoa. )

Nykyisin taito on muualla. Olemme taitavia teknologian hyödyntämisessä. Työn ja perheen yhteensovittamisessa. Hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisessa. Uusia Chopineja emme osaa synnyttää.

Kaupunkien rajaa ja rajasopua

Olin syksyllä Saksassa ja päätin käydä Ranskan puolella, kun sinne netin mukaan myytiin junalippuja eikä matkakaan ollut kuin 1,5 tuntia.

Suomihan on saari, täältä pois lähteminen sisältää transitioajan, siirtymän, jossa mieli orientoituu tulevaan matkanteon välitilassa. Laivassa ja lentokoneessa on aina ihan omanlaisensa tunnelma kun matkustajat ovat kaikki siirtymisen välitilassa. Eivät kiinnittyneinä mihinkään, joka olisi pysyvästi jossain.

No, Ruotsiin pääsee ajamallakin. Muutama kymmenen metriä tietä, ja olet toisessa maassa.

Matkustin syksyllä Heidelbergistä Strasbourgiin. Viimeinen rataosuus, Offenburgista Strasbourgiin, tehtiin vanhalla lähijunalla. Siinä välissä vaihtui maa.

 

 

Katselin junan ikkunasta hyvin tiiviisti ja yritin ymmärtää.  Taloja molemmin puolin rajaa. Naapurit; toisesta talosta lähdettiin saksalaisiin päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille, toisesta talosta ranskalaisiin. Tai Saksan puolella äiti jäi kotiin hoitamaan, Ranskan puolella 4-vuotias istui jo luokassa. Saksalainen naapuri sairastui ja sai eri hoitoa eri sairaalassa kuin saman flunssan saanut ranskalainen naapuri.

Saksan puolella maksettiin saksalaiset hinnat ja alv Saksalle, kymmenen metrin päässä tehty kauppa kerrytti Ranskan veroja. Raja, siinä kohden kun juna sen ylitti, oli peltoa. Melkein näin mullan läpi, miten Saksan puolella siemenet oli saksalaisesta tukusta hankittuja ja ranskassa taas sikäläisestä. Himpun verran erilaisia.

Pelloilla nuokkuneet kurjet eivät näyttäneet välittävän alkuperästä. 

 

Sitten astuin junasta Strasbourgissa, ja kaikki puhuivat ranskaa. Eikä Saksan puolelle ollut kuin 10 minuuttia junalla, mutta mitä kaikkea välissä vaihtui, kun ihmisten kieli ja kulttuuri oli niin tyystin toinen. Vaikka strasbourgilaiset ovat pariisilaisten mielestä 'niitä vähän saksalaisia', kuka niiden flamkucheneista tietää. Ja alueella on yhteistä historiaa, ei se raja aina niin selvä ole ollut.

Vähän tätä samaa on ilmassa, kun metropolia on pystytelty ja onneksi kaadettu.

Miksi naapureiden lasten pitäisi mennä eri päiväkoteihin? Miksi tosiaan päivähoitoverkko on toisessa paikassa tehokas ja toisessa ei!

Miksi pitäisi saada sairauksiin erilaista hoitoa? Miksi ei odoteta soteuudistuksen valmistumista ja katsota, miten se muuttaa palveluja.

Miksi ei Vantaa ja Espoo maksaisi pelkästään helsinkiläisiä hyödyttävästä pisararadasta 60 meur? Niin todellakin, missä oli Helsingin maksuhalukkuus, kun kehä III rahoitettiin, sopivasti Vuosaarta hyödyntämään.  Tai kehärataa rakennettiin. Tai kun rakennetaan pysäköintipaikkaa lentoasemalle tuleville helsinkiläisille.

Ei naapureina oleminen ole helppoa. Mutta ei yhteenmenokaan aina ongelmia ratkaise.

Tarvittaisiin sopuisaa ja sujuvaa suunnittelua. Sitä ei luultavasti nähdä niin kauan kuin kaupunkien väliset erot ovat suuret ja pyynnöt naapuripalveluksista kohtuuttomia.

Tekemistä - jakamista - kehittämistä - oppimista

 

 

Hakkarainen, Lonka & Lipponen (1999)

Yritin etsiä lähteitä, mikä oppimiskäsitys on digitaalipedagogiigan takana. Oppimiskäsitys on hauska puheenaihe, 'kerro mikä on oppimiskäsityksesi, niin kerron millaisena ihmisenä pidät minua'. Behavioristinen ihminen toistaa kaiken ja oppii. Humanistinen kiinnostuu kaikesta ja oppii. Sosiaaliskonstruktivistinen on vuorovaikuksessa muihin, rakentaa uuden tiedon vanhan päälle ja oppii.

Mutta mitä näistä voi tehdä netissä?

Esikoinen on ajokortti-iässä. Kertasin liikennemerkkejä. Muutaman toiston jälkeen opin (muistin taas), mikä väri on valtatien ja kantatien tunnuksen pohjalla. Behavioristista oppimista tarvitaan, kun oikeat vastaukset ovat ehdottomia.

Harva asia on kuitenkaan yhtä simppeli kuin liikennemerkit. Tämän takia olen kuunnellut huolestuneena, miten verkko-oppimisella tarkoitetaan monivalintakysymyksiä ja videoituja luentoja. Monivalintakysymykset opettavat vastaamaan oikein, eivät mitään muuta. Videoidut luennot ovat yksi tiedon lähde, eivätkä mitään muuta.

Ja mitä sitten on oppiminen? Tiedon hankintaa ja sen kriittistä tarkastelua. Liittämistä suurempiin kokonaisuuksiin. Soveltamista ja kehittämistä. Jakamista ja erityisesti juuri jakamista. Toisille opettaminen opettaa tehokkaimmin. Toisilta, erityisesti vertaisilta, oppiminen opettaa parhaiten. Miksi? Asenne, tunne, tavoite, motivaatio; ne kaikki vaikuttavat oppimiseen. Vertaisen tarjoama tieto vain uppoaa paremmin.

Päivän saldo? Uutta tietoa tulevaisuuden luokkahuoneesta, #uusikoulutus hankkeesta. Jotain jaettua, jotain sovellettua.

Ja kaikki tapahtui netissä.


Ajan, massan ja kasvun laatua

Tämän joulun pitkät vapaat ovat olleet monelle, facebookpäivitysten perusteella, erinomainen tilaisuus viettää kiireetöntä aikaa perheen kanssa. Esimerkiksi siten, että pari poikaa on kavereineen omassa huoneessa, yksi tyttö on omassaan, minä ja kuopus rakennamme legoja aulassa. Täsmennettynä: hän rakentaa. Minä käyn läpi laatikoita ja yritän löytää ja koota minifiguureita . Sen sijaan, että ne jäisivät boksiin piiloon, rakensin niille jalustan. Legojen runsaudesta huolimatta 2*2, 2*4 ja sitä suurempia paloja upposi jalustaan paljon. Yksittäisten irtopäiden ja -käsien runsaus ei auttanut, kun piti rakentaa massaa, tukevaa portaikkoa yksittäisille minifiguureille. Massan runsaus ei näy, paitsi kun sitä yrittää rakentaa.

Suomen perinteisen viennin takkuillessa uutta viennin massaa on haettu uusilta alueilta, esimerkiksi peliteollisuudesta. Pelialan ollessa 2,2 miljardia vuodessa ja viennin 5,1 miljardia kuukausittain, paljon saavat linnut tykittää, että peliala muodostaa sellaisen massan kansantaloudessa, että sen varaan voidaan rakentaa hyvinvoinnin jalustaa.

Jos gallupsuositun keskustan eväitä talouskasvulle katsoo, uusi kasvu rakentuisi biotalouteen, puutarha- ja maatalousyrittäjyyteen, perusväylän pitoon, yksityisteihin ja yhdyskuntien vesihuoltoon. Siis kasvurahastoideoiden lisäksi, joita nykyinen hallitus jo toteuttaa.

Niin tärkeää kuin puutarahanhoito ihmiselle onkin, on vaikea nähdä, että siitä saataisiin kovinkaan vankka kasvun tukijalka. Suomessa, jossa kasvukausi on 4 kuukautta, usein sentään vähäluminen. Ymmärrettävästi Sipilä onkin puhunut kasvurahastosta, ikään kuin uutena ideana,  ja jättänyt muut kohdat paperista vähemmälle.

Takaisin ajan laatuun. Yhdessäolo on mukavaa. Mutta miten perheet oikein ovat yhdessä? Miten yhden halu pelata Haloa yhdistyy siihen, että toinen on liian nuori edes katsomaan kyseistä peliä? Voi pelata lautapelejä. Voi ruokailla. Voi siivota.

Tein kansantalouden kiertoa testaavan kokeen. Ajoin siivousfirman auton perässä ja mietin, kuinka näppärää olisi, jos meilläkin kävisi siivooja. Siivoojan saisi 50 € viikossa, josta veroja kertyisi valtiolle 20 €. Päätin maksaa saman 50 € lapsille. Tein 10 € paketteja. Varasin rahan valmiiksi, mikä lisäsi siivouksen insentiiviä huomattavasti. Taidamme olla paitsi piilokuluttajia, myös piilotienaajia. Ehkäpä konkreettinen palkkapussi lisäisi oman työn arvostusta.

Talo puhdistui nopeasti ja tehokkaasti. Urakan jälkeen lapset tekivät retken Lidliin. Valtion tienaamat eurot pysyivät siis samana, mutta välissä oli yksi lisäarvoa tuottama taho lisää. Kotitalouden tekemän kasvatustyön taloudellista arvoa on onneksi vaikea määritellä. Toivottavasti sitä ei kukaan yrittääkään. Siitä olisi nimittäin vain pieni askel siihen, että sitä alettaisiin verottaa. Sitäkin.

Sen sijaan kotitalouden tekemää kasvatustyötä kannattaisi tukea.

Ainakin yksityistienpitoa enemmän.

Sport blender, koettu

'Keep smiling'. Tai suomennettuna:  'hymyile läpi kyynelten'.

'Olet niin vanhan kuin koet olevasi'.  Ja aika mielenkiintoisesti: 'olet niin dementoitunut, kuin koet olevasi'.

Kannattaa siis miettiä, minkälaisilla kokemuksilla päivänsä täyttää, koska ne vaikuttavat siihen, miten koemme itsemme. Ja näin meistä tulee se, jonka koemme olevamme.

Lyhyesti: kakku voi olla sekä kaunis että hyvänmakuinen.

Sain lapsilta syntymäpäivälahjaksi sportblenderin. Siis lapsilta. Minulla on lapsia, 1. joilla on itsenäinen tahto ja halu 2. antaa äidilleen lahja 3. joilla on tähän tarvittaa (itsenäistä) rahaa ja 4. jotka vielä yhdistävät nämä kaikki. Olen kiitollinen näistä ihanista lapsista.

Ja koen itseni kovin vanhaksi.

Sportblenderin tuomaa kokemusta energisyydestä tarvitaan siihen(kin), että vanhan kokemus täydentyy energisyyden kokemuksella.

No, joka tapauksessa, mustat viinimarjat, mustikat ja mansikat tulee nautittua nykyisin jugurtiin blendattuna pellavansiementen kanssa. Yksinkertaista ja hyvää.

Kaikkia Sapoja ja muuta kesää

On kesiä ja sitten on kesiä.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että tänä kesänä kirjoittaminen ei ollut ohjelmassa. Yläpuolinen kuva yrittää selittää, mikä oli.

Loman tarkoitus on rentouttaa. Se, mikä rentouttaa, on vaihtelu työnkuvassa. Jos työ on istumista, kirjoittamista ja lukemista, lomalla jokin muu tekeminen rentouttaa. Minä siivosin ja maalasin. Kun talo on noin vuoden siivoamatta, siihen kuluu kesällä aikaa vähän enemmän. Ja osittain osoittautuu mahdottomaksi, jonka jälkeen maalataan.

Kiinteistön kunnossapito on tärkeää. Mutta rehellisesti sanottuna, maalaus vain yksinkertaisesti on mukavaa.

Kaikki alkoi siitä, kun Veli kaatoi tontiltaan puita. Saimme lepän runkoja keväällä. Pojat pilkkoivat ne, mutta pinoaminen jäi minulle. Minä kun haluan, että pinot ovat suoria ja tasaisia; halkopinot on autokatoksessa ja niitä tulee katsottua monta kertaa päivässä; teen pinoamisen itse). Tein saman pinoamisen myös viime kesänä. Ensin vanhat puut alta pois, uudet puut taaempaan pitoon, vanhat puut eteen. Tehdyn työn jälkeen tajusin, että joka ikinen vuosi, kun uusia puita tulee, joudutaan tekemään sama.

Sitä kutsutaan halkojen tuulettamiseksi. Tässä (takallisessa) talossa asustelun alkuaikoina harrastimme sitä paljonkin. Kuistin, pihan ja katoksen valmistuessa hieman eri aikaan halkopinoa roudattiin ympäri taloa.

Tänä vuonna tein systemaattisen muutoksen. Halkopino laitetaan keskeltä puoleksi. Toiselle puolelle uudet, toiselle vanhat. Seuraavana vuonna uusi puoli on vanha, ja tyhjään tilaan tulee uudet halot. Yksinkertaista ja ... ilmeistä?

Halkopinon puolittamiseen tarvitaan puisia jakajia. Koska jakajia katsotaan yhtä usein kuin halkojakin, halusin maalata ne valkoisiksi. (Ei koskaan käynyt mielessä maalata halkojen näkyvää päätyä, vaikka se epäilemättä olisi näyttänyt harmoonisemmalta. Sen sijaan kirsikkapuiden lehtien alapinnoille kertynyttä mustaa töhnää katselin, ja mietin, pesisinkö puut lehti kerrallaan. Kesällä on aikaa ... irrotella...).

Kun valkoinen maalipurkki tuli avattua, sen käytölle ei tullut loppua.
Pihalaatikko.
Aidantolpat.
Kuistin pylväät.
Tässä kohden loppui maali, ja sitä ostettiin lisää.
Talon valkoiset kulmalaudat.
Kun pylväät ja kulmalaudat hohtivat valkoisina, teki mieli kuultoöljytä valkoiseksi muut puuosat.
Ja lattia ruskeaksi.
Takaterassin lattia valkoiseksi. (Jos jonkun neuvon haluaisin antaa lapsille rakentamisesta, se on tämä. Älä yritä saada valkoista terassinlattiaa, joka on tehty kyllästetystä puusta, valkoiseksi kuultoöljyllä. Se näyttää hyvältä pari viikkoa maalauksen jälkeen. Sen jälkeen se pitää peittää matolla. Mikä on käytännöllinen ratkaisu ongelmaan, jota ei pitäisi olla olemassa.)

Sisältä jatkettiin. Aloitettiin siitä huoneesta, jonka asukas oli rippileirillä. Sitten loppui maalaukseen ja siivoukseen varattu aika ja oli pakko keskittyä rippijuhlien tarjoiluihin.

Kesä olikin jo loppupuolella, kun halusin lomaa maalauksesta ja tartuin kirjoihin.

Nostelin tuolia kirsikkapuiden varjoon ja luin. Ystävien poiketessa kutsuttiin heidät suurieleisesti kirsikkapuistoon (kaksi puuta) kahville. Ja aina ylöskatsoessa näin ne mustat pisteet ja joka kerta mietin puiden pesemistä.

Uudistin tuttavuuden Peter Wimseyn kanssa. Etsin edelleen sitä 20 vuotta sitten lukemaani kirjaa, jossa murhanyrityksen ratkaisuyritys johti itse murhan tekemiseen. Moraalinen dilemma, johon en silloin saanut selkeää vastausta ja jota nyt tekisi mieli pohtia uudestaan. En vain muista kirjan nimeä. Kyselin Dorothy L Sayersin kirjoja tutulta divarin pitäjältä. 'Kuka niitä kaikkia Sapoja muistaa!'.

Niinpä niin.

Nyt on syksy. Nautitaan niistä muutamista vapaailloista, joita viikolle jää ja niistä muutamista auringonpaisteen pilkistyksistä, joita sateen keskelle jää. 

Hyvä on hyvää



Kukat. Hyviä. Viime-'lumettomalta'-viikolta.

-Mitä leipää tuo on?
-Ruis-siemenkolmioleipää.
-Ei ole hyvää?
-Eiku on.  Sun ikäisenä katsoin kun äiti söi siemenleipää ja mietin, että voi raukkaa kun pitää tuommoista syödä. Eikä ranskista, mitä me lapset syötiin. Mutta nyt tämä maistuu hyvältä.
-Mitä sä sit teet?
-Viipaloin ja pakastan osan.
-Miks?
-Ei tule syötyä kerralla.
-Eli se ei ole hyvää.

Kahden juuston ja avokadon smörre:
Goudajuustoa pohjalle.  Sitten avokadon viipaleita, joiden päälle ripotellaan suola-pippuria ja sitruunamehun pisaroita. Viipale brietä. Päälle ruohosipulia. Leivän ja avokadon rakenteet täydentävät toisiaan ja juustot ovat aina hyviä.

Hummeri. Ei hyvää.

Unikonsiemenet leivonnaisissa? Hyvää.

 

 

Alice Munron kirja  Viha, ystävyys, rakkaus. Hyvä.

 

Ylläoleva kahvikuppi nautittiin lentokentän väljässä ja rauhallisessa kahvilassa. Sen jälkeen pakkauduttiin viimeistä penkkiä myöten täynnä olevaan koneeseen. Istuttiin koneessa ja katsottiin, kuinka ruumasta vedettiin kaikki laukut ulos ja etsittiin sitä matkatavaraa, jota ei oltu pakattu laukkuun vaan laatikkoon. (Mihin laukkuja tosiaan tarvitaan, kun matkatavarat kulkee kätevästi myös laatikoissa!)

 

Ilmassa luin kirjan tarinoista Nokkosen. Siellä pilvissä, jalat irti maasta mutta tiukasti vieruskavereiden välissä, yhden ohikiitävän hetken verran tajusin jotain elämästä. Jotain, joka muistutti makean latten ja sitruunaisen muffinsin makua aurinkoisena sunnuntaipäivänä hyvässä seurassa nautittuna. Mutta joka oli kuitenkin jotain ihan muuta. Kotona luin kertomuksen uudestaan. Ja vielä pari kertaa uudestaan. Tähdenlentoa ei voi napata kuin kerran, mutta kertomus muuttaa muotoaan jokaisella lukukerralla. Hyvän kirjan merkki.