Moraalista pohdintaa naapurin omenoista

 

Kun kymmenen vuotta sitten rakensimme talon, tontin takareunaa rajoitti rivitalo. Meidän talo vei heiltä leppoisan metsänäkymän, ja meille rivitalon takapihat - näkyivät. Väliin rakennettiin aita. Aidan molemmille puolille istutettiin erilaisia näköalaa muotoilevia puita. Meidän puolella on kirsikkapuita, naapurilla on omenapuu.

Puu on istutettu aivan aidan viereen. Niin että omenapuu aidan yli kasvettuaan on levittänyt oksansa meidän puolelle. Mansikkamaan päälle ihan täsmällisesti. Vähäomenisena kesinä muutama pudokas ei ole haitannut. Tänä kesänä pudokkaita oli paljon ja kohta putoavia omenoita puussa vielä enemmän.

Kenen omaisuutta ovat naapurin omenapuun meidän tontin puolella olevat omenat? Ihan selkeästi ne ovat meidän (siivottavana) maahan pudotessaan. Mutta puuhun kuuluessa? Ravinteet on naapurin puolelta. Ilma ja vesi on aika lailla omistuksetonta. Missä vaiheessa omenan kehitystä omena muuttuu omistuksen kohteeksi – missä vaiheessa se on osa puuta?

Katselin aikani mansikoiden päälle tippuvia omenoita. Kun niitä oli keittiöön asti näkyvä kerros, päätin kerätä maassa olevat kompostiin ja puussa olevat soseeseen. En suorastaan nauttinut omenoiden irrottelua naapurin puusta mutta vaihtoehtokaan (maan kautta kompostiin), ei houkutellut.

Omenoita tuli ämpärillinen, sosetta neljä purkkia. Lisäksi 12 omenakanelimuffinia.  

Keväällä tarina jatkuu: Näin leikkaan naapurin omenapuuta.

Omena-kaneli-muffinit

3,5 dl venhäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
125 g voita
1,75 dl sokeria
2 kananmunaa
1,25 dl maitoa
12 omenalohkoa

Täyte

1,25 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
60 g voisulaa
2 rkl kanelijauhetta

Sekoita jauhot. Vatkaa voi ja sokeri, lisää joukkoon munat yksi kerrallaan. Lisää tämän jälkeen maito, lopuksi jauhot varovasti käännellen. Tee tämän jälkeen täyte sekoittamalla kaikki aineet keskenään.

Täytä muffinivuoat puolilleen taikinaa. Lisää teelusikallinen täytettä, sen jälkeen täytä vuoka taikinalla. Lisää päälle täytettä ja omenalohkot. Paista 175C 25 minuuttia.

Tämä muffinitaikina kestää hyvin eri versioita. Voit varioida täytteellä; omenakuutioita, marjoja, hedelmiä, hilloja: mitä jääkaapista nyt hävikkiviikolla haluaakaan tyhjentää!

Häirittyä hävikkiä

[Disruptiota, hävikkiä vai lohtua]*

Tämä viikko oli hävikkiruokaviikko.

Ruokahävikkiä syntyy ruuan valmistuksessa, enemmän kuitenkin ylijäämästä ja vanhentumisesta. Yhteensä Suomessa 400 miljoonaa kiloa vuodessa. Kustannuksena on raaka-aineiden lisäksi myös työvoima- ja kiinteät kustannukset. Puhutaan siis suuresta summasta ruoan näköistä rahaa, jonka kippaamme Lassila&Tikanojan jäteastiaan vuosittain.

Eihän näin kannata tehdä.

Paljon on mietitty tapoja vähentää hävikkiä.  Laurea järjesti hävikinkorjuujuhlat Katrinebergissä.  ISS muistutti meitä koko viikon oikean kokoisen annoksen ottamisesta. Silmiin osui myös ruokakauppojen ja yläkoulujen hävikki-battle,  applikaatio, jolla voi jakaa omaa ylijäämäruokaa naapureille ja hävikkiruokaan erikoistunut ravintola.

Hävikkiruoka on disruptio ruokahävikille.

Disruptio on markkinoilla tapahtuva murros, häiriö, jonka innovaatio aiheuttaa. Hävikkiruuassa innovaatio on sosiaalinen: on tyhmää heittää ruokaa roskiin! Ensin meillä oli roskisdyykkarit, sitten menimme mukaan kaikki. Nyt on hyväksyttävämpää taistella ruokahävikkiä vastaan kuin jättää osa ruuasta syömättömänä lautaselle. Ja aika jännästi on hyväksyttävämpää tehdä hävikkiruokaa kuin vain nuukailla. Loppujen lopuksi banaanileivän leipominen viimeisiä henkäyksiä vetävistä banaaneista on yhtä lailla nuukailua kuin ekologista valveutuneisuuttakin.

Disruptio sen sijaan on mielenkiintoinen. Airbnb on muuttanut majoitusbisnestä, Uber taksiautoilua. Verkossa oleva (ilmainen) sisältö on muuttanut median ansaintalogiikkaa. Whatsapp syrjäytti tekstiviestit.

Murroksia tapahtuu, erityisesti siellä, missä on tyhjäkäytöllä olevaa resurssia; tyhjissä taloissa, parkkipaikalla seisovissa autoissa tai roskiin menevässä ruuassa.

Opetuksen murroksesta on puhuttu paljon. Missä on seisova resurssi, mitä voi tehdä toisin? Kaikki eivät ole asiantuntijoita kaikessa, siinä ei ole ylimääräistä resurssia. Toisaalta palautteen antoon kykenevät kaikki, kannustavaan palautteeseen harjoittelemalla.  Helposti levitettävä tieto yhdistettynä ohjaavaan palautteeseen augmentoidussa todellisuudessa; siinäpä mahdollisuus opetuksen murrokselle.

Sitä odotellessa.

*Tässä lasagnettessa yhdistyi kolmen aterian loput: pastaa, pastaa ja sipulikeittoa. Lisättynä jauhelihalla, tomaateilla, kermaisella valkokastikkeella ja suurella määrällä jämäjuustoa saatiin ateria. 'Oikeasti hyvää!'

Kalenteri täyttyy - siis olen

[C-vitamiinia ja flavonoideja näppärässä pakkauksessa]

Viikko sitten kalenteri näytti tyhjältä ja aikaa tuntui olevan paljon; ehtiihän tässä vaikka mitä ennen syyskuuta.  Maanantaina oleminen sai suunnan ja kalenteri sisältöä.
 
Kesällä aika pysähtyi hetkeksi. Joskus näin käy kun olemisella ei ole intentiota. Ihminen on perusluonteeltaan tekevä ja teolla on aina tarkoitus. Tekeminen tai oleminen ilman tarkoitusta on yllättävän vaikeaa. 'Nyt vain olen' on sekin tietoista tekemistä, 'vain olemista'.

Kokemus ajan suhteellisuudesta syntyy teon suunnan tuttuudesta. Lapsena aika kuluu hitaasti, koska elämänkokemus ei ole opettanut, miten kuukaudet seuraavat toisiaan siten, että joka kuukaudella on omat määrätyt tekemisensä. Loppuvuosi tuntuu olevan lähellä, koska pilkomme elokuun ja joulukuun välisen ajan määriteltyihin tekemisiin. Aloitetaan opetus, opetetaan, arvioidaan. Pidetään pikkujouluja ja syödään jouluateria. Sitten onkin uusi vuosi.  Lapsena syksy tuntui pitkältä, koska mentiin kouluun ja sitten oltiin koulussa, viikot seurasivat samanlaisina toistensa perässä.

Ajan pysähtyminen vaatii sen, että suuntautunut tekeminen pysähtyy.   

Kymmenvuotiaana vietin kesäviikkoja mummolassa. Kuuntelin Muhoksen kirjaston kasettikirjoja korvalappustereoilla. Agatha Christien Eikä yksikään pelastuneen kohdalla stereoiden patterit alkoivat loppua. Lukijan ääni madaltui ja hidastui, ajattelin sen olevan dramaturginen tehokeino. Jännitys tiivistyi, kun kirja eteni. Kun kirjassa oli jäljellä enää kolme ihmistä, stereot pysähtyivät kokonaan. Tarina katkesi. Loppuratkaisu roikkui ilmassa. Silloin pysähtyi aika. En voinut tehdä mitään muuta, olin niin tarinassa kiinni. Mutta tarinakaan ei edennyt.  Koko illan aika todella mateli eteenpäin, kun odottelin kirjaston aukeamista.

Tänä kesänä luin. Varsin leppoisa tekemisen suunta. Upottava tuoli, porottava aurinko ja teltan varjo. Mielenkiintoinen kirja, jossa kuvailtiin, kuinka kylmänä talvipäivänä pariisilaisella  vinttihuoneistolla mandariini maistui makealta. Nostin silmät kirjasta ja huomasin katselevani mustaherukkapensasta alaviistosta. Näin paljon marjoja. Nappasin niitä suuhun ja luin. Sitten vain napsin marjoja.

Ihmisen suhde mustaherukkapensaaseen on utilitaristinen. Se tuottaa hyötyä, joka jakaantuu niin horisontaalisesti, useammalle, kuin vertikaalisesti, pitkälle ajanjaksolle. Marjojen nostelu omaan suuhun oli sellaista päämäärätöntä epätekemistä, että se riitti pysäyttämään ajan.

Vain hetkeksi, mutta se virkisti.

#nuoruutenipariisissa #hemingway #ajansuhteellisuus

Mekkait käytiin Oulaisissa

 

Oulaisissa on aina mukava käydä.

Jotkut asiat ei muutu. Pihoilta löytyy paljon mattojentamppaustelineitä, pensasaitoja ei niinkään. Joko oulaistelaiset ovat aktiivisia siivoajia, jotka eivät naapureita pelkää. Tai sitten kaupunkia on rakennettu paljon silloin, kun pihoihin piirrettiin tamppaustelineet mutta ei aitoja. Veikkaan jälkimmäistä. Kaupunkisuunnittelu näkyy vuosikymmeniä!

(Kyseessä voi tosin olla laajempikin ilmiö arjen rutiinien muuttumisesta. Mattojen tamppaus vaatii jämäkän siivousrutiinin. Helsingin Sanomien jutun mukaan se on hallussa entistä harvemmalla).

Oulainen kasvoi aina vuoteen 1995, jolloin siellä oli 8 444 asukasta. Loppuvuodesta tosin kaksi vähemmän kuin alkuvuodesta, minä ja Antti muutimme Vantaalle.

22 vuotta, mikä sitten on muuttunut?

Ärrän kulmaa ei enää ole. Ärrän vieressä sijainnutta kangaskauppaa ei ole myöskään. Kangaskauppa palveli aikoinaan hyvin meitä yläasteella käsityön valinneita. Erityisen aikuismaiselta tuntui asioida liikkeessä kesken koulupäivän. Yhtenä talvena kässäntunnilla tosin vain neulottiin. Opettaja luki ryhmälle Anne Frankin päiväkirjaa ja kirjan edetessä loppua kohti koko luokka itki. Kirja oli meidän valitsema ja Hilkka Hyytiseltä viehättävä perinne lukea ääneen. Nykyisin puhuttaisiin ilmiöpohjaisesta oppiaineiden rajat ylittävästä oppimisesta. Ellei sitten pragmaattisesti oppimisen kokemuksellisuudesta.

Neulomiseen liittyy yksi nykyinen paikallinen helmi, lankakauppa Vilukko. Entisestä Pyhäjokiseudun painotalosta löytyy kasmiria, angoraa, villaa ja silkkiä ja pellavaa. Puuvillaa ja pellavaa. Bambua. Helmenharmaata. Roosanpunaista. Valmiiksi lankaan värjättyjä kuvioita.

Jos Seitsemän veljestä maitokaupan hyllyltä on kuin tien pientareen maitohorsma, Vilukon langat ovat englantilainen hyvinhoidettu ruusutarha.

Vilukossa kannattaa vierailla aina. Toinen vakiovierailun kohde on Häggman, Heku. Nyt sitä pitää entinen luokkakaveri Pauliina Nikula. Americanoa saa heti aamusta. Mainitsemisen arvoinen yksityiskohta; Korsosta ei sitä saa aamulla eikä illalla. Ja kroisantit on hyviä, ei liian rasvaisia. Suosittelen.

Hekun naapurin historiallisin vaatekauppa, Ojan Vaatehuone, lopetti viime vuonna. Nyt paikalla on kirppis. Kuvaava esimerkki vähittäiskaupan haasteista; vaatekauppa kaupungin keskustassa korvautuu kirppiksellä. Vaatekaupassa katteet voivat olla suuria, mutta toiminnan pitäminen kannattavana silti vaikeaa. Vaatteiden hinnoittelussa myyntihinta ei määräydy ostohinnan perusteella. Jokainen kirppismyyjäkin on törmännyt tähän. Milloin paita on halpa ja milloin siitä saa peri euroa; riippuu ajasta, paikasta, säästä ja pöydälle sattuneesta ostajasta. Meijän kirppiksen myyjien hinnoittelussa oli paikoitellen isokin katevaraus. Toisaalta, eläinlääkärin lääkintäsetti sadan vuoden takaa 50 €. Vähän vai paljon?

Oulaisten asukasluku on laskenut sitten huippuvuoden 1995. Huolimatta pontevasta synnytyssalitaistelusta ja merkittävästä uudesta työllistäjästä, Lehto OYstä. Lehto, valtatie, rautatie, Oulaskangas, ammattikorkeakoulu; näiden varassa kohti maakuntauudistusta.

Lycka till, kuten Rossi-Pekka opetti.

Aina on mukava käydä.

Epätäydellisen tiedon sietämätön keveys

[photocredit]

Täytyy myöntää, etten ole Nietzschen suuri fani. En myöskään kummankaan Straussin. En ole lukenut teosta Also sprach Zarathustra. Teoksen otsikko on mielenkiintoinen ja vääntyy moneen tulkintaan. Näistä tulkinnoista keskusteltiin pääsiäisenä. 

Pääsiäisenä onnistuimme valitsemaan sen klassisen nettiradiokanavan, joka soitti vain kaikkein tunnetuimpia klassikoita, kuten Tschaikovskin Joutsenlampea. Ja näitä kuuluisia fanfaareja. Kukapa olisi tiennyt, että Nietzschen/Straussin Zarathustralla ja scifillä on näin selkeä yhteys. 

Elämme epätäydellisen tiedon maailmassa. 

Tiedon neljällä tasolla (ei tiedä että ei tiedä - ei tiedä että tietää - tietää että tietää - tietää että ei tiedä) voi hetkeksi saavuttaa tiedän tietäväni -tason, ja sitten taas suistuu tietämättömän tiedon äärettömään avaruuteen. 

Taloustieteen perusprinsiippi, ihminen rationaalisena valitsijana, perustuu kahteen olettamaan. Ensinnäkin siihen, että kaikki vaihtoehdot tunnetaan. Toiseksi siihen, että vaihtoehdot on laitettavissa keskenään järjestykseen. Kaikkien vaihtoehtojen tunteminen on mahdollista täydellisen tiedon maailmassa. 

Sellaista maailmaa ei ole. 

Yksinkertaisimmatkin valinnat, esimerkkinä maidon osto ruokakaupasta, perustuvat resurssien ja rutiinien vaihtelevapainotuksisille yhdistelmille. Vai onko joku maistanut kaikkia erilaisia maitolaatuja, ja priorisoinut ne laadun, hinnan ja saatavuuden mukaiseen järjestykseen, ja ylläpitää tätä listausta vaihtuvien markkinoiden mukaan? 

Itse asiassa oletus täydellisestä tiedosta on harhaa. Se on niin suuri illuusio, että voimme itsellemme rehellisinä myöntää kernaasti, että kaikki päätökset eivät ole rationaalisia. Joskus impulsiivisuuden myöntäminen on helppoa; 'takki oli oikean värinen'. Aika usein valintaa rationalisoidaan jälkikäteen; 'takki on juuri sopivan lämmin tähän pitkittyneeseen kevääseen'. 

Mutta lopulta, edes big data ei avaa kaikkien valintojen lopullista selitystä. 

Taloustiede on perustellut paljon epärationaalista käyttäytymistä epätäydellisellä tiedolla. Eli rationaalinen valinta on sääntö, epätäydellinen tieto tekee siihen poikkeuksen. Ymmärrettävästi, rationaalinen toiminta kun taipuu yhtälöiksi niin paljon paremmin kuin epärationaalinen. 

Mutta loppujen lopuksi täydelliseen tietoon perustuvat päätökset ovat niin harvinaisia, että ne ovat se poikkeus. Epätäydellisyys on sääntö. 

Joskus epätäydelliseen tietoon perustuvat valinnat ovat sietämättömiä. Mutta toisaalta; kaikkihan me elämme loppujen lopuksi  vain samaa illuusiota. 

Suurta ja pientä - talous on monen tekijän summa

Edellinen vuosi oli Vantaan kaupungin talouden kannalta erikoinen.

Tilikausi oli ylijäämäinen: 65 meuroa.
Kunnallisveroa kertyi enemmän kuin talousarviossa ennustettiin: 2 meur.
Yhteisöveroa tilitettiin enemmän: 5 meur.
Lainakanta pieneni 18 meur.

Hyvä vai huono? Suurista kaupungeista, Helsinkiä lukuunottamatta, Vantaan tulos oli paras. Parempi kuin Espoo, Turku, Oulu tai Tampere. Se on paljon se.

Miten tulos tehtiin?

 

Viime vuosi oli muutamien suurten kertaerien vuosi. Tulojen puolella saimme maanmyyntituloja arvioitua enemmän. Verotulotkin kasvoivat hieman. Suurimmat erot talousarvioon olivat kuitenkin menoissa. HUS palautti ennakkomaksuina perittyjä erikoissairaanhoidon kustannuksia, takautuvasti kahdelta vuodelta. Samoin saimme palautusta HSL:ltä ennakoitua pienenpien joukkoliikennekustannusten takia. Lomapalkoissa tapahtui kiky-säästöjä.

 

Mutta ilmankin näitä kertaeriä, Vantaan tulos olisi ollut positiivinen n. 25-30 meur. Se on edelleen paljon se.

 

Kustannusten säästö Vantaan kokoisessa organisaatiossa ei ole sattumaa. Se on systemaattista työtä. Vantaalla ei tehdä tilinpäätösostoja (HS 7.4.). Vantaalla organisaatio on ohut, päällikkötasoja on muita kuntia vähemmän. Kulukuri on tiukka.

 

Vakaa talous on hyvä lähtökohta maakuntauudistuksen jälkeiseen aikaan. Tällöin verotuloista katoaa yli puolet, menoista myös, mutta lainamäärä pysyy samana. Uusien investointien tekeminen on haastavampaa. Vähäinenkin korkojen nousu syö helposti käyttötaloudesta isoja siivuja. Investointeja kuitenkin tarvitaan, kaupunki kasvaa ja sen myötä palveluverkko myös.

 

Vakaa talous antaa hyvän lähtökohdan vastata myös muuttuvan kaupungin rooliin. Isot toimintaympäristöinvestoinnit; kehärata ja kehä III remontti on tehty. Niistä kasvuapua ei enää saada, vaan se täytyy hakea muualta.

 

Se onkin ratojen rakentamista vaikeampaa. Mitkä yritykset työllistävät? Miten kaupunki voi tukea ja auttaa kasvavia yrityksiä? Miten luoda sitä kuuluisaa pöhinää; innostusta, rohkeutta ja tulevaisuuteen luottamista? Aivan vastaavasti kuin yritysten elinvoima syntyy tyytyväisestä henkilöstöstä, kaupungin elinvoima syntyy tyytyväisistä kaupunkilaisista.

 

Pöhinä syntyy ihmisistä, meistä kaupunkilaisista. Elinvoimainen Vantaa tarkoittaa, että menemme Tikkurilaan viihtymään, houkuttelemme sukulaisia muuttamaan Korsoon palveluiden perässä, suosittelemme Vantaan lukioita Helsinkiläisille koska ne ovat niin hyviä, seuraamme ylpeinä lasten oppimista ja viihtymistä kouluina, luotamme siihen että nuoret työllistyvät. 

 

Ihan vielä tässä ei olla, mutta ollaan kyllä hyvän alun päässä!

 

 





Tutkimuksista, tuloksista ja etiikasta

"Tulosmanipulaatio on jo uhka joillekin urheilulajeille" HS 21.3.
Mihin voidaan luottaa, jos tuloksia manipuloidaan, tai vielä pahempaa:  jos nähdään manipuloinnin verran vaivaa? Jopa urheilutuloksiin?

Kiusaus tulosten manipulointiin on suuri, saahan sillä mainetta, kunniaa ja suuria seteleitä. Sopupelaaminen vie pohjan jalkapallon luotettavuudelta. Tämä näkyy kuitenkin viiveellä ja kärsijöinä on koko laaja jalkapallonpelaajien joukko. Tulosmuokkaus hyödyntää taas heti ja harvaa.

 

Ei ylivoimaiseksi käynyt houkutus muokata tuloksia koske vain urheilua. Luotettavuuden ongelmat voivat koskea myös tulosten käsittelyä ja käyttöä, samoin kuin niistä vedettyjä johtopäätöksiä. Tulokset kun ovat niin houkuttelevan  - olemassa olevia. Ja siksi alttiita 'vaihtoehtoisille tulkinnoille'. Esimerkkinä tästä  myöskin HS 213.3. käyty keskustelu turvesoiden vaikutuksista vesistöön.

 

Tieteen teossa nykyinen tutkimusetiikka nojaa  Nurnbergin koodiin (1947). Se luotiin aikoinaan ilmeisistä syistä ja keskittyi lääketieteeseen. Tutkimusetiikan tarkoitus on suojata koehenkilöä  vaivalta ja haitalta, joita aiheuttaa ymmärtämättömyys, tutkimuksen teon tarkoitushakuisuus tai huolimattomuus.

 

Niin niin, kaikkihan nyt tuon ymmärtää. Ei tässä mitään natsikorttia tarvita.

 

Milgramin tottelevaisuuskokeessa (1961) testattiin auktoriteettiuskollisuutta. Siinä koehenkilöt olivat hämmästyttävän suuressa määrin valmiita antamaan kuolemaan johtavan sähköiskun uhreille.

 

Se oli silloin, 60 -luvulla.

 

Tottelevaisuuskoetta on uusittu. 2010 Ranskassa asetelma muokattiin niin, että sähköiskuja antava henkilö lavastettiin osallistumaan tositv -lähetyykseen.  Liveyleisö toimi yhtä vahvana auktoriteettina, kuin Milgramin asetelmassa tutkija.

 

Emme ole ihmisinä juuri muuttuneet. "Aika on sijoiltaan. Voi kirottua kiusaa/ että pitikin syntyä panemaan se paikoilleen!" Näin lausui Hamlet vuonna 1602.

 

Tieteellisen raportoinnin käytännöt ovat toimivia ja julkisuus nostaa painetta itsekontrolliin.  Uusia haasteita ei synnykään tulosten julkaisuun vaan saatavilla olevan datan käyttöön. Kuka, miten ja mihin tarkoituksiin? "Siivittivätkö keinoäly ja Facebookin valtava data brexitin ja Trumpin voittoon?" HS 4.3. Karua luettavaa siitä, miten meihin vaikutetaan sen perusteella, mistä tykkäämme ja mitä seuraamme.  

 

Ihmisinä emme taianomaisesti muutu eettisiksi ja humaaneiksi, se vaatii systemaattista työtä, asiaan keskittymistä ja eri näkökulmien pohtimista. Ammattikorkeakoulussa se vaatii eettisten käytäntöjen juurruttamista niin syvälle jokaiselle opiskelijalle, että ne paitsi siirtyvät käytäntöön, myös blokkaavat valeuutisia ja vaihtoehtoisia totuuksia.

 

 

Bauman, kuluttaminen ja kuluttamisen ymmärtäminen

[tämä ämpäri on steitmentti suomalaisen työn puolesta, koska ilmaisia ämpäreitä ei ole]

Zygmunt Bauman on kuollut. 

Bauman oli yksi niistä teoreetikoista, jotka jäi yliopistosta mieleen, niin usein niitä tuli siteerattua. Bauman, Giddens, Berger ja Luckmann. Piti vain muistaa, kuka puhui todellisuuden sosiaalisuudesta ja kuka sosiologian todellisuudesta.

Baumanin käsitys ymmärryksestä halkaisee atomin. "Oletamme, että jokaisen meitä miellyttävän tapahtuman takaa löytyy jonkun hyvä tahto, ja jokaisen epämiellyttävän asian selitämme jonkun pahoilla aikeilla. Meidän on vaikea hyväksyä ajatusta, että jokin tilanne ei aiheutunutkaan jonkun tietyn 'tuntemattoman' aikomuksellisesta toiminnasta, emmekä kovin helposti luovu näkemyksestämme, että epätoivottu tilanne voitaisiin korjata, jos vain joku jossakin sitä haluaisi ja ryhtyisi toimeen." (1997, 22.)

Näkikö Bauman tosiaan jo tulloin, mitä maailmassa tapahtuu nykyisin tapahtuu?   Trump, koska 'se joku, joka ryhtyy toimeen'. Brexit, koska EU 'epämiellyttävä asia pahoilla aikeilla'.  Robotisaatio;  jossakin joku sitä haluaa - robotisaatioon varautuminen; jossakin joku sitä ei vain halua tehdä.

Sittemmin Bauman tuli kuuluisaksi kuvaamalla kuluttamisen identioitumista. Sen sijaan, että määrittelisimme, keitä olemme kiinteiden elementtien kuten sukupuolen, iän, ammatin tai aseman perusteella, identiteettimme muuttuu notkeasti ja koko ajan liikkuen. Käsilaukku muokkaa identiteettiä, samoin automerkki. Ja ensi viikolla Vuitton voi vaihtua Fjällräveniin.

Mielenkiintoinen havainto Baumanilta oli, että yhteiskunnallisessa keskustelussa yksilö ei näyttäydy ihmisenä tai kansalaisena vaan kuluttajana. Sellaisetkin, jotka leimallisesti eivät kuluta, määritellään kuluttamisen kautta olemaan antikuluttajia.

Baumanille kuluttaminen oli massojen toimintaa, jolla ihmiset  paradoksaalisesti pyrkivät yksilöitymään.  Tällöin liike on yhtäaikaisesti kohti jotakin  ja pois jostakin. Ilmaisten ämpäreiden haku - järkevä kuluttaja ottaa ilmaisen ämpärin ja hölmö kuluttaja jää kotiin. Pois hölmöys ja mars Tokmannille.

Tuo kuluttamisen intentionaalisuus on helposti todennettavissa ihan omassakin elämässä. Intentioita tosin ei ole yhtä, niitä on jokaisessa päätöksessä lukuisia.

Ämpäreitä hakeneet eivät ainoastaan halunneet ilmaista ämpäriä. He halusivat (olettaisin) nähdä, kuka muu olisi fiksu ämpärin hakija, ja uskoivat kaupasta löytyvän jotain muutakin heille tarpeellista yhtä edullisella hinta - hyöty -suhteella.

Jotain Tokmannin liiketoimintastrategian onnistumisesta kertoo se, että ilmaiset ämpärit on copycat Stockmannin Hulluista päivistä. Maksimaalisella hinta-hyöty -suhteella brändätty massojenliikuttamistapahtuma. Ämpäri näyttää iskevän nykyisin paremmin kuin merkkitavarat.

Mitä se kertoo meidän (kuluttajamassan) identiteetistä...

Siinä missä Bauman 1990 uskoi vielä tieteen tinkimättömän todistamisen ja argumentoinnin tuottamaan totuuteen, kymmenen vuotta myöhemmin hän näki totuuden pirstaloituneen eri asiantuntijoiden - tai sellaisina esiintyvien - mukaan. Tästä syntyvä epävarmuus loisi turhautumista, jolloin ihmiset eivät toiminnassaan suuntaudu toiveikkuutteen vaan purkavat ahdistustaan.

Jälleen kerran atomi halki.

Investointien niukkuus. Poliittisen päätöksenteon epävarmuus. Hillittömät somereaktiot.

Lohdullista on, että koska Bauman ymmärsi tämän jo 16 vuotta sitten, tästä vuodesta tuskin tulee demagogista dystopiaa.

Lähteet
Bauman, Zygmunt (1990). Thinking Sociologically. Suom. (1997). Sosiologinen ajattelu.
Bauman, Zygmunt (2002). Notkea moderni.

Joulu ilman nettiä

Elisan joululahja meille ja leppäkorpisille perheille: nettiyhteys oli poikki koko joulun.

Yhtäkkiä kaikki lapset olivat kerääntyneet olohuoneeseen ja lukivat joululahjojaan. Muutaman tunnin jälkeen kaikki olivat innokkaita pelaamaan jotain. Ei Candy Crushia tai Clash Royalia vaan lautapeliä. Ja toista. Ja kolmatta. Monopoli jäi välistä. Kaninloikkaa ja Aliasta pelasimme useamman kerran.

Mitä tehtiin ennen digitaalisesti siirtyvää kommunikointia ja liikkuvaa kuvaa?

Lojuttiin ja luettiin ja pelattiin.

Tai istuttiin olohuoneessa ja juteltiin. Tuijotettiin mummolan kelloa, jonka heiluri liikkui niin hitaasti puolelta toiselle. Puolen tunnin välein kuuluvaa helähdystä odotettiin jännittyneenä. Kahden tunnin päästä vanhemmat nousivat ylös ja totesivat 'ei mutta, mehän ollaan viivytty teillä jo pitkälle iltaan. Nyt lapset vessaan ja autoon.' Sitten istuttiin autossa kylki kyljessä pimenevässä talvi-illassa ja nuokuttiin toisia vasten ja mutusteltiin mummolasta matkalle mukaan saatuja eväitä.

Jouluna syömisen sanotaan olevan isossa roolissa. Ei ollenkaan. Syöminen on tekosyy kiireettömälle yhdessäololle ja keskustelulle. Hitaasti syöminen ja nopeasti argumentointi on edelleen tarpeellisia taitoja.

Ja aina tarvitaan kohteliaita tapoja vaihtaa puheenaihetta. Jos pöydässä on muutama fysiikasta kiinnostunutta keskustelijaa, lopputulos on yhtä karu kuin että siinä istuu muutama politiikasta kiinnostunutta.

'Hei, why couldn't skeleton join the party? He had no body to go with.'

Toimii.

Kivistä ja katedraaleista

[Nälkäinen tenttivalvoja iloitsi Korson seurakunnan jakamista piparkakuista ]

Itsenäisyyspäivänä julkaistiin uusimmat PISA -tulokset. Suomi oli jälleen parhaimmistoa, vaikkakaan ei enää paras. Tytöt olivat parempia kuin pojat, pääkaupunkiseutu parempi kuin Länsi-Suomi.  Vanhempien koulutustausta vaikuttaa, erityisesti poikiin.

Länsi-Suomalaisten poikien heikkoa tulosta selitettiin mm. tulevaisuusnäkymien puutteella, joka vaikuttaa asenteisiin - motivaatioon - oppimiseen. Miksi opiskella, jos ei kuitenkaan työllisty?

Aina välillä käyn opiskelijoiden kanssa miksi -keskusteluja. Miksi kieliä? Fotosoppausta?  Miksi 400 kyselyä? Miksi lähdeviittaukset? Pitää selittää ja kuvailla sitä tulevaisuutta, joka opiskelijoille avautuu näiden tietojen ja taitojen avulla.

Kun tietää, millaista katedraalia rakennetaan, kiviä jaksaa hakata. Tavoite motivoi.
 
Olin torstaina valvomassa tenttiä. Hommahan on suhteellisen tylsä, ja yritinkin siirtää takaseinän tuijottelun toiselle asteelle. 'Tässä sitä istutaan, kun opiskelijat oppivat kehittämishaluisiksi ja -kykysiksi ammattilaisiksi ja rakentavat Vantaata ja Suomea ja maailmaa taidoillaan ja veroillaan'.  Ei pelkkää tenttivalvontaa vuorolistan mukaan, vaan Suomen tulevaisuuden rakentamista.

 Viimeinen tenttijä halusi jäädä juttelemaan. Hän oli tehnyt kypsyysnäytteen, viimeisen suorituksen omissa opinnoissaan. Haikealta tuntui jättää tenttiminen taakse. Vaikka oli jo täysipäiväisesti töissä kehittämishaluisena veroja maksavana sairaanhoitajana.

Katedraali on sitä helpompi nähdä, mitä pidemmällä sen rakentaminen on. 

Tästä syystä vanhempien koulutustausta tuottaa opiskelumotivaatiota ja oppimista. Kiven hakkaamiseen on helpompi motivoida, kun koulutuksen merkitys näkyy joka päivä jokaisessa käänteessä. Peruskouluikäiselle se on vaikeaa ilman vanhempia. Ammattikorkeakululaisia on helpompi motivoida; työelämä häämöttää jo niin lähellä, vain parin kivikerroksen päässä. 

Voiko yhteiskunta, koulu lähinnä, paikata vanhempien jättämää motivointiaukkoa? Kyllä ja ei. 

Koulujen väliset erot Suomessa ovat hyvin pienet. Länsi-Suomessa annettu opetus on yhtä laadukasta kuin pääkaupunkiseudullakin, silti oppimistuloksissa on eroa. Eron takana on siis joku muu kuin opetus. 

Toisaalta vanhempien matala koulutustausta ja alueellinen rasite kohdistuu yhtä paljon tyttöihin kuin poikiinkin. Miten on mahdollista, että tytöt pinnistelevät poikia parempiin tuloksiin samoista taustoista? Eron takana täytyy olla siis joku muu kuin tausta.

Keinoja haetaan ilmiöpohjaisesta oppimisesta, yrityskylästä, liikunnan määrän lisäämisestä koulupäivään. Keinoja pitäisi hakea myös siitä, että vanhemmat, me kaikki, näemme koulutuksen arvon ja hyödyn.